Käteisellä pääsee, vai pääseekö?
Muutama viikko sitten olin lähdössä autolla työmatkalle. Tankki oli tyhjä, joten päätin käydä huoltoasemalla tankkaamassa. Ajoin asemalle ja huomasin mittareiden näytöllä virheilmoituksen. Kävelin sisään asemalle ja totesin myyjälle, että taitaa olla korttimaksuissa jokin ongelma. Myyjä sanoi, että kyseessä on järjestelmävirhe.
Sanoin, että maksaisin sitten käteisellä (samalla viikolla oli lehdessä ollut uutinen, jossa kehoitettiin kansalaisia varautumaan käteisellä maksuliikennehäiriöihin) jota olin varannut tämänkaltaista tilannetta varten.
Myyjä vähän häkeltyi ja totesi, että valitettavasti heidän uusittu järjestelmänsä ei mahdollista tässä tilanteessa käteiselläkään maksamista. Ihmettelin sitten ääneen, että huoltovarmuuden kannalta tämä ei kuulosta kovin hyvältä asialta, jos bensaa ei saa asemalta ostettua millään tavoin.
Myyjä ei tiennyt ongelman laajuutta joten yritin toista asemaa. Siellä bensan ostaminen onnistui normaalisti, joten pääsin jatkamaan matkaa.
Tapaus jäi kuitenkin askarruttamaan huoltovarmuuteen liittyen. Toivon, etteivät huoltoasemat uudistuksissaan tee bensan ostamista käteisellä mahdottomaksi. Todellisessa kriisitilanteessa olisi turhauttavaa törmätä tilanteeseen, jossa bensaa ei saa ostettua ’järjestelmävian’ johdosta. Ehkä meillä on joku viranomaistaho joka työkseen miettii näitä asioita. Onhan?
Toisaalta – onko sitä todellisessa kriisitilanteessa mikään pakko autolla ajella. Tankki tyhjäksi ja pyörällä pääsee sen minkä tarvitsee.
Ps. Laajennettuna tämä asia koskee kaikkia maksuliikenneuudistuksia, joissa on pyrkimys vähentää käteisen käyttöä. Jättäkää joku manuaalinen vaihtoehto, kiitos.
Suomen ei pitäisi tosiaankaan mennä Ruotsin tietä. Oleellisiin järjestelmiin käteismaksumahdollisuus (mm. ihan tavalliset ruokakaupat).
Ilmoita asiaton viesti
Ei onnistunut Lontoossakaan maksu mm linja-autoihin käteisellä.
Ilmoita asiaton viesti