Vievätkö hypesyklit vihreän siirtymän tavoitteeseensa?

Vihreä siirtymä edellyttää uutta teknologiaa, joka korvaa olemassaolevan tekniikan. Kyse on mm. sähköautoista, sähköautoinfrasta ja nyt myös vetyteknologiasta. Vetyteknologian kehityksen näen epäsuorasti sen myöntämisenä, ettei tarvittavaa teknologiaa ole varastoida sääriippuvaista tuuli- ja aurinkosähköä riittävästi isoihin, valtakunnallisen tason tarpeisiin.

Uuden teknologian kaupalliset riskipanostajat kehuvat hankkeensa mahdollisuuksia maailman pelastukseen. Media (mukaan lukien sosiaalisen median ns. älymystö) näyttävät tarttuvan näihin lupauksiin kuin Rapalan uistimeen. No niin, teknologia maailman pelastukseen on olemassa – nyt ei muuta kuin pistetään laitokset pystyyn ja vihreä siirtymä on valmista nautittavaksi.

Kuten kaikessa riskialttiissa prosessiteknologian kehityksessä, jota on tullut seurattua kymmeniä vuosia, voi todeta, että toivotaan parasta, pelätään pahinta. Sähköinfra vaatii valtavasti maan mylläämistä, metallikaivosten perustamista, joista harvinaiset metallit saadaan. Se, että nämä metallit eivät tule riittämään, on todettu monen asiantuntijan suulla, mm. Aalto yliopisto täällä ja GTK täällä.

Sama asia koskee Inkoon uuden hiilettömän terästehdashankkeen uutisointia. Sehän oli keskiviikon 3.1. uutislähetysten sisäänheittouutinen. Oulun yliopiston asiantuntija toteaa (linkki), että vedyllä teräksen tuotantoon liittyvää teknologiaa ei voi ostaa – ei ole olemassa muita kuin SSAB:n hankkeessa pilotlaitos. On ilmeistä, ettei Inkoossa valmisteta hiiletöntä terästä ennen 2030-luvun alkua.

Ylivertaisuusvinouman nostattamassa euforiassa kenties, viittaamani älymystö tuntuu pitävän soraääniä asennevammaisuutena, kyvyttömyytenä luopua vanhasta. Tai piiloagendana: kateellisten, kilpailevien teknologioiden parissa olevien kehittäjien propagandana?

Mediarummutuksen tarkoitus ei ole pelkkä henkseleiden paukuttelu, vaan kaiken löysässä roikkuvan riski- ja pääomarahoituksen heruttamisen omille hankkeille. Julkisen sektorin investointi- ja tuotekehitystuet sekä yksityiset pääomasijoittajat, jotka voivat hyväksyä sijoituksensa floppauksen. Investoinnista neuvotelleet poliitikot toki oheistuotteena voivat hankkia irtopisteitä ennen vaaleja.

Kuten VTT:n Jari Ihonen on todennut (linkki): ”Pelko on se, että kun ylisuuret odotukset eivät täyty, kuvitellaan ettei tästä ole mihinkään. Kyse on hype-sykliksi tai -käyräksi kutsutusta ilmiöstä. Kun markkinoille tulee uutta teknologiaa, on aluksi usko sen mahdollisuuksiin liioiteltua”.

Jos en tällaisista huolista puhuisi, en toimisi sillä näkemyksellä, minkä ammattitaitoni ja kokemukseni on suonut. Ajattelin, että joskus eläkkeellä voisin prosessiteknologian kehityksen hype-sykleistä kirjoittaa käsikirjoituksen kirjana julkaistavaksi. Josko siitä joku oppisi jotain. Esimerkkejä löytyy kyllä.

Mitä vihreään siirtymään ja maailman pelastukseen tulee, niin jos isot panostukset epäonnistuvat, ollaan takaisin nollapisteessä, ehkä panikoimassa jonkin muun teknologisen ratkaisun puolesta. Jolla taas imuroidaan ulkopuolista rahaa, oman T&K-riskin ulkoistamiseen?

Riittääkö metallit vai ei ja toteutuuko Inkoo, ei ole mielipidekysymys – ei vaikka kuinka nokkelaa retoriikkaa heittäisi asiasta Twitterissä. Jos ko. asiantuntijoiden näkemyksiä haastaa, kannattaisi yrittää osoittaa, missä kohtaa heidän perustelunsa ovat pielessä. Tähän aika harvalla eväät riittävät.

Kuten tutkimuksen maailmassa olen havainnut, sillä tuntuu harvoin olevan tieteellistä uutuusarvoa eikä mediaseksikkyyttäkään, jos pelkästään osoittaa jossakin toisessa tutkimuksessa olevia virheitä. Vihreän siirtymän kritisoinnin kohdalla voi olla, että kuitataan asennevammoina ja propagandana.

P.S. Mikäkö ratkaisuksi? Mitä Inkooseen tulee ja moneen muuhunkin vihreän siirtymän projektiin, minusta ei kannattaisi ottaa ilmeisen epärealistisia riskejä, vaan kehittää asioita pienemmissä askelissa. Ilmastopaniikissa voidaan tehdä virheitä.