Setämiehittelystä

Olemme saaneet somekeskusteluun termin “setämies”. Sillä käsittääkseni tarkoitetaan varttuneempaa miespuolista, hyvässä sosioekonomisessa, huomiovaltaisessa asemassa olevaa henkilöä, jonka asenne- ja arvomaailma ovat joltain menneiltä vuosikymmeniltä, vaikkapa semmoisissa asioissa kuin ilmastonmuutos tai seksuaalinen tasa-arvo. Setämiehen haukkuja ovat saaneet ainakin politiikan toimittaja´, ”Setä Arkadia” Timo Haapala sekä politiikan taustavaikuttaja Lasse Lehtinen. Twitterissä aktiivisena toimineen Pekka Saurin myöntämä ”rakentava tviittaaja” huomionosoitus-käytäntökin tapettiin, setämiesmäisyyden osoituksena. Myös lastenpsykiatri Jari Sinkkonen, kommentoidessaan sukupuolten välisiä eroja, tutkimustietoon perustaen.

Mutta mitä jos nimittely on yksi oire yhteiskunnan neuroottisesta nuoruuden palvonnasta? Sellaisesta asenteesta, ettei mitään uutta ja mullistavaa ajattelua tai tekoja voi tulla yli kolmekymppiseltä mieshenkilöltä? Mitä, jos setämiehen käytös tuo ei-toivottavan muistutuksen ikääntymisestä? Mitä, jos setämies-sanonta on ikärasismia?

Setämiehen kritiikki voi olla osoitus kyynisyydestä ja asennevammasta, mutta se voi olla myös osoitus elämänkokemuksen sekä ammattitaidon tuomasta viisaudesta ja kokemuksesta. Minusta riittäisi se, että faktisesti virheelliset väitteet ammuttaisiin alas, muttei keskityttäisi kanssakeskustelijan persoonaan. Lasse Lehtisen tai Timo Haapalan tyyliin kuulunee provosointi, mutta epäilen, että Pekka Sauri ei pääse kohun luomasta tahrasta maineessaan, vaikka somekäyttäytyisi kuinka fiksusti tahansa.

Nimittely osoitus nimittelijöiden omasta kypsymättömyydestä? Mutta eipä silti, kyllä me setämiehet tällaiseen ollaan saatu tottua ja se kestetään.

P.S. Niin, käytännössä täyttyvät monet argumentointivirheen lajit, kuten olkiukkoilu tai ad hoc.

Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu