Ennustaako Simo Ruoho säätä eteenpäin kolmen kuukauden verran parhaiten maailmassa?

6.5.2021 🤔

 

🤔🤔🤔

7 kuukautta sitten 🤔

 

🤔🤔🤔

Kolme kuukautta sitten

🤔🤔🤔

Kuukausi sitten

🤔🤔🤔

Missähän vaiheessa media kiinnostuu?

Ehkäpä media ei jostakin syystä halua, että joku joka kyseenalaistaa nykyisen näkemyksen siitä mikä ilmastoa on muuttanut viimeisen reilun sadan vuoden aikana, saisi näkyvyyttä sillä että osaa ennustaa säätä kolme kuukautta eteenpäin paremmin kuin ns. asiantuntijat?!?

Tammikuussa nämä ns. asiantuntijat ennustivat kevään säätä tähän tapaan.

 

Lähes koko kevään sääennuste: Loppuuko talvi jo helmikuussa?

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/lahes-koko-kevaan-saaennuste-loppuuko-talvi-jo-helmikuuussa/8327390#gs.0krcak

”Tuore kolmen kuukauden sääennuste ennakoi keskimääräistä lämpimämpää helmi–huhtikuun jaksoa Suomeen. Meteorologin mukaan lopputalven ja alkukevään tilanne on mielenkiintoinen.

Meteorologi Markus Mäntykannas kertoo Forecan sivuilla, että Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen uusimman, tämän kuun alussa julkaistun ennusteen mukaan aikainen kevät on mahdollinen.

– Ennusteen mukaan koko Euroopassa jakso on tavanomaista lämpimämpi. Suomessa poikkeama on kauttaaltaan 1–2 astetta keskimääräistä lämpimämpään suuntaan, Mäntykannas kertoo.”

🤔🤔🤔

Eipä mennyt tuokaan ennuste sinne päinkään.

Sellainen mielikuva tullut että nämä ennustukset ovat aina virheellisiä niin päin että ennustavat lämpimämpää kuin sitten lopulta oikeasti onkaan. Pitääkö paikkansa?

 

Luulisi että edes joskus ennustus olisi virheellinen niin päin että ennustaisivat kylmempää kuin sitten lopulta olisi?!?

Siis tuolleen niin kuin matemaattisten todennäköisyyksien mukaan niin voisi olettaa tapahtuvan?

😃

+7
Jukka Petteri Savorinen

Uusi Suomi blogini

Also english

Mies joka joutessaan selvitti miten maailmankaikkeus toimii 😃

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa aloittaa ensimmäisestä tekstistä jonka kirjoitin tänne. Aluksi se on englanniksi googlekääntäjällä, mutta rullaa alaspäin, niin löytyy myös suomeksi 😃

31.12.2020 kirjoitin sen ensimmäisen. Paina sormi linkin päälle ja sitten avaa.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Tekstin jälkeen alhaalla onkin suora linkki seuraavaan aiheeseen jne 😃

I am the One who found out how Universe working.

The nuclei of atoms expand and recycle an expanding dark pushing force that has the nature of dark expanding waves of expanding light. Also the nature of expanding electrons and expanding photons. The dark waves of expanding light interact with each other, accelerating the expansion of each other, and thus the expanding lights move faster and faster in the same proportion as substances / matter and lights expand.
Lets start reading my first post here. It was 31.12.2020

Press the link a little longer
and then click open = avaa

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Did Albert Einstein lead physicists and cosmologists on a 100-year delusion?

Juu, myös suomeksi 😃

😃

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu