Mitä oikeuskansleri sanoi ja tarkoitti

Luin oikeuskanslerin ratkaisun (https://www.okv.fi/fi/ratkaisut/id/1538/) nähdäkseni mitä hän oikeasti sanoi ja jätti sanomatta. Ihmettelyä tässä asiasssa on syntynyt eniten kai siitä, pitääkö päätöksen antama viesti lukea niin, että perustusalakia ei tarvitsekaan kunnioittaa.

Oikeuskansleri tutki sitä, menettelivätkö ministerit väärin (perustuslakivaliokunnan kannan vastaisesti) valmisellessaan EU:n elpymissuunnitelmaa.

Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta (PL 74 §, https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731/). Käytännössä voi kai sanoa, että perustuslakivaliokunta päättää siitä, mikä on perustuslain mukaista, ja mikä ei. Perustuslakivaliokunta ilmoitti lausunnossaan, ”että valtioneuvoston ei tule asian käsittelyn tässä vaiheessa hyväksyä tai edistää nyt ehdotettua unionin lainanottoa ja jäsenvaltion siihen kytkeytyvää vastuuta avustusmuotoisista tukivälineistä” (https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/PeVL_16+2020.aspx).

Myös suuri valiokunta on antoi oman lausuntonsa. Eduskunnan kannan tähän asiaan muodosti juuri suuri valiokunta, saatuaan mm. em. lausunnon perustuslakivaliokunnalta. Suuri valiokunta näytti hallitukselle vihreämpää valoa.

Oikeuskansleri ei löytänyt ministereiden toiminnasta moitittavaa. Oletan jatkossa, että suuren valiokunnan ja ministereiden välillä kaikki toiminta meni sääntöjen mukaan. Ongelmaksi jää se, mihin katosi perustuslakivaliokunnan suurta valiokuntaa punaisempi valo.

Oikeuskansleri toteaa: ”Perustuslain esitöiden perusteella vastuu valiokunnan kannanottojen noudattamisesta on ensisijaisesti poliittista ja voi tulla parlamentaariselle järjestelmälle ominaisin keinoin mitattavaksi.” Oikeuskansleri puhuu ministereiden vastuusta, mutta samaa ajattelutapaa voi kai noudattaa myös suuren valiokunnan kohdalla, sen ottaessa huomioon perustuslakivaliokunnan lausunnot. Eli myös suuren valiokunnan vastuu noudattaa perustuslakivaliokunnan kantaa siitä, mikä on suomen perustuslain mukaista, perustuisi vain tuollaiseen poliittiseen vastuuseen.

Jos katsomme, että tässä tapauksessa on neuvotteluissa menetelty vastoin perustuslakivaliokunnan käsitystä siitä, mikä on perustuslain mukaista, syypää onkin ehkä ensisijaisesti suuri valiokunta eivätkä ministerit. Tosin pitää kai ajatella, että myös ministereiden tulee noudattaa toimissaan perustuslakia, mutta että ensimmäisen virheen asiassa on tehnyt suuri valiokunta, ja ministerit ovat sitten vain noudattaneet sen ohjeita, joiden voi kuitenkin, perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi, katsoa olevan ristiriidassa perustuslain kanssa. Mainittu poliittinen vastuu kattaa siis tässä varmaankin sekä suuren valiokunnan että ministerit. Poliittinen vastuu tarkoittaa tässä kai lähinnä sitä, että eduskunta voi menettää luottamuksensa noihin tahoihin, ja toimia sen mukaan. Perustuslain rikkomisesta rangaistaan tässä siis poliittisesti, eduskunnassa.

Tapauksessa tavalliselle kansalaiselle outoa on se, että mitään juridista velvoitetta noudattaa perustuslakia ei näyttäisi olevan. Perustuslain 106 § sanoo: ”tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle”. Tämä viittaa tosin vain tuomioistuimien toimintaan, ei eduskuntaan eikä ministereihin, joten tuo pykälä ei koske ministereitä ja valiokuntia. Perustuslain 107 § sanoo: ”Jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.” Tätä voisi jo yrittää soveltaa tähän tapaukseen niin, että ministerit eivät saisi menetellä perustuslain (eli perustuslakivaliokunnan kannan) vastaisesti. Ehkä tuollaiset perustuslakia rikkovat päätökset olisivat mitättömiä. Mutta joku perustuslakijuristi voi antaa valistuneempia mielipiteitä siitä, voiko tuon kohdan (”muissa viranomaisissa”, ”lakia alemmanasteisen säädöksen”) katsoa sitovan myös ministereitä ja suurta valiokuntaa tässä asiassa.

Tässä kohdassa pitää kai olettaa, että vastuu on tosiaan poliittista, ja jos ministerit tai suuri valiokunta rikkovat perustuslakia, olisi lähinnä eduskunnan velvollisuus palauttaa toiminta jälleen perustuslain mukaiseksi. Mitään tällaista kai vielä ole tapahtunut eikä tapahtumassa. Eduskunta näyttää tavallaan päättäneen tai jatkossa hiljaisuudellaan päättävän, että tässä asiassa on sen mielestä ok menetellä perustuslain vastaisesti. Se on tietenkin aika huolestuttava tulkinta, jos Suomen eduskunta ei enää katso perustuslain sitovan itseään, vaan menettelee kulloisenkin enemmistön ja mielialojen mukaan miten tahtoo, edes muuttamatta perustuslakia mieleisekseen.

Sellainen sivuhuomio vielä tähän, että vaikka edellä oletinkin, että suuren valiokunnan ja ministereiden välillä ei ehkä ollut mitään moitittavaa, jatkossa ministerit voisivat menetellä myös suuren valiokunnan lausuntojen vastaisesti, jos vain luottavat siihen, että eduskunta ei tälläkään kertaa katso tarpeelliseksi puuttua asiaan.

Totean myös, että oikeuskansleri ei sanonut, että tapauksessa ei olisi menetelty perustuslain vastaisesti. Voi olla, että hän ajattelee taustalla, että perustuslakia on asiassa kyllä rikottu. Oikeuskansleri antoi ratkaisussaan ymmärtää vain, että ei ole havainnut ministereiden toimissa sellaisia rikkeitä, joihin oikeuskanslerin tulisi puuttua. Tuo mainittu poliittinen vastuu voi siis tarkoittaa tässä sitä, että mahdollisista ministereiden ja suuren valiokunnan perustuslain rikkomisten valvomisesta vastaakin eduskunta (jolle tuon poliittisen vastuun valvonta kuuluu), ei oikeuskansleri. Ja jos tämän asian halutaan vielä etenevän, nämä valitukset kannattaa ohjata eduskunnalle, ei oikeuskanslerille.

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu