Onko vetytalous uusi Nokia, Olkiluoto vai Talvivaara?

Odotettavissa oli, että uudessa ”hiljaisessa vetyvallankumouksessa” tulee viivästyksiä. Medialle se näyttää olevan ”yllätys” (Ylen selvitys joulukuu 2023: linkki). Yllätys olisi se, jos viivästyksiä ei tulisi. Ja paljon. Näin totesin jo aiemmin (linkki).

Yllätys asia tuskin on kenellekään, joka vähänkään tuntee prosessitekniikan teollisuuden kaupallistamiseen liittyviä riskejä ja hitautta. Ei olla kännykkäpelien aikatauluissa.

Tieto uudesta ”vetyvallankumouksesta” (Ylen selvitys tammikuu 2023: linkki) uutisoitiin sopivasti ennen kevään 2023 eduskuntavaaleja, jolloin poliitikot pääsivät kilvoittelemaan siitä, kuka eniten surffaa mukana aallonharjalla ja kerää vaalisuosiota. Sen voi jotenkin ymmärtää, mutta medialle kysymys voisi kuulua, että miksi vihreään siirtymään liittyviin uutisointiin suhtauduttiin niin ilman lähdekritiikkiä? Referoitiin sellaisenaan alan uusien kokemattomien yritysten viestinnän puheet pikaisista aikatauluista.

VTT:n asiantuntija Jari Ihonen puhui ”hypesyklistä” (linkki). Eli siitä, että jos annetut teknologian lupaukset eivät toteudu, todetaan että eihän tästä ollut mihinkään. Innostus ja sen myötä rahoitus, investoinnit lakkaavat.

Minulla ei ole vastaan sitä, että uusia kipeästi kaivattuja teollisia investointeja saadaan. Jotka toivottavasti auttavat kestävämpään tulevaisuuteen. Harmittaa vain epärealistinen uhoaminen mediassa niiden toteutumisen aikatauluista. Selvitys vihreän vedyn hankkeiden edistymisestä voidaan tehdä vuosittain, ja todeta yhä uusia viivästyksiä ja hankkeiden lakkautuksia. Miten se median vihreän siirtymän ideologiaa palvelee, että alkuun uutisoidaan epärealistisista aikatauluista ja niistä joudutaan peräytymään yhä uudestaan? Kyllä kansalaisetkin pitää saada sitoutumaan pitkän tähtäimen tavoitteisiin, ei pelkästään pikavoittoja hakevat sijoittajat. Ihonen muistuttaa ”realismista ja kärsivällisyydestä”. Edelleen: kannattaako kaikkia munia panna samaan koriin, eli ”vedyn ja tuulivoiman avioliittoon”, jos se osoittautuukin Talvivaaraksi tai Olkiluodoksi (aikataulullisesti)?

Minusta on kulunut klisee, että kaikki on kiinni asenteesta ja uskosta. Jota jargonia innovaatio- ja kehittämiskonsultit toistelevat Powerpointeissaan. Ja poliitikot. Tottakai kannattaa uskoa siihen, mitä tekee, mutta kyllä tietoa ja kokemustakin kannattaisi kuunnella – etenkin riskisijoittajien.

Nyt korostuvat ongelmat luvituksessa ja hankkeiden taloudellisuudessa, rahoituksessa. Turha kuvitella, että haasteet jäävät siihen. Kun luvat ja rahat laitosten rakentamiseksi ja käyttöönottamiseksi ovat olemassa, astuvat mukaan prosessitekniikan haasteet. Laitosten hyötysuhteiden ja käytettävyyden saaminen kaupallisesti kannattavalle tasolle. Esimerkiksi en edelleenkään ole kuullut uskottavista ratkaisuista sääriippuvaisen tuulisähkön tuotannon vaihtelevuuden kompensointiin. Ei vetylaitosta voi ajaa vain silloin, kun tuulee paljon tai sähkö on halpaa. Terästehtaasta puhumattakaan. Toivottavasti ratkaisua tähän kehitetään. Jatkuva sääriippuva kuormituksen vaihtelu on myös turvallisuusriski.

Inkoon vihreän vedyn terästehtaan toteutusta sentään jo lykätään vuosikymmenen vaihteeseen (vuodesta 2026!). Pelkän tuulisähkön ja vedyn tuotantolaitoksen lisäksi pitäisi rakentaa uudenlainen terästehdas. Suorapelkistys- eli DRI-tekniikkaa maailmalla on olemassa, mutta rautasienen teko sen avulla on ilmeisen uutta. Oma veikkaus on, että jos laitos ylipäätään tulee, sen käyttöönotossa ollaan pitkällä ensi vuosikymmenellä.

Paras toivo vetytalouden kehittämisen ja kaupallistamisen jatkumisesta – vaikkakin todennäköisesti hitaasti ja epäonnistumisia kokien – on se, että ilmastonmuutoksen edetessä on pakko jotain tehdä.

Ehkä monet Jonnet vielä muistaa hypesyklin Talvivaaran kaivoshankkeen osalta. Onko ”vetyvallankumous” uusi Nokia, uusi Olkiluoto vai pahimmilleen uusi Talvivaara? Kysymykseen ei näytä olevan vielä vastaukseksi juuri muuta kuin hurskaita toiveita. Joita strategioiksi ja tiekartoiksi raportoidaan.

P.S. Lisäyksenä Björn Wahroosin puheet ”vihreän siirtymän huuhaasta” (linkki): ”Kun tuulivoimakapasiteettia rakennetaan lisää, sähkön hinta vaihtelee enemmän. Kun, niin sähkön hinta on mitätön. Kun taas ei tuule, sähkön hinta on korkea. Mutta mitä bisnestä tuulituottajalla on? 

Vedyn tuotannolla eli sähkön varastoinnilla vetyyn on ajateltu kompensoitavan tätä eli tasoittavan hinnanvaihteluita. Mutta vety ei ole erityisen energiatehokas prosessi, esim. hukkalämmön tuotanto. Siksi vedyn tuottoon sähkö ei saisi maksaa mitään.

Eli jos sähkön hinta tasaantuu, se on taas liian kallista vedyn tuotantoon.

Ongelmaa ollaan varmasti ajateltu kompensoitavan julkisilla tuotantotuilla. Mutta vedyn tuotanto on kertaluokkaa monimutkaisempaa prosessitekniikkaa kuin tuulivoiman tuotanto. Samoin tukijärjestelmän on tarkoitus olla olemassa vain tietyn määräajan. Tällöin vedyn tuotanto ei koskaan tule olemaan halpaa, siis ainakaan ilman ”ilmaista” uusiutuvaa sähköä.

Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu