Sanna Marin ja kokoomuksen vaihtoehdot

Kirjoitin edellisessä blogikirjoituksessani, että jos scheiba maailmalla niin sanotusti osuu kunnolla tuulettimeen, niin edessä saattaa olla laajan pohjan hätätilahallitus SDP:n, keskustan, kokoomuksen ja ruotsalaisten ympärille. Mikäli edellä mainittu toteutuisi, olisi tilanne sekä kansallisesti että kansainvälisesti hyvin poikkeuksellinen, ja siinä tilanteessa normaalit politiikan säännöt eivät päde.

Jos edellä mainittuun ei kuitenkaan jouduta, ja pandemiasta aletaan hiljalleen palata normaaliin päiväjärjestykseen, niin politiikka palaa politiikkaan myös tulevien hallituspohjien suhteen.

Sinipuna oli kahdella edeltävällä vuosikymmenellä vaihtoehto muiden joukossa. Näennäisesti se oli sitä vielä viime kevään vaaleihin saakka, ja monet politiikan kommentaattorit veikkasivat virheellisesti sinipunaa hallituspohjaksi, koska vaalitulos puhui enemmän siihen suuntaan ja Orpon sekä Rinteen henkilökohtaiset välit tiedettiin hyviksi. Kuten kuitenkin tiedämme, kävi toisin. Rinne näki keskustassa takuumiehen umpivasemmistolaiselle hallituspohjalle ja -ohjelmalle. Keskusta nieli hallitusneuvotteluissa paljon maakuntien vuoksi ja meni hallitukseen sanottuaan ensin selväsanaisesti menevänsä oppositioon. Sen jälkeen on paljon vettä virrannut Vantaassa, ja pelimerkit ovat nyt hyvin erilaiset kuin vaikka vuodenvaihteessa osattiin odottaa.

Kun tilanne palaa ennalleen, tulee SDP:nkin kannatus jälleen alas. Nyt nähdyssä kannatusnousussa on kyse sekä poikkeusoloista itsestään että Marinin mittavasta medianäkyvyydestä. Vasemmistoon myötämielisesti suhtautuvat ovat asiasta luonnollisesti mielissään, mutta heidän kannattaa huomata pari seikkaa: SDP:n kannatusnousu johtuu lähinnä muilta vasemmistopuolueilta saaduista (nais)äänestäjistä sekä jonkun verran siitä porukasta, joka on jättäytynyt katsomoon. Vasemmiston yhteenlaskettu kannatus (jos vihreät otetaan mukaan) on edelleen 40 prosenttia. SDP ei ole siis edelleenkään vaihtoehto esimerkiksi keskiluokkaisille kokoomuksen äänestäjille, vaan vasemmistoliittoa tai vihreitä äänestäneille tai äänestämättä jättäneille demarihenkisille.

Sanna Marin inhoaa kokoomusta. Se on ollut selvää koko sen ajan, kun Marin on ollut millään tavalla tunnettu poliitikko. Eikä siinä mitään, se on hyvinkin luontevaa vasemmistodemarille. Marinin äksyily suhteellisen normaalista oppositiokritiikistä Orpon taholta vahvistaa jo aiemmin tiedettyä asiaa. Edellä mainittua on analysoitu muun muassa täällä ja täällä.

SDP on tullut kauaksi Lipposen ajoista jolloin sinipunalla nostettiin Suomen taloutta ja pyrittiin aktiivisesti länsiliittoutumiseen. Lipposen, jota kovasti vasemmistopiireissä halveksutaan, aikana muuten SDP:n kannatus oli viimeksi oikeasti korkealla. Silloin Lipponen söi urakalla kokoomuksen ääniä Helsingin vaalipiirissä. Myös Heinäluoma ja Urpilainen olivat pragmaatikkoja markkinataloudellisten asioiden sekä valtiontalouden suhteen.

Rinne muutti demarit jälleen ammattiliittojen käsikassaraksi ja reivasi kurssia reilusti vasemmalle. Tämän jälkeen kaikki on historiaa, ja vaikka Marin sattui olemaan sopivassa paikassa oikeaan aikaan, olisi hän asioiden mennessä toisinkin luultavasti haastanut Rinteen jossain vaiheessa. Omasta näkökulmastani Sanna Marinia on vaikea erottaa vasemmistoliittolaisesta muuten kuin näennäisesti jäsenkirjan perusteella. Joskus jotkut hyvin vasemmistolaisesti ajattelevat persoonat valitsevat poliittisen etenemisen perusteella SDP:n vasemmistoliiton sijaan (vaikkakin demareiden kannatus on nuorten keskuudessa hyvin vähäistä ja isossakin mittakaavassa koko ajan laskusuunnassa).

Keskusta (tai Mikko Kärnä) ei ole niin mielellään hallituksessa kuin sen viran puolesta täytyy antaa ymmärtää. Monet keskustan kenttäväestä miettivät jo, ovatko (vieläkin epävarmat) maakunnat sittenkään kaiken tämän arvoista. Keskustalaisia tuskin miellyttää vasemmistoenemmistöinen hallitus varsinkaan siinä vaiheessa, kun jotain kipeitäkin (taloudellisia) päätöksiä tulisi tehdä. Olen seurannut erityisen tarkalla silmällä Kulmunin kommentteja koronan jälkeisestä ajasta ja kiinnittänyt huomiota, että Kulmuni mainitsee toistuvasti menonlisäysten lykkäämisen sekä tuntuvat rakenteelliset uudistukset työmarkkinoille työllisyysasteen nostamiseksi. Kulmuni myös suhtautuu hyvin varauksellisesti veronkorotuksiin. Lukemalla Li Anderssonin, Ohisalon tai vaikkapa SDP:n puheenjohtaja Rinteen kommentteja voi jokainen päätellä, miten helppoa päätöksenteko tulee tällä pohjalla olemaan. Melko moni ei-vasemmistolainen keskustan äänestäjä voi myös kysyä itseltään, onko ääni keskustalle vastaisuudessakin ääni vasemmistohallitukselle? Keskustan ansiostahan meillä on vasemmistolainen hallitus ja esimerkiksi vihreä sisäministeri, mistä oppositiopuolueet tulevat varmasti muistuttamaan seuraavissa vaalikampanjoissa. On hyvin vaikea nähdä, että tämä hallituspohja pystyy esimerkiksi päättämään ammattiliittojen vallan karsimisesta ja paikallisen sopimisen lisäämisestä.

Edellä mainittu pistää miettimään tulevaisuuden hallitusvaihtoehtoja. Jos kokoomuksessakin ymmärretään, että sinipunan varaan ei kannata minkäänlaisissa oloissa enää laskea, niin luonteva suunta on seuraavaksi perussuomalaiset, keskusta ja kristilliset ja/tai RKP. Jokainen puoluehan tavoittelee lopulta vaikutusvaltaa, ja jos sitä ei ole yhdellä suunnalla tarjolla, otetaan se sieltä, mistä saadaan. Voisin kuvitella, että jotain taustaneuvotteluja opposition kesken on jo käyty ja tullaan käymään tämän hallituksen hajoamiseen ja/tai uusiin vaaleihin saakka. Keskustalle tuskin tulee olemaan mitään elämää suurempaa tuskaa saada keskeisiä ja omia äänestäjiään miellyttäviä tavoitteita läpi kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa. Toki Orpo mennee vaihtoon ennen sitä, ja Häkkänen astunee ruoriin, koska perussuomalaiset eivät helpolla unohda ns. arvopohjapuheita edellisellä hallituskaudella, mutta Orpon aika kokoomuksen johdossa alkaa olla taputeltu joka tapauksessa heikohkon kannatuskehityksen vuoksi.

Marin ja vasemmistolaistunut SDP saattaa toisin sanoen asenteellaan saada aikaan seuraavalle vaalikaudelle hyvin oikeistolaisen hallituspohjan, koska vasemmiston yhteenlaskettu kannatus on tapissaan noin 40 prosentissa. On sitten jokaisen subjektiivinen tuntemus, onko tämä hyvä vai huono asia, mutta skenaariona se alkaa näyttää entistä todennäköisemmältä.

 

JuhaOksanen

Kirkkonummelainen neljän lapsen isä. Kiinnostuksena poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden seuraaminen. Tällä hetkellä en kanna minkään puolueen jäsenkirjaa, mutta pääosin olen äänestänyt kokoomusta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu