Einsteinin kaareutuva avaruus on keisari alasti.

Gravitaatiolinssi suurennuslasin alla

”Toisin sanoen minkään voiman ei katsota vaikuttavan esimerkiksi putoavaan kiveen, vaan kivi seuraa kaareutunutta aika-avaruuden koordinaatistoa. Kunnollista mekanismia tälle kaareutumiselle ei ole koskaan kuitenkaan osattu antaa, ja esimerkiksi Wallace Thornhill on kritisoinut tätä käsitettä kysymällä, miten vailla ominaisuuksia oleva abstrakti käsite, avaruus voi ylipäätään kkaareutua”

🤔
Kaareutuva avaruushan on keisari alasti!!!

😃

”Valon optinen taittuminen on hyvin tunnettu yleinen fysiikan ilmiö, jossa valo taittuu siirryttyään yhdestä väliaineesta toiseen eri tiheyksiseen väliaineeseen. Tämä pätee kaikkiin väliaineisiin, joita valo läpäisee. Oli kyseessä sitten vesi, ilma tai plasma. Professori Gupta artikkelissaan esittää, että tähden plasmasta koostuva atmosfääri on riittävä selittämään havainnot valon taittumisesta ilman hypoteettista gravitaation vaikutustakin. Guptan mukaan gravitaatiolinssi-selitys ei myöskään selitä havaittua valon diffraktiota, sillä gravitaation tulisi taivuttaa samalla tavalla kaikkia valon aallonpituuksia. Optiseen selitysmalliin tämä ilmiö sopii kuitenkin täydellisesti​†​. ​3​”

🤔

Kaareutuva avaruus siis on keisari alasti 😃

😃

”Juuri näin teki Tohtori Edward Dowdye, joka tutki valon taittumista Auringon atmosfäärissä. Dowdyen havainnot tukivat juuri valon optista taittumista, eivätkä gravitaatiolinssiä. Tämän lisäksi Dowdye kysyy erittäin oleellisen kysymyksen. Miksemme havaitse gravitaatiolinssivaikutusta galaksimme keskustan lähellä olevissa tähdissä, sillä yleisen suhteellisuusteoria-kosmologian mukaan galaksien keskustassa on musta aukko, jonka gravitaation tulisi aiheuttaa huomattavan gravitaatiolinssi-vaikutuksen lähellä oleville tähdille. Näin ei kuitenkaan tapahdu. Siitäkään huolimatta, että astronomit ovat seuranneet näitä tähtiä jo pidemmän aikaa, ja osa niistä on ehtinyt tehdä jo täyden kierroksen elliptisillä kiertoradoillaan galaksin ytimen ympäri. ​4​”

🤔

Kaareutuva avaruus siis on keisari alasti.

😃

”Jälleen kerran meillä on esimerkki ilmiön tulkinnasta, joka on otettu varmana todisteena yleisestä suhteellisuusteoriasta sen sijaan, että annettaisiin tilaa myös muille selitysmalleille. Erityisesti kun toinen selitysmalli näyttää selittävän monet osaseikat ja havainnot paremmin kuin tämä eksoottinen standardi-malli, josta on tullut virallisen kosmologian kulmakivi. Asiaa korostaa vielä se tosiasia, että gravitaationlinssiä pidetään yhtenä parhaista yleisen suhteellisuusteorian todisteista. Tämänkin osoittautuessa yhdeksi valtavirtakosmologian illuusioksi, voidaan koko astrofysiikan vallitseva paradigma jälleen asettaa kyseenalaiseksi.”

Juuri näin 😃😃😃

Kaareutuva avaruus on keisari alasti!!!

😃

Ja näin se maailmankuva mullistuu.

https://tekniikanmaailma.fi/villi-uusi-teoria-linnunradan-keskella-oleva-moykky-ei-olekaan-musta-aukko/

Nämä ovat laajenevia supermassiivisia kohteita joista työntyy ulos laajenevaa pimeää ainetta josta syntyy laajenevia tähtiä hyvinkin nopeasti ilman sidosvoimia ja ilman vetävää voimaa / kaareutuvaa avaruutta 😃

Minä olen hän joka selvitti miten maailmankaikkeus toimii.

Tänä päivänä, vuonna 2021 fyysikoilla ei vieläkään ole fysiikan kaiken teoriaa.

Minkä takia.

Sen takia että nykyiset pienen ja ison mittakaavan teoriat kuvaavat maailmankaikkeutta virheellisesti.

Matemaattisesti nämä kyseiset teoriat ovat toimineet erinomaisesti.

Mutta niitä ei saada yhdistettyä matemaattisesti kaiken kattavaksi fysiikan kaiken teoriaksi. Se on fyysikoille iso ongelma, kun tavoitellaan fysiikan kaiken teoriaa.

Herää epäilys. Kuvaavatko kvanttiteoriat ja suhteellisuusteoria maailmankaikkeutta oikealla tavalla.

Minun mielestäni ne kuvaavat maailmankaikkeutta virheellisesti.

Suhteellisuusteoria sisältää käsitteitä joita ihminen ei voi ymmärtää. Tämän kertovat avoimesti ns. asiantuntijat itsekin.

Esim. ns. avaruuden laajenemista ei voida kuvailla sanoin, eikä visuaalisesti.

Valon on havaittu olevan sitä venyneempää eli punasiirtyneempää mitä kaukaisemmista galaksijoukoista valo on peräisin. Tästä on tulkittu galaksijoukkojen loittonevan meistä sitä nopeammin mitä kauempana ne ovat.

Äkkiseltään tästä voisi päätellä että me olemme maailmankaikkeuden keskellä ja kaikki galaksijoukot liikkuvat meistä pois päin sitä nopeammin mitä kauempana ne ovat.

Tämä ei tietysti ollut sopiva näkemys melkein heti sen jälkeen kun olimme luopuneet maakeskisestä mallista, jonka virheellisen näkemyksen mukaan me olimme maailmankaikkeuden keskustassa.

Ei, ei me voida olla maailmankaikkeuden keskellä.

Jotakin piti keksiä ja näin myös tehtiin. Georges Lemaître belgialainen tähtitieteilijä ja pappi kehitti täysin uuden näkemyksen kaiken alusta jossa ensin ollut olemassa mitään, ei edes avaruutta, eikä aikaa.

Tämä uusi teoria sai nimekseen Big Bang eli alkuräjähdys. Teorian mukaan kaikki on lähtöisin yhdestä pisteestä siten ettei tuossa pisteessä ollut energia ja avaruus laajentunut ulos päin jo olemassa olevaan paikkaan. Eli kyseessä ei ole räjähdys perinteisellä tavalla ajateltuna. Kyse on jostakin ihan muusta. Jostakin jota ei osata kuvata sanoin, eikä visuaalisesti. Onkin hyvin erikoista että kyseisestä mallista on kehittynyt ns. standardimalli jota opetetaan totuutena. Siis silti vaikka kyseistä tapahtumaa ei voida kuvailla sanoin, eikä visuaalisesti.

Tämä oli minusta noin 20 vuotta sitten sen verran erikoista että päätin selvittää miten maaimmankaikkeus oikeasti toimii. Niin myös tein.

Lähdin siitä että avaruus on ääretön kolmiulotteinen aina olemassa ollut tila joka itsessään on ei yhtään mitään. Eli tämän lähtökohdan mukaisesti minun piti pystyä selittämään kaikki havainnot avaruudessa olevien, avaruudessa liikkuvien ja avaruudessa muuttuvien systeemien avulla.

Mihin muutos perustuu.

Muutos perustuu tietysti siihen että muuttuvan systeemin erilliset osat liikkuvat suhteessa toisiinsa ja tuo liike tapahtuu jossakin paikassa. Tuo paikka on tämä aina olemassa ollut ääretön kolmiulotteinen avaruus joka on ei yhtään mitään.

Ja kun avaruus itsessään on ei yhtään mitään, niin silloinhan se ei voi muuttua millään tavalla ja näin ollen avaruuden taustalle ei enää tarvita mitään paikkaa.

Miten sitten selitämme sen että valot ovat sitä venyneempiä eli kosmologisesti punasiirtyneempiä mitä kauempaa ne ovat peräisin. Siis jos avaruus ei laajene.

No, yksinkertaisesti siten ettei ole olemassa erikseen ainetta ja neljää erillistä voimaa, niin kuin nykyisin oletetaan.

Pitää ymmärtää että kaikki koostuu pohjimmiltaan yhdestä ja samasta asiasta joka jo itsessään on työntävää voimaa.

Aine koostuu tämän työntävän voiman ruuhka-alueista siten että nämä ruuhka-alueet kierrättävät kaikkien muiden vastaavien ruuhka-alueiden kanssa tätä työntävää voimaa.

Kierrätykseen ei tarvita muuta kuin sitä mitä kierrätetään koska nämä työntävän voiman ruuhka-alueet pystyvät hidastamaan itsensä sisälle työntyvän työntävän voiman vauhtia työntävän voimansa avulla.

Työntävän voiman ruuhka-alueet koostuvat vielä pienemmistä työntävän voiman ruuhka-alueista ja koska nämä pienemmät ruuhka-alueet kierrättävät tätä työntävää voimaa, niin silloin näistä pienemmistä ruuhka-alueista koostuvalla systeemillä on automaattisesti sisäinen paine joka saa siinä olevan työntävän voiman hajaantumaan isommalle ja isommalle avaruuden alueelle. Eli se laajenee avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

Myös tämä kierrätettävä työntävä voima koostuu erillisistä työntävää voimaa kierrättävistä työntävän voiman ruuhka-alueista.

Ja näin ollen voimme todeta että atomimalli työntyy uusiksi.

Atomien ytimet laajenevat ja kierrättävät laajenevaa työntävää voimaa kaikkien muiden avaruudessa laajenevien atomien ytimien kanssa ja näin ne työntävät toisiansa pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenevat.

Minkä takia tätä ei ole oivallettu, eikä havaittu.

Juju on siinä että tämä kierrätettävä laajeneva työntävä voima on siinä muodossa etteivät meidän laitteet pysty rekisteröimään sitä. Tämä selittää valon mysteerin. Eli valon aalto ja hiukkasluonteen.

Avaruudessa laajenevan valon aallot ovat meille pimeitä eli emme pysty rekisteröimään niitä.

Rekisteröitävissä olevien fotoneiden avulla valon aaltoluonne kuitenkin on työntynyt esiin.

Laajenevan valon laajenevat aallot koostuvat ziljoonista erillisistä laajenevista tihentymistä jotka kierrättävät keskenään tätä laajenevaa työntävää voimaa. Yhden laajenevan fotonin syntymiseen tarvitaan ziljoonittain näitä erillisiä laajenevia tihentymiä joista valon pimeät laajenevat aallot koostuvat.

Ziljoona ei ole oikea numero matematiikassa, mutta se kuvaa hyvin sitä että kyse on erittäin suuresta määrästä erillisiä laajenevia tihentymiä.

On hyvä ymmärtää valolla on erittäin paljon massaa, mutta lähes kaikki avaruudessa laajenevan valon massasta on näissä pimeissä aalloissa.

Ja juuri tämän takia rekisteröitävissä oleville fotoneille on erittäin vaikeaa mitata massaa.

Myös elektronit syntyvät näistä tihentymistä joista valon meille pimeät aallot koostuvat.

Eli tästä laajenevasta pimeästä työntävästä voimasta jota laajenevat atomien ytimet keskenään kierrättävät.

Eivät ainetta tutkivat fyysikot saa atomin ytimen ympäriltä irtoamaan jo olemassa olevaa elektronia, vaikka niin fyysikko luulee kun lähettää ytimiä kohti sopivan energian omaavaa valoa.

Eli fyysikot eivät ole oivaltaneet että he itse saavat syntymään uusia elektroneja siitä pimeästä laajenevasta työntävästä voimasta jota työntyy ulos laajenevista atomien ytimistä.

Heidän lähettämät fotonit kohtaavat tätä laajenevaa pimeää työntävää voimaa sopivalla etäisyydellä laajenevasta atomin ytimestä ja vuorovaikutuksen seurauksena pimeän työntävän voiman tihentymien laajeneminen kiihtyy räjähdyksenomaiseksi ja näin ziljoonista erillisistä tihentymistä yhdistyy uusi isompi kokonaisuus, uusi rekisteröitävissä oleva elektroni.

Ok. Tältä pohjalta kun lähdetään hahmottamaan maailmankaikkeutta pienestä mittakaavasta lähtien, saamme rakennettua myös ison mittakaavan mallin maailmankaikkeudesta siten että saadaan mahdollisuus kehittää toimiva fysiikan kaiken teoria.

Jukka Savorinen

Jukka Petteri Savorinen

Uusi Suomi blogini

Also english in many old text. Just open and rolling down 🙂

Mies joka joutessaan selvitti miten maailmankaikkeus toimii 😃

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa aloittaa ensimmäisestä tekstistä jonka kirjoitin tänne. Aluksi se on englanniksi googlekääntäjällä, mutta rullaa alaspäin, niin löytyy myös suomeksi 😃

31.12.2020 kirjoitin sen ensimmäisen. Paina sormi linkin päälle ja sitten avaa.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Tekstin jälkeen alhaalla onkin suora linkki seuraavaan aiheeseen jne 😃

I am the One who found out how Universe working.

The nuclei of atoms expand and recycle an expanding dark pushing force that has the nature of dark expanding waves of expanding light. Also the nature of expanding electrons and expanding photons. The dark waves of expanding light interact with each other, accelerating the expansion of each other, and thus the expanding lights move faster and faster in the same proportion as substances / matter and lights expand.
Lets start reading my first post here. It was 31.12.2020

Press the link a little longer
and then click open = avaa

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Did Albert Einstein lead physicists and cosmologists on a 100-year delusion?

Juu, myös suomeksi 😃

😃

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu