Professori Sachs ja geopolitiikka

Professori Jeffrey Sachs, Colombian yliopistosta piti luennon Oxfordin yliopiston Pakistanilaiselle osakunnalle (tms.) 2.3.2023. Mielestäni hyvin ajankohtainen ja edustaa ehkä myös Sachsin uran koostetta oman akateemisen työnsä päätteeksi.

Ohessa lyhennelmää ja yhteenvetoja, ja laitan omat huomioni hakasulkuihin.

Olemme keskellä kuumaa sotaa Ukrainassa ja tänään puhutaan aika kevein sanakääntein oletuksia Kiinan ja USA:n välisestä sodasta vuonna 2025. Meitä huijataan valtamediassa ja poliittisen johdon puolesta kuvittelemaan, että käynnissä olevat sodat (Ukraina ja Putinin ydinaseet) sekä tuo edellä Aasian mahdollinen konflikti ovat tavanomaista politiikkaa. Eivät ole.

Nyt valmisteilla oleva sota USA:n ja Kiinan välillä tulee olemaan sivilisaation loppu. Meille silti uskotellaan, että asiat ovat hallinnassa ja hallittavissa. Meille sanotaan Ukrainan sodasta, että älkää antako Putinin kiristää meitä ydinaseilla. Meille annetaan ymmärtää, että älkää olko huolissanne. Minä sanon teille sen sijaan: ”olkaa huolissanne”. USA:n ja maailman valtioiden hallinnot ovat vaaraksi teille.

Ukrainan sota ja monet muut konfliktit eivät ole sitä mitä siitä kerrotaan julkisuudessa. Se on äärimmäisen vaarallinen, sitä ei olisi pitänyt tapahtua ja Putin ei hyökännyt provosoimattomana Ukrainaan helmikuussa 2022.

Sachs kertoo olevansa vanha ja olleensa monessa mukana, esimerkiksi Gorbatshovin, Jeltsinin sekä myös Ukrainan ensimmäisen presidentin Leonid Kuchman neuvonantajana ja muissa vastaavissa tehtävissä.

Kun sanon, että Ukrainan sota ei ole sitä mitä siitä kerrotaan, niin tämä väite ei ole mikään akateeminen idea tai heitto vaan suoraa ensikäden tietoa tapahtumista yli 30 vuoden ajalta.

Kansainvälisten suhteiden teoria tutkii valtioiden välisiä suhteita. Teorian ydintavoitteena tulisi olla paitsi sodan syiden kuvaus myös rauhan polkujen esittäminen. Valtiotieteen tutkimuksen pitäisi pystyä vastaamaan kysymyksiin, miten sodat voidaan päättää, erityisesti nyt käytävä Ukrainan sota. Ja samalla varmistaa, että sota ei laajene entistä pahemmaksi. Näistä asioista ei kuulu tarpeeksi yliopistomaailmassa.

Sachs kuuluttaa esittämään polkuja rauhaan ja esittää itse jotain ratkaisuja aiheeseen, kuten katsoo akateemisen maailman velvollisuudeksi tällaisten esittämisen. JFK on Sachsin suosikkipresidentti, suurin osa (USA:n) presidenteistä on ollut keskinkertaisia tai huonoja, toiset selviä rikollisia, toiset henkisesti tasapainottomia.

Franklin Roosevelt on Sachsin mielestä merkittävin USA:n presidentti, JFK merkittävin Sachsin elinaikana. JFK sanoi, että maailman on muuttunut, siis ydinaseiden seurauksena. Ihminen pystyy poistamaan kaiken köyhyyden ja myös kaiken ihmisen elämän. Kuuban kriisin aikaan maailma oli ydinsodan partaalla. Jos sanotte, että ei tarvitse olla huolissaan ydinsodasta, niin olette kuunnelleet hölmöjä ihmisiä.

Sachs suosittelee kirjaa John J. Mearsheimer: The Tragedy of Great Power Politics, 2002. Kirja kertoo sotien syitä liittyen suurvaltapolitiikkaan. Sachsin mukaan tuo kertoo myös Ukrainan nyt käynnissä olevan sodan syiden logiikkaa. Mearsheimerin mukaan nämä tragediat eli sodat ovat väistämättömiä suurvaltapolitiikassa.

Sachs ei hyväksy Mearsheimerin johtopäätöstä lopullisena totuutena, vaan lähtötilanteena, jota voimme kansainvälisillä suhteilla, rakenteilla ja menettelytavoilla korjata.

Surullinen tosiasia on, että suurvaltapolitiikka on aina ollut häikäilemätöntä ja vaarallista keskinäistä kilpailua, ja se todennäköisesti myös pysyy sellaisena. Toki on välillä seesteisiäkin ajanjaksoja. Suurvallat pelkäävät toisiaan ja aina kilpailevat keskenään. Jokaisen suurvallan tavoite on maksimoida oma osuus vaikutusvallasta, joka tarkoittaa pyrkimystä samalla vähentää muiden valtojen vaikutusvaltaa. Suurvallat eivät pelkästään pyri olemaa vahvimpia vaan pääsemään ylivaltaan maailmassa (hegemonia).

Kansainvälisessä järjestelmässä pelkoa aikaansaa (i) keskushallinnon puuttuminen, (ii) sotilaallisen hyökkäysvoiman olemassaolo sekä (iii) pysyvä epävarmuus muiden valtojen tavoitteista. Tämän tilanteen lopputulemana suurvallan ainoa ratkaisu on pyrkiä ylivaltaan, jolloin edellä kuvatut asiat eivät haittaa, koska silloin itse hallitsee kaikkea oleellista.

Luennossaan Sachs esittää peliteoriaan kuuluvan vangin dilemman USA:n ja Venäjän (myös USA:n ja Kiinan) välisiin suhteisiin. Tuossa johtopäätöksenä on, että molempien osapuolten kannattaa vetää tiukkaa linjaa toista vastaan ja pitäytyä periksi annosta, vaikka yhteistyö toisi kokonaisuutena paremman lopputuloksen.

Koska täydellistä ylivaltaa ei mikään suurvalta ole vielä saavuttanut, jatkuu suurten valtojen kilpailu. Tämä on se tragedia. Huomionarvoista on, että Mearsheimer kirjoitti kirjansa vuonna 2002, jolloin Yhdysvalloilla oli normaalit suhteet sekä Kiinaan että Venäjään. Tuolloin asiat näyttivät tavallaan varsin hyvältä, mutta Mearsheimer tunnisti ongelmat, ja pystyi ennustamaan, että seesteinen aika on vain välivaihe.

Mearsheimer tuolloin (2002) mm. totesi, että Kiinan ei ole mahdollista nousta suurvalta-asemaan ilman, että syntyy USA:n ja Kiinan välille konflikti. Sachs kertoo olleensa tästä aikoinaan eri mieltä Mearsheimerin kanssa, mutta myöntää nyt, että Mearsheimer oli oikeassa.

[Ainakin itse toivon, että Eurooppa jäisi syrjään tuosta USA:n ja Kiinan välisestä konfliktista, ja harjoittaa hyviä suhteita kaikkiin maihin tuolla suunnalla.]

Sachs esittää sodan kategoriat: (i) imperialistinen ryöstö (plunder), (ii) suurvaltojen väliset sodat ja (iii) etniset konfliktit. Ajatus on kategorisoida nämä siksi, että kaikilla on erilaiset syynsä ja myös ratkaisunsa kansainvälisessä järjestelmässä, joilla ne voitaisiin välttää.

Imperialistisista sodista esimerkkejä on Britannian tekemä Intian valloitus, Euroopan maiden tekemät valloitukset Afrikassa sekä Yhdysvaltojen tuhotyöt, jopa kansanmurhat alkuperäiskansojen osalta. Näyttäisi, että historia noista jälkimmäisistä jollain tavalla on hävinnyt ja häviää. Sachsin mukaan Kiina kohtelee vähemmistöjään paremmin, kuin Yhdysvallat on kohdellut omiaan. [Toki uiguurien kohtelu olisi ansainnut enemmän huomiota.]

Suurvaltojen välisistä sodista (wars of hegemony) ovat esimerkkejä Ateena vastaan Sparta (peloponnesolaissota), ensimmäinen maailmansota, toinen maailmansota, Vietnamin sota (sijaisota) sekä Ukrainan sota (sijaissota).

Esimerkkejä etnisistä konflikteista ovat Israel vastaan Palestiina, Etiopia (tuolla on lukuisia etnisiä ryhmiä) sekä Intian-Pakistanin sodat. [Ehkä tähän olisi voinut lisätä Ruandan.]

Sachs kertoo itse kirjoittaneensa näistä asioista kirjan vuonna 2020 luentojen pohjalta, joita tämä piti Oxfordissa aihepiiristä globalisaation aikakaudet. Eräs havainto oli, että jokainen uusi teknologiamuutokseen pohjautunut aikakausi toi mukanaan voimatasapainojen muutoksia ja niiden myötä näihin liittyviä sotia.

Noihin liittyy myös Sachsin luokittelu: (i) teknologinen eroavuus johtaa ryöstösotiin (wars of plunder), (ii) teknologinen konvergenssi (samaan johtava kehitys) johtaa kilpavarusteluun ja siihen liittyviin sotiin (wars of competition) ja (iii) jaettu haavoittavuus johtaa pelkoon liittyviin sotiin.

Sachsin kategoriat vielä kerran:

1. Ryöstösodat (imperialismi), jotka aiheuttaa oleelliset epätasapainot kansakuntien voimakkuuksissa. Ratkaisuna olisi juuri tuon epätasapainon tasoittaminen. Tuo edellyttää kollektiivista turvallisuutta sekä globaalia tasapainoon tähtäävää talousjärjestelmää.

2. Suurvaltasodat, jotka aiheuttaa kilpailu ja kilpavarustelu. Ratkaisuna olisi moninapaisuus enemmän kuin hegemonia tai siihen tähtäävät liittoutumat. Tämä edellyttää alueiden [ehkä liittoutumien] välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä ja edelleen YK:n turvallisuusneuvoston uudistamista.

3. Etniset sodat [konfliktit], jotka johtuvat yhteisöllisestä pelosta. Ratkaisuna monietninen [-kulttuurinen?] politiikka, joka mahdollistaa sekä ryhmien että yksilöiden oikeudet.

Suurvaltojen kamppailusta:

Höyrykone, joka on tärkein keksintö ehkä tuhanteen vuoteen, keksittiin Britanniassa 1700-luvun aikana. Tämä toi Britannialle johtoaseman maailman taloudessa, teollisuudessa ja sotamahdissa.

Sachs esittää vertailevat käyrät Aasian ja Pohjois-Atlantin alueen talouksien osuuksista maailmantalouteen. Vasta 1860 Pohjois-Atlantin taloudet ohittivat Aasian ja nyttemmin 2000-luvulla Aasia nousi uudelleen ykköseksi.

Edelleen Aasian uusi kasvu alkoi noin vuonna 1950, kun Intia ja Pakistan (sis. nyk. Bangladesh) itsenäistyivät, sekä Kiina pääsi eroon miehityksistä ja sisällissodasta. Tällöin noiden alueiden kehitys pääsi käyntiin. Ajanjaksoa 1800–1950 voidaan kutsua divergenssiksi. Tuona aikana eurooppalaiset taloudet valloittivat suuret maa-alueet ja hallitsivat niitä. Vuoden 1950 jälkeistä ajanjaksoa voidaan kutsua konvergenssiksi, jolloin mainitut taloudet alkoivat lähestymään toisiaan. Suurin tekijä tälle on suvereniteetti. Tämän suurin anti on massakoulutuksen alku. Vuonna 1950 Intian ja Pakistanin lukutaidottomuusaste oli 90 prosenttia. Emämaan kannalta ei kannata tarjota liikaa koulutusta alusmaille.

Itsenäistyminen on siis avainasemassa kehitykselle. [Sivumennen sanoen, niinhän oli Suomenkin tapauksessa, tosin ensin suuriruhtinaskuntana, jossa onnekkaasti saimme hyvät olot.]

Tarkastelujakson 1800–1950 päätteeksi Sachs esittää maailmankartan ja siellä nykyisistä YK:n jäsenvaltiosta ne 22 kappaletta joihin Britannia ei ole koskaan hyökännyt. Suomi ja Venäjä eivät ole joukossa, mutta Ruotsi ja Mongolia ovat.

Sachsin mukaan Britannia oli maailman väkivaltaisin maa 1800-luvulla ja Yhdysvallat on maailman väkivaltaisin vuoden 1950 jälkeen. Liberaalidemokraattisella hallintotavalla ei ole paljokaan tekemistä rauhanomaisen ulkopolitiikan kanssa.

Tuon noin vuodesta 1950 alkaneen konvergenssiajan perustava syy: itsenäiset valtiot kiihdyttivät koulutusta tuoden teknologian mahdollisuuksia näille. Edelleen Sachs toteaa, että vuoden 1950 jälkeen oli kuitenkin noin 30 vuoden siirtymäaika, joka sisälsi esimerkiksi Vietnamin, Algerian ja Indonesian sodat ikään kuin entisten aikojen hengessä.

*****     *****     *****

[Edit 17.4.2023: ajattelin lisätä yhden oleellisen näkökohdan, joka saattaa herättää kysymyksiä tuossa Sachsin luennossa. Kysymys ja vastaus -osiossa Sachs vastasi kysymykseen, millä tämä perustelee väitettä, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei olisi ollut provosoimaton. Kyseinen vastaus alkaa kohdasta 1:48:30 ja kestää useita minuutteja. Enkkutekstit löytyvät.]