Asianomistaja-väitöskirjoista
Päivän keskustelunaihe on ollut Lauri Törhösen väitöstilaisuus Lapin yliopistossa ja sen mahdolliset laadulliset epäkohdat. Oman kokemuksen perusteella olen varsin samaa mieltä Tiina Raevaaran kanssa (linkki). Kuinka ei näytä hyvältä, että ilmeisistä tieteellisistä puutteista huolimatta väitöskirja hyväksytään.
Raevaara antaa esimerkkejä muutamista aiemmista ongelmallisista väitöskirjoista, joista yhden jopa yliopisto hylkäsi sen jälkeen, kun esitarkastajat ja vastaväittäjä olivat suositelleet hyväksyntää.
Ns. asianomistaja-väitöskirjoista on keskusteltu ennenkin. Pekka Seppänen kirjoitti v. 2006 kolumnin ”Huono tohtori on hyvä bisnes” (linkki). Valitettavasti juttu on maksumuurin takana. Mutta esimerkiksi poliitikko tai taiteilija kirjoittaa väitöskirjaksi tarkoitetun käsikirjoituksen omaan työuraansa ja kokemuksiinsa perustuen. Kuten myös Törhösen kohdalla näyttää tapahtuneen.
Törhösen kohdalla sekä käsikirjoituksen esitarkastajat että vastaväittäjä Esa Saarinen olivat suositelleet hyväksymistä. Itse en ainakaan sitä tekisi, jos en löytäisi käsikirjoituksesta selvästi tieteellistä uutuusarvoa sisältävää aineistoa. Joka olisi asetettu aiemman tieteellisen tutkimuksen perusteella asiayhteyteensä. Olen tällaisella perusteella kieltäytynyt tarjouksesta esitarkastajan tehtävään.
Törhösen kuulemma arrogantista asenteesta väitöstilanteeseen sain myös vihiä. Entä, jos esitarkastajat olisivatkin vaatineet käsikirjoitukseen korjauksia ja täydennyksiä? Olisiko Törhönen niihin suostunut? Kuten Raevaara toteaa, haasteita voi olla väittelijöillä erityisesti tutkimusryhmien ulkopuolelta, tieteelliseen kirjoittamiseen harjaantumisen suhteen. Ohjaajan rooli voi olla myös vaikea: ottaako kandidaatti annettuja neuvoja käsittelyyn? Ei ole tuntematonta ainakaan minulle, että opiskelija toivoo katsomaan suoritustaan hieman ”läpi sormien”. Toisarvoisten selitysten kera tai ilman.
Yliopistot ovat mukana rahoituskilpailussa, joka kiristyy koko ajan. Seppänen huomauttaa, että yliopistoa saattaa houkuttaa ottaa väitöskirjan käsittelyyn, koska siitä saa suorituspisteitä, jotka taas edistävät ministeriön myöntämää rahoitusta. Jos väitöskirja hylättäisiin käsittelystä, laatukriteerien takia, väittelijä voisi marssia kokeilemaan asiaa toiseen yliopistoon.
Lauri Törhönen on persoonana sellainen ollut jo vuosia että kummeksun että ei ole antaunut kirjoittelemaan oikean tasoiseen viiteryhmään eli tänne Puheenvuoroon.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä tuo Törhösen väikkäri meni enemmän viihteen puolelle, se mitä itse olen aiheesta lukenut.
Näkyy kuitenkin kiinnostavan mediaa, ja vähän muitakin, keskimääräistä opinnäytetyötä enemmän.
Törhösen joutuminen meetoo-ajojahdin kohteeksi samaan aikaan Aki Louhimiehen kanssa nostanee julkisuusarvoa. Törhöseltähän loppuivat työt lähes kokonaan.
Tannoin – taisi olla parikymmentä vuotta sitten – yksi taiteen väitöskirja hylättiin väitöstilaisuuden jälkeen. Se on poikkeuksellista, 99,9 %:a diskvalifioidaan jo hyvissä ajoin ennen väitöstilaisuutta, jos on aihetta.
Ilmoita asiaton viesti
Riitta Nelimarkan väitöskirja taitaa olla lajissaan ainoa (hylätty), jos oikein muistan.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, tuohon viittasin. Mutta en usko että on aivan ainoa lajissaan.
Ilmoita asiaton viesti
On käsittämätöntä, jos väitöskirjasta ”puuttuu muun muassa kunnollinen rakenne, akateeminen viittauskäytäntö sekä teoreettinen viitekehys” (Raevaara, tähän asti pystyy maksamatta lukemaan). Eihän se silloin ole tieteellinen tutkimus.
Kaikki autoetnografiset tutkimukset eivät ole hyödyttömiä. Esimerkiksi amerikkalaisen psykologin Nicholas Walkerin autoetnografinen väitöskirja (2019) TRANSFORMATIVE SOMATIC PRACTICES AND AUTISTIC POTENTIALS: AN AUTOETHNOGRAPHIC EXPLORATION on käytännössä hyödyllinen, vaikka siinä on minä-muotoista kerrontaa aikidosta ja autonomisesta teatteriryhmästä. Väitöksessä on teoreettinen viitekehys mutta myös näkemyksiä joita akateeminen skeptikko ei ehkä hyväksyisi tieteelliseen tutkimukseen.
En tiedä, missä menee mallin ja tieteellisen tutkimuksen raja – voihan olla, että joku esittää uuden mallin jota joku toinen sitten myöhemmin tutkii tai soveltaa.
Ilmoita asiaton viesti
En ole tutustunut Törhösen väitöskirjaan, muttei se ainakaan hänen elokuviaan huonompi voi olla.
Ilmoita asiaton viesti
Esa Saarinen oli vieraana tänään Ylen Puoli seitsemässä. Kommentoi varsin ymmärtäen ko. väitöstä.
Oheisesta linkistä muuten itse päähenkilö, väitöskirja alias Lauri Törhönen:
https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/65671
Ilmoita asiaton viesti
Näissä nk. asianomistaja-väitöskirjoissa on se ongelma, kuinka erottaa tutkimuksen tekijä ja tutkimuksen kohde toisistaan, jotta saataisiin objektiivista uutta tietoa. Tässä tullaan jopa vapaan tahdon ongelmaan. Omalta uraltani muistan yhden väitöskirjan, jossa tutkittiin systeemiteoreettisin keinoin sen organisaation toimintaa jossa väittelijä oli itse työssä (vrt. Taposen väitös). Vastaväittäjänä kiinnitin juuri tähän erityistä huomiota vaikkakin väittelijä oli onnistunut hyvin tässä erottelussa.
Väitöskirjojen esitarkastuksessa on se ongelma, että itse asiassa vain pari kolme henkilöä lukee työn ja riippuu aivan heidän asiantuntemuksestaan ja rehellisyydestään, saako työ painatusluvan. Muistan ainakin pari tapausta, joissa vasta väitöstilaisuudessa kiinnitettiin vakavaa huomiota työssä oleviin perustavaa laatua virheisiin. Kummassakin tapauksessa työ hyväksyttiin nippa-nappa äänestyksen jälkeen, ilmeisesti siksi, että väittelijä kuului korkeakoulun kannalta tärkeään sidosryhmään. Toisaalta ei haluttu myöntää, että esitarkastuksessa oli menetelty huolimattomasti, joka olisi merkinnyt jonkinlaista skandaalia.
Ilmoita asiaton viesti
Tunnistan ja allekirjoitan osaltani kommentaattori Raimo Ylisen yllä kirjoittaman.
– Yliopistolla on intressi saada väitöskirja hyväksytettyä. Sosiaalista painetta kyllä syntyy, jos tarkastaja käy ”hankalaksi”.
Oma näkemykseni on, että esitarkastajat ovat tärkein ”lukko” tieteellistä ”jousto-optimointia” vastaan.
Väitösprosessi on koreografia, jossa tieteen kiinnostavuus ja status on yksi päämäärä. Ei siinä oikein vastaväittäjä voi lähteä teosta esittämään hylätyksi.
– Itse ratkaisin kahdesti tuon ongelman samalla tapaa. Puntaroituani työtä ja päädyttyäni siihen etten voisi kuin esittää hylsyjä… vetäydyin pois prosessista viime metreillä viitaten sairauskohtauksen. Toki väikkärin ohjaajalle karusti höpötin kahden kesken ”miten te ootte voineet viedä tuollaisen työn tähän vaiheeseen”.
Lennosta löytyi suopeammin suhtautuva vastaväittäjä. Saatoin todella olla aika tiukka ja ehdoton. Tiedä häntä.
Tuollaisia kokemuksia noin parin vuosikymmenen takaa. Kait se peli ja sosiaalisen sopivaisuuden paineet ovat nykyaikana kovempia kuin vuosituhannen alussa
Ilmoita asiaton viesti
Eikös tämäkin jotenkin liity kyltyyriin siitä ei voi keskustella.
Ilmoita asiaton viesti
”… poliitikko tai taiteilija kirjoittaa väitöskirjaksi tarkoitetun käsikirjoituksen omaan työuraansa ja kokemuksiinsa perustuen.”
– Oman elämänsä tohtori; siinäpä pätevyys! No, somejulkkis on tehnyt olemassaolostaan ammatin, joten miksipä ei kiistelty kulttuuripersoona väittelisi karriääristään? Ja läpi menee että heilahtaa. Törhösen puolustukseksi rohkenen todeta, että hänen ”tutkimuksensa” tuskin on plagiaatti tahi kopioi-liitä -askartelu.
Ilmoita asiaton viesti
Heh, kopioi-liitä-Laura tuli oitis mieleen. Mutta vakavasti puhuen: Törhösen väitöskirja ei menisi esimerkiksi Turun, Tampereen tai Helsingin humanistisessa tiedekunnassa läpi graduna eikä edes kandityönä.
Ilmoita asiaton viesti
Viime vuosien aikana olen lukenut muutamia väitöskirjoja, kun tekijät ovat olleet puolituttuja. Taso on ollut masentavaa. Tuntien henkilöiden opiskelumenestyksen, on ollut vaikeata kuvitella, että he pystyisivät mihinkään väitöskirjatasoiseen tutkimuksen tekemiseen. Esimerkiksi henkilöhistoriaan perustuvat väitöskirjathan ovat vain arkistojen penkomista ja muistiinpanojen tekemistä – ei mitään uuden hyödyllisen tutkimuksen aikaansaamista.
Olen ihmetellyt kuinka vähällä perusopetuksen tasolla nykyään pääsee väitöskirjatutkijaksi. Omana opiskeluaikanani piti ensin suorittaa lisensiaattitutkinto ja tehdä lisensiaattityö, jonka jälkeen sai tiedekunnalta luvan väitöskirjan tekemiseen jonkun professorin alaisuudessa. Lisensiaattitutkintoa perusteltiin väitöskirjan vaatimustasolla.
Minuakin DI valmistumisen jälkeen proffa pyysi jatkamaan väitöskirjan tekemiseen asti. Kun sitten näin sen talon korkuisen kirjapinon, mikä olisi pitänyt tenttiä lisensiaattitutkimusta varten, sanoin kiitos ei ja lähdin oikeisiin töihin.
Ilmoita asiaton viesti
Yliopistotutkintoasetus antaa mahdollisuuden tehdä tieteellinen tai taiteellinen opinnäyte. Tämä oli jälkimmäinen, joten tässä kohussa ei nähdä metsää puilta.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä nyt oli taiteellinen väitöskirja.
Insinöörit tekee omanlaisensa.
Ja väitöstilaisuus sinällänsä ihan OK.
Tämmöisiä ne taiteeliset väitöskirjat nyt 90% tuppaa olemaan.
On sitten eri asia, mitä TAITEILIJA nyt yleensä jostakin akateemisesta arvosta hyötyy…
Ilmoita asiaton viesti
Vähän naurattaa kun jotkut ikäihmiset haluavat kunniaa tohtoritutkinnolla. Usein heidän tieteellinen uransa loppuu väitöskirjaan, vaikka sen pitäisi olla tieteellisen uran alku.
Ilmoita asiaton viesti