Veikkaus Postin tulevaisuudesta

Uutisissa on uudestaan Postin omien myymälöiden lakkauttamisesta. Päätöksiä on tehty jo aiemmin. Postimerkkien keräilystä innostuneena, Tampereen Tullintorin Postissa on ollut mukava asioida ja palvelu on ollut ystävällistä. Postipisteet ovat nykyään marketeissa ja kioskeissa ns. asiamiesposteina, joissa myyjät palvelevat jahka elintarvikkeiden ja muiden tuotteiden rahastukselta ehtivät.

Postin yksi olennainen osa on kirjepostin kuljettaminen. Postin toiminnan ongelmista on keskusteltu jo pitkään ja vasta uutisoitiin, että kirjepostin jakelu loppuisi vuoteen 2025 mennessä. Posti oikaisi tämän uutisen varsin pian, vaikkei tosin mitään konkreettista sanonut kirjeitten jakelun jatkosta.

Posti toteaa panostavansa automaatti-infraan ja tämä tosiaan näkyy joka marketissa. Kovasti asiakkaita ei niissä näy hyörivän, sen sijaan asiamiesposteissa on pitkät jonot. Ihmiset haluavat henkilökohtaista palvelua yhä edelleen.

Mitä tulee kirjeisiin ja niissä postimerkkien käyttöön, niin merkit eivät enää tämän vuoden alusta ole kelvanneet paketteihin. Ne kulkevat viivakoodeilla ja lähetyksen valmisteluun suositellaan nettipalvelua. Edelläni asiamiespostissa oli asiakas pakettinsa kanssa joka olisi toivonut, että palvelijat olisivat hoitaneet lähetyksen perinteisesti avaimet käteen. Tämä ei välttämättä enää onnistu, siis jos lähetyksen määrittelyssä ja muodossa on jotain epäselvää. Ja jos ei hoida valmistelua netissä. Vaikka sinänsä se varsin kätevää onkin, omana kokemuksena. Omana kokemuksena taas paljon mainostettu Posti Plus-merkkikin petti, kuten kirjoitin aiemmin.

Epäilen, että tämä automaattien kehityskulku jatkuu, siis että kirjeetkin menevät automaatteihin ja niiden maksu tapahtuu viivakoodeilla, postimerkkien sijaan. Ihmistyövoima on kallista ja jakelu tökkii, kun työvoima ei riitä. Kirjepostin jakelun laskutrendin kulmakerroin näyttää osuvan myös jonnekin vuoteen 2025, jolloin se on 10 – 20 % vuoden 2010 tasosta.

Uusien postimerkkien julkaisua tämä ei välttämättä estä. Niitähän julkaistaan edelleen yli 60 kpl/vuosi, paljon enemmän kuin vuosikymmeniä sitten, mikä on samaan aikaan laskevaan kirjepostin tarpeeseen ihan kohtuuton määrä. Ns. perinteiset filatelistit ovat jo sanoutuneet irti uusien merkkien keräämisestä juuri tämän ns. inflatoitumisen takia ja ymmärrän heitä. Vaikka silti oma kiinnostukseni on juuri nämä uudet merkit. Postimerkit ovat ehkä vielä Postille jonkinlainen bisnes, ulkomaisten asiakkaiden takia. Samoin kuin muutkin maat näyttävät julkaisevan edelleen näyttäviä postimerkkiarkkeja populääreistä aiheista, vaikka trendit kirjepostissa tuskin ovat erit. Ehkäpä Postin kautta oikeasti kulkeneet merkillä varustetut kirjeet muodostuvat keräilyharvinaisuuksiksi joskus vuonna 2025.

Tampereen Tullintorin työntekijöiden puolesta olen toki pahoillani. Sieltä on saanut ensipäivän pyöröleimat merkkiuutuuksiin vaikkei Posti enää virallisesti tarjoa filateelista leimausta (kuin ainoastaan Helsingissä muutaman tunnin ajan kerrallaan). Postin palvelijan kanssa yhdessä ihmeteltiin, että miten Tampereen Sokoksen perimmäisessä nurkkauksessa saadaan keskustan asukkaiden postiasiat hoidettua, kun samat palvelijat myyvät konserttilippuja tms.

Jukka Konttinen

Mielipiteet ovat omiani, yksityisenä kansalaisena.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu