Sijoittamisen vahvistusharha

Säännöllisin väliajoin lehdissä on tarinoita nuorehkoista henkilöistä, jotka ovat sijoittamalla tehneet omaisuuden lyhyessä ajassa, kuten linkin tarinassa ”äitiyslomalla”. Otsikko ei tietenkään kerro, että tällä nuorella äidillä oli 60000 euron alkupääoma vapaasti kasinopeliin käytössä. Ja se ei myöskään kerro, millaisesta onnenkantamoisesta oli kyse.

Kun itsellä kokemukset on jotain toisenlaisia, niin mietin asiaa tilastojen kautta. Jos otettaisiin 10 sijoittajaa ja he sijoittaisivat salkkunsa eri tyyppisiin kohteisiin. Seurattaisiin asiaa pari vuotta. Osa sijoittajista pärjäisi, osa ei juurikaan ja osa tekisi tappiota. Yhteenlaskettuna kaikkien sijoittajien tuotot muutaman prosentin plussalla jos ei plus miinus nolla, suhdanteista riippuen. Mutta tietysti sen tarina pantaisiin lehteen joka voittaisi eniten.

Tällaisten vahvistusharhojen luominen on toki olennainen osa kaikkea myyntiä ja markkinointia. Erikoista on, että osa poliitikoista puhuu ”kansankapitalismista” ja sijoittamisen autuudesta. Pelistä, jossa voi menettää koko sijoitetun summan. Lottopelien markkinoinnista vahvistusharhojen käyttäminen ei minusta eroa kuin siten, että sen annetaan ymmärtää olevan fiksun ihmisen hommaa.

Ongelma ei ole niinkään sijoittaminen sinänsä, vaan tavat jolla sitä markkinoidaan. Tai julkisuudessa käsitellään. Sijoittamista mainostamassa on yleensä varakas tai hyvätuloinen henkilö, jonka päivittäiseen elämään ei tee kuprua laittaa syrjään kymmeniä tuhansia euroja. Ja jolla on ollut onnea sijoitusten tuottojen kanssa. Sijoittamisen kritisointi julkisesti näyttää olevan tabu. Epäillään kommunistiksi tms.

Linkin henkilö Merja Mähkä vastasi kritiikkiini twitterissä ja totesi, että olisi tärkeä puhua julkisesti siitä, kuinka sijoitukset voivat mennä myttyyn ja mitä siitä on opittavissa. Samoin sijoittamisen ongelma on panikointi kurssien laskiessa. Jonka kuulemma voisi välttää sijoitukset tarpeeksi hajauttamalla.

Mikä ettei, mutta tavallinen palkansaaja kuukausittaisilla säästöillään harvemmin rikastumaan pääsee. Tietysti silloin jos eläisi muuten valtavan nuukasti, ei matkustelisi tai kävisi ravintoloissa, sijoituksien tuotot voisivat tuntua mukavilta. Lehtijutussa puhuttiin ”jo 15 € kuukausisäästöstä”. 10 vuodessa 4 % tuotolla (pankin hoitokulut 1,5 %) sijoitettu pääoma olisi 1800 € ja tuottoa päälle kertynyt pääomaveron jälkeen alle 20 %, rahassa noin 300 €. Ei sillä nyt vielä rikastu. Tarkemmin laskien, kuukausi kerrallaan, tuotto olisi vielä huonompi.

Markkinoinnissa pitäisi puhua säästämisestä, ei sijoittamisesta. Tavallisen palkansaajan kannalta sijoittamisessa ei ole käytännössä kuin se etu, että rahat ovat saavuttamattomissa niin, ettei niitä voi tuhlata johonkin muuhun. Jos omista sijoituksista joskus joku muutama satanen voittoa tulisikin, niin samaan lopputulokseen pääsisi, kun jättäisi yhden liikennevalvontakameran räpsäyksen ottamatta tai käymättä ravintolassa syömässä pari kertaa. Muutaman satasen kuukaudessa säästötahdilla sijoittamiseen käytettävä aika pitäisi olla vuosikymmeniä jotta voisi puhua kunnon tuotoista, ja elämäntilanteet vaihtelee siten, että malttaisiko tuollaista säästöä pitää niin kauaa. Jos huomaa vaikka mainostettavan ”äkkilähtöä” etelän aurinkoon ja tarvitsee rahaa siihen. Ja toisaalta miksi omaan henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiinsa sijoittaminen ei olisi yhtä tuottavaa? Jos esimerkiksi laitat 5000 euroa hammaslääkäriin, uusiin implantteihin. Taviksen kohdalla kun kyse on rahoista, joille löytyy aina käyttöä jokapäiväisessä elämässä.

Pitkän aikavälin ennusteet puhuvat kurssien edestakais-sahaamisen jatkumisesta ja noususuhdanteen pysähtymisestä. Sijoitustileihin minut houkuteltiin juuri puolitoista vuotta sitten, pitkän noususuhdanteen loppuvaiheessa. Kolumnisti ja talouselämän tuntija Pekka Seppänen totesi, että sijoitustileille sijoittaminen on sama kuin maksaisi jollekulle lottoamisesta ja lottokupongin hallussapidosta. Eihän pankki näitä tilejä tarjoa hyvää hyvyyttään, vaan siksi että voi vetää välistä, nostaa palkkioita ja maksuja sekä saada pääomaa omiin bisneksiinsä.

Kehottaisin sijoittamista harkitsevan pohdiskelevan asiaa ainakin seuraavista näkökulmista:

1) Pankkineuvoja tai kuka tahansa ”sijoitusguru” ei ole kiinnostunut taloustilanteesi parantamisesta vaan rahoistasi. Pankin tai oman taloustilanteensa parantamisesta. Rehellisen rahansäästön nimissä hänen kannattaisi suositella vaikkapa henkilöautosta luopumista, matkustamista julkisilla. Vähänkin uudemman auton arvo laskee tuhansia euroja vuodessa, ei siinä satasen sijoitustuotot paljoa tunnu. Sijoittamisesta uutisoiva media näyttää olevan samassa juonessa, koska kasinotalous on pyhä asia, ja sijoitusmyyjät hyviä ilmoittajia.

2) Sijoitusta kauppaavan pitäisi tehdä kysymys, että ”pystytkö varautumaan tilanteeseen, että menettäisit koko sijoittamasi summan?”. Tuskin tätä kukaan kysyy, sen sijaan puhutaan toki vuolaasti huimista tuottoprosenteista ja jargonia maailmantalouden finanssitilanteesta. Donald Trumpin sekoilun myönteisestä vaikutuksesta pörssiin. – luoden mielikuvaa, että sinulla (tai sijoitusneuvojalla) olisi joitain taitoja oppia ymmärtämään ja hallita niitä, voittoa tehden. Eli niin sanottu ylivertaisuusharha.

Eipä mitä, sitten tulee sijoitustilin uutiskirje aika ajoin, joka kurssien romahtaessa, tuottojen sukeltaessa pakkaselle, vetoaa ”terveeseen muistutukseen” riskeistä. Vaikka se kuuluisikin asiaan, niin pitäisikö muistutuksesta olla jotenkin kiitollinen? Että taas ”oppi jotain”?

Minusta siitä, että sijoitukset voivat mennä myttyyn, ei opi muuta kuin että sijoitus meni myttyyn. Minua on nyt kaksi kertaa hassutettu. Kolmatta kertaa ei tule ja vaihdan pankkia heti, jos neuvoja vielä tarjoaa sijoitustilejä.

P.S. Minusta oli hienoa, että Merja Mähkä näki kritiikkini keskustelunavauksena. Tavallisin reaktio näyttää olevan ylimielisyys, tahallinen väärinymmärtäminen. Mikä tarve sijoittamista kokeilevalla on saada osakseen tällaista käytöstä?

Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu