Ei ole havaittu laajenevaa avaruutta. On havaittu kosmologisesti punasiirtynyttä VALOA.

Also english

Sitä mukavampaa, mitä useampi suomalainen tämän hahmottaa ja ymmärtää siinä vaiheessa kun tämä työntyy esiin valtamedian uutisissa 😃

😃

Eli otetaan avaruudessa laajeneva mittanauha ympäri avaruudessa laajenevan Maapallon ja mitataan sillä miten paljon laajeneva Maapallo laajenee tietyssä ajassa.

Ok, tuon avaruudessa laajenevan mittanauhan jokainen laajeneva kvarkki laajenee avaruudessa ihan yhtä nopeasti kuin jokainen avaruudessa laajenevan Maapallon kvarkki.

Joten eihän tuossa nyt ole mitään ihmeellistä että tuo laajeneva mittanauha näyttää myöhemmin laajenevalle Maapallolle sitä samaa ympärysmittaa mitä aikaisemminkin.

Toki jos laajenevaa mittanauhaa olisi pidetty laajenevan Maapallon ympärillä alusta lähtien, olisi tuo toinen tapa laajentua havaittu laajenevan mittanauhan avulla. Eli se jossa Maapallon keskustaan työntyy pimeää ainetta siten että siellä se laajenee uudeksi havaittavaksi aineeksi jne.

Tässä laajenemisessa siis kyse tästä

Mutta palataan tähän samassa suhteessa laajenemiseen ja siihen että milläpä meinasitte mitata avaruudessa laajenevan aineen laajenemista?

Ok, vaikka ette tuota laajenemista laajenevien mittalaitteiden avulla saa mitattuakaan, niin tehän tunnette laajenevan Maapallon laajenemisen siten että pysytte sen pinnalla tukevasti.

Ja laajenevan sydämenne laajenemisen sykäyksittäin voitte myös tuntea.

Yrittäkääpä tuntea laajenevan avaruuden laajeneminen.

Niin, sitä ei voi havaita mitenkään.

Eikä laajenevaa avaruutta ole havaittu.

On havaittu valon kosmologinen punasiirymä.

SIIS VALON!!!

Minkä ihmeen takia fyysikot ja kosmologit eivät mieti mitä valolle on tapahtunut silloin kun se on liikkunut avaruudessa?

Minkä ihmeen takia he luulevat että avaruudelle itselleen olisi tapahtunut jotakin kun ovat havainneet että VALOLLE on tapahtunut kosmologinen punasiirtyminen.

Oikeesti!!!!

Haloo pahvit, herätys 😃😃😃

😃
.
.

😃

The more comfortable perceive and understand this at the stage when it emerges in the mainstream media news 😃

😃

That is, we take a space-expanding tape measure around the space-expanding Earth and measure how much the expanding Earth expands in a given time.

Ok, every expanding quark in that space-expanding tape measure expands in space just as fast as every quark in the space-expanding Earth.

So it’s no wonder there now that that expanding tape measure will show the expanding Earth the same girth as before.

Sure, if an expanding tape measure had been kept around the expanding Earth from the beginning, that other way of expanding would have been observed with the expanding tape measure. That is, where dark matter enters the center of the Earth so that there it expands into a new perceptible substance, and so on.

That is what this enlargement is about

But let’s go back to this in relation to expansion and to what did you mean to measure the expansion of space-expanding matter?

Ok, even if you can’t measure that expansion with expanding measuring devices, you will feel the expansion of the Earth expanding so that you stay firmly on its surface.

And you can also feel the expansion of your expanding heart in pulses.

Let’s try to feel the expansion of expanding space.

Yes, it cannot be detected in any way.

And no expanding space has been observed.

A cosmological redshift of light has been observed.

THEN LIGHT !!!

For what miracle do physicists and cosmologists not think about what happened to light when it moved in space?

What a wonder they think something would have happened to space itself when they discovered that there was a cosmological redshift to LIGHT.

Really!!!!

Haloo cardboard, revival / Wake Up 😃😃😃

😃
.
.

😃

0
Jukka Petteri Savorinen

I am the One who found out how Universe working.

The nuclei of atoms expand and recycle an expanding dark pushing force that has the nature of dark expanding waves of expanding light. Also the nature of expanding electrons. The dark waves of expanding light interact with each other, accelerating the expansion of each other, and thus the expanding lights move faster and faster in the same proportion as substances / matter and lights expand.
Lets start reading my first post here. It was 31.12.2020
Did Albert Einstein lead physicists and cosmologists on a 100-year delusion?
There is text also english

😃

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu