Heikentyikö jonkun tuttusi lähimuisti nopeasti 2020 heinäkuun jälkeen?

Niin, eli huononiko 2020 syksyn aikana jonkun sinulle tutun ihmisen lähimuisti nopeasti?

Jos, niin hänen lähimuistinsa saattaa hyvinkin alkaa taas toimimaan paremmin tai on saattanut jo alkaa toimia paremmin 😃

Eli hänen kannattaa nyt olla aktiivinen ja käyttää aivojaan. Harrastaa ns. aivojumppaa 😃

Nykyfysiikan mukaan esim. Kuu ei voisi vaikuttaa esim. aivojen sisäisesti millään merkittävällä tavalla.

Mutta minä taas oletan että Kuusta peräisin olevia hiukkasia liikkuu meidän kehomme ja myös aivojen läpi. Ja täydenkuun aikaan olemme Auringon ja Kuun välisellä alueella, niin silloin hiukkaset Autingosta ja Kuusta kohtaavat vastapalloon.

Minun mielestäni ne voivat työntyä toistensa läpi kuten esim. kaksi galaksia voi työntyä toistensa läpi. Tähdethän ovat hyvinkin kaukana toisistansa.

Ok. Näissä kohtaamisissa niistä kuitenkin vapautuu ”paljon” energiaa ja tämän oletan pitävän jotkut ihmiset energisinä ja näin heitä ei nukuta täydenkuun aikana niin paljon. Minä itse esim. nukahdan yleensä täydenkuun aikana normaalisti, mutta herään paljon normaalia aikaisemmin virkeänä.

Ok, 2020 heinäkuussa olimme Auringon ja Jupiterin välisellä alueella. Ja samaan aikaan Auringon ja Saturnuksen välisellä alueella.

Syyskuussa Auringon ja Neptunuksen välisellä alueella.

Heti sen jälkeen pitkän aikaa Auringon ja Marsin välisellä alueella.

Ja sitten loka marraskuun vaihteessa Auringon ja Uranuksen välisellä alueella.

Näin lyhyen ajan sisään paljon näitä pienen mittakaavan hiukkasten / tihentymien vastapalloon kohtaamisia aivojen sisällä. Ja tämän oletan heikentäneen joidenkin vanhojen ihmisten lähimuistia nopeasti.

Mutta nyt heidän lähimuistia eivät häiritse mitkään näistä viidestä planeetasta.

Joten lähimuistin voisi näin ollen olettaa toimivan taas paremmin tuonne elokuulle asti, jolloin olemme taas Auringon ja Saturnuksen välisellä alueella.

Ensi syksynä kaasuplaneettojen vaikutus tapahtuu vielä lyhyemmän ajan sisällä, mutta Mars ei vaikuta ensi syksynä ollenkaan.

😃

Ps. Kuvassa on tilanne 19.7.2020, jolloin olimme Auringon ja kahden suurimman kaasuplaneetan välisellä alueella eli Jupiterin ja Saturnuksen vaikutuksen alaisena.

Sikäli mielenkiintoinen päivämäärä että silloin avaruudessa laajeneva Maapallo pyöri akselinsa ympäri ennätysnopeasti. Siis sinä aikana kun Maapallon pyörimistä on voitu mitata näin tarkasti 😃

Huikea yllätys: Maapallon pyöriminen kiihtyi viime kesänä nopeammaksi kuin koskaan, ja 2021 voi koittaa täysin ennennäkemätön tilanne – negatiivinen karkaussekunti

https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/huikea-yllatys-maapallon-pyoriminen-kiihtyi-viime-kesana-nopeammaksi-kuin-koskaan-ja-2021-voi-koittaa-taysin-ennennakematon-tilanne-negatiivinen-karkaussekunti/999dd5b2-2252-45c5-956e-296815f28b17

”Brittilehti The Telegraph kertookin, että 19. heinäkuuta mitattiin kotiplaneettamme nopein pyörähdys akselinsa ympäri ikipäivänä sen jälkeen, kun pyörimisliikkeen tarkan mittaamisen mahdollistavat atomikellot tulivat käyttöön 1960-luvulla.”
.
.
.

Eli ensin huhtikuussa 2020 magnetarista peräisin olevaa laajenevaa pimeää energiaa Maapallon keskustaan, sitten kesällä normaalisti Auringon ja galaksin keskustan supermassiivisen kohteen välisellä alueella ja sitten tuo heinäkuun 19 päivä, jolloin sekä Jupiter, että Saturnus vaikuttivat syvällä Maapallon sisällä yhtä aikaa kun olimme niiden ja Auringon välisellä alueella 😃

Joten eipä ihme että avaruudessa laajenevan Maapallon akselinsa ympäri pyörriminen kiihtyi 2020 kesällä ja oli nopeimmillaan juuri 19.7.2020 😃

😃

Jukka Petteri Savorinen

Uusi Suomi blogini

Also english in many old text. Just open and rolling down 🙂

Mies joka joutessaan selvitti miten maailmankaikkeus toimii 😃

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa aloittaa ensimmäisestä tekstistä jonka kirjoitin tänne. Aluksi se on englanniksi googlekääntäjällä, mutta rullaa alaspäin, niin löytyy myös suomeksi 😃

31.12.2020 kirjoitin sen ensimmäisen. Paina sormi linkin päälle ja sitten avaa.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Tekstin jälkeen alhaalla onkin suora linkki seuraavaan aiheeseen jne 😃

I am the One who found out how Universe working.

The nuclei of atoms expand and recycle an expanding dark pushing force that has the nature of dark expanding waves of expanding light. Also the nature of expanding electrons and expanding photons. The dark waves of expanding light interact with each other, accelerating the expansion of each other, and thus the expanding lights move faster and faster in the same proportion as substances / matter and lights expand.
Lets start reading my first post here. It was 31.12.2020

Press the link a little longer
and then click open = avaa

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Did Albert Einstein lead physicists and cosmologists on a 100-year delusion?

Juu, myös suomeksi 😃

😃

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu