Oikeiston talutusnuora vie Keskustan hautaan

Petri Honkonen kirjoitti Suomenmaan puheenvuorossa 31.8. siitä, miten Keskustan pitää nyt tehdä aatteellista työtä löytääkseen paikkansa “äärilaitojen jyrkkenevässä puristuksessa”. Olen samaa mieltä, mutta vastustan ilmaisua äärilaidoista. Orpon hallituksen aloitus on osoittanut, että itse asiassa Suomesta löytyy äärilaitoja vain äärioikeistosta. On strategisesti ymmärrettävää, että Keskusta ei halua olla nyt kaatamassa hallitusta, mutta perussuomalaisten tukipuolueeksi ilmottautuminen on meille arvojen konkurssi ilman suurtakaan hyötyä. Suositan puoluejohdolle sitä, että tuen ilmaukset vedetään pois ja äänestetään tyhjää, jos ei haluta vielä hallitusta kaataa. 

Keskustan on löydettävä oma tiensä, joka ei voi olla sini-mustan hallituksen seurailua. Emme ole myöskään vasemmistolainen puolue. Ehdotan, että keskusta nojaa tulevaisuudessa seuraaviin teeseihin: 1) usko ihmisen kykyyn ja haluun kehittyä ja kantaa vastuuta itsestä ja omasta yhteisöstä 2) usko tietoon ja sivistykseen ja 3) tasa-arvoisuuteen kaikilla elämän saroilla, mukaan lukien maantieteellinen tasa-arvo, jota juhlapuheista huolimatta muut puolueet eivät edistä. 

Sosiaalisen vastuun kantaminen 

Lähtökohtamme on, että ihmisen oikea osa on antaa yhteisölleen hieman enemmän kuin saa. Koska uskomme ihmisen kykyyn kehittyä, haluamme yhteiskunnan olevan sellainen, että se kannattelee ja nostaa kykyjä esiin sieltä, missä taloudelliset ja sosiaaliset olosuhteet eivät muuten antaisi mahdollisuuksia. Sosiaalisten erojen pitäminen matalana tarjoaa yhteiskuntarauhapalveluita paljon enemmän kuin rikkailla olisi ikinä varaa ostaa vartiointiliikkeiltä. Kouluun ja lapsuuden ja nuoruuden sosiaalityöhön pitäisi suunnata reilusti ennaltaehkäisevää resurssia, koska suuren osassa rikollisuutta on takana syrjäytymistä, johon liittyy sosiaalisia, neurologisia ja oppimisen ongelmia. 

Ihmisyysaatteen omaksuminen laajentaisi keskustan hyväksyttävyyttä erityisesti nuorten ja naisten suuntaan. 

Usko tietoon ja sivistykseen

Keskusta nojaa tutkittuun tietoon valintojensa taustalla, ei pelkästään ideologiaan tai tunteisiin. Nykyhallitus on osoittanut suurelta osin kyvyttömyytensä tehdä politiikkaa, joka ei pohjaudu omiin etuihin tai haitallisiin ennakkoluuloihin. Keskustan pitää nostaa sivistysaate kunniaan ja odottaa ihmisiltä sitä, että he ottavat vastaan tietoa ja toimivat sen pohjalta. Oli kyseessä ilmastonmuutos, rasismi, talouspolitiikka tai sosiaalipolitiikka, löytyy aiheesta tutkittua tietoa, jonka voimme suodattaa oman maailmankuvamme kautta osaksi valintojamme.

Peruskoulu ja tasa-arvoinen korkeakoulutus on nostanut Suomen sadassa vuodessa yhdeksi maailman menestyneimmistä valtiosta. Meidän täytyy jatkaa tällä linjalla. Keskusta ei ole tällä hetkellä korkeasti koulutettujen puolue, mutta me voisimme olla myös sitä, jos lähtisimme radikaalisti nojaamaan politiikassamme tieteeseen. 

Tasa-arvon, kasvun ja hyvinvoinnin politiikka

Keskusta, enemmän kuin yksikään muu puolue, uskoo perheeseen ja siihen, että kaikki lähtee kotoa. Nyt tarvitaan hyvinvointialueiden politiikkatoimia, jotka tukevat perheiden hyvinvointia. Tässä voisimme säästää miljardeja työttömyyskuluissa, poliisi- ja vankilakuluissa, terveydenhoidon kuluissa ja siinä, että ihmisten toimintakyky kantaa niin, että he ovat yhteiskunnassa rakentava voima, joka antaa enemmän kuin saa. Tähän ei voida päästä, jos lapsuudessa ympärille ei ole yhteisöä, joka antaa lapselle sitä mitä hän tarvitsee. 

Suomen menestys on pohjannut mahdollisuuksien tasa-arvoon. Toisen maailmansodan jälkeen lukemattomat talonpoikaisista ja muista köyhistä oloista tulevat pätevät ihmiset, esimerkiksi vaikkapa Ahti Karjalainen, tekivät luokkanousun opiskelun turvin ja rakensivat yhteiskunnastamme menestyvän hyvinvointiyhteiskunnan. Syntyvyyden laskiessa on tärkeää, että emme hukkaa yhdenkään ihmisen potentiaalia Suomessa. Perussuomalaisten rasismi uhkaa Suomen kykyä saada ulkomaalaisia työntekijöitä ja ihmisiä pitämään yllä yhteiskuntaamme samalla kun oma syntyvyytemme on alhaisempaa kuin ihmiset itse toivoisivatkaan. 

Suomi tarvitsee ihan uutta perhepolitiikkaa, jossa vanhemmille annetaan sosiaalista tukea perheen perustamiseen aivan eri tavalla kuin ennen. Tarvitsemme takaisin kodinhoitajat ja tarvitsemme tukihenkilöitä antamaan uusille perheille välineitä kasvaa hyväksi turvalliseksi kodiksi ensin yhdelle ja ehkä useammallekin lapselle. Vähälapsisessa maailmassa taidot eivät synny tyhjästä eikä päiväkoti tai koulu pysty tarjoamaan lapselle sitä, mitä tämän pitäisi saada jo syntymästään asti kotona. 

Mannerheimin lastensuojeluliiton puheenjohtaja Mirjam Kalland sanoi aikanaan, että suomalaisten lasten suurin ongelma on nykyään emotionaalinen aliravitsemus. Kukaan ihminen, suomalainen tai ulkomaalainen, ei halua olla huono vanhempi, syrjäytynyt, voida pahoin. Kukaan ei halua, että omasta lapsesta tulee syrjäytynyt, rikollinen, mieleltään pahoinvoiva. Ultrakapitalistinen yksilö- ja kilpailuyhteiskunta ei anna kuitenkaan hyviä välineitä yksilön tai yhteisön hyvinvointiin. Tässä on tilaa keskustan ihmisyysaatteeseen nojaavalle kolmannen tien politiikalle, joka koskettaa työikäisiä ihmisiä koko maassa. 

Talous- ja työnmarkkinapolitiikka jiiriin

Keskustalainen talouspolitiikka ei voi nojata suuryritysten ja rikkaiden suosimiseen. Emme ikinä pysty päihittämään kokoomusta sen omassa pelissä, eikä se sovi arvoihimme. Suomalainen pienyrittäjä ja työntekijä sen sijaan tarvitsee suojelijansa. Yrittäjille löytyy ymmärrystä, mutta Keskusta on turhaan suuntautunut työntekijäliikettä vastaan, tai vähintään täysin välinpitämättömästi. Keskustalla olisi valtavasti kannatuspotentiaalia voitettavana työntekijöissä ja nuoremman ikäpolven ihmisissä. Perhepolitiikan lisäksi myös talous- ja työmarkkinapolitiikan täytyy tukea myös pieni- ja keskituloisia. Muistetaan edelleen Ahti Karjalaisen viesti: ”On (…) muistettava, ettei tämä suomalainen yhteiskuntamme ole mikään liikeyritys, vaan elävien ja tuntevien ihmisten yhteiskuntaa, jossa ihmisillä, ei vähiten nuorisolla, on oltava toivoa paremmasta tulevaisuudesta …”. 

Raha on hyödyke, joka voi kiertää lähes määrättömästi, tai voimme leikata sen politiikalla pois kierrosta niin, että kaikki kärsivät. Köyhät eivätkä keskituloiset makuuta pennosia pankkitileillä. Talouspolitiikan täytyy lähteä hyvinvoinnin rakentamisesta tulopyramidin alhaisimmilta portailta ylös asti. 

Eteenpäin!

Keskusta on kahden hallituskauden raskauttamana vajonnut apatiaan, jossa näköalat ovat olemattomat, olemme alkaneet uskoa oikeiston surkeimmat haukut itsestämme. Jos jatkamme sen ajatuksen talutusnuorassa, on edessä puolueen iltahämärä. Hallituksen kompurointi osoittaa kuitenkin sen, että tarve keskustalaiselle politiikalle ei ole kadonnut mihinkään.

Emme voi hakea uuden menestyksen reseptiä selviytymisharhan perusteella. Se, että olemme onnistuneet pitämään kiinni eläköityneestä maaseudulla asuvasta miehestä äänestäjänä ei tarkoita, että voimme luoda puolueen uuden kasvun – tai politiikan tavoitteet – vain tuon kohderyhmän mukaan. Keskustalla on kaikki mahdollisuudet puhutella hyvin laajaa äänestäjäkuntaa, kunhan löydämme itsemme ja uskallamme taas kertoa rohkeasti, mitä me edustamme.