Maxwell ja Poincaré laskivat matemaattisesti että aineen pitäisi räjähtää koko ajan

Le Sagen gravitaatioteoria oli aikaansa edellä. Puutteellisenakin aikaansa edellä!!!

https://fi.wikipedia.org/wiki/Le_Sagen_gravitaatioteoria

”Kuten Maxwell ja Poincaré osoittivat, kimmottomat törmäykset kuumentaisivat ainetta niin paljon, että se höyrystyisi sekunnin murto-osassa”

Ensinnäkin laajenevat tihentymät ottavat haltuunsa ulkoapäin niiden sisälle työntyvää laajenevaa työntävää voimaa/ energiaa hidastamalla sen vauhtia työntävällä voimallansa ja osa niitä kohti työntyvästä työntävästä voimasta / energiasta työntyy niiden läpi, siirtäen vain pienen osan liike-energiastaan työntävänä voimana siihen laajenevaan tihentymään jonka läpi työntyvät.

Mutta kyllä ne silti saavat nämä laajenevat tihentymät höyrystymään / laajenemaan / räjähtämään koko ajan, aivan kuten Maxwell ja Poincaré jo monta aikaa sitten osoittivat matemaattisten kaavojensa avulla.

Se miksi he eivät kyenneet ymmärtämään että niin todellakin tapahtuu koko ajan laajenevan aineen laajeneville atomien ytimille on hämmästyttävää.

”Kun täten on olemassa alarajat suureille Sv ja v ja yläraja pinta-alalle S, voidaan näiden avulla laskea, että törmäyksissä syntyvä lämpömäärä olisi verrannollinen lausekkeeseen Sρv3. Lasku osoittaa, että Maan lämpötilan tulisi nousta 1026 celsiusasteta sekunnissa. Poincaré huomautti, että maa ei voisi kovin kauan pysyä nykyisen kaltaisena.”

Miksi Poincaré ei uskaltanut työntyä pidemmälle?

Hän ei kyennyt ymmärtämään että aine koostuu tihentymistä jotka laajenevat / räjähtävät koko ajan ja joiden laajeneminen kiihtyy koko ajan, sitä mukaa kuin työntävää voimaa / energiaa törmää laajenevien atomien ytimien laajeneviin tihentymiin.

”Poincaré huomautti, että maa ei voisi kovin kauan pysyä nykyisen kaltaisena.”

Kyllä koko ajan laajeneva Maapallo voi pysyä ja pysyykin meille samanlaisena, mitä nyt muuttuu havaittavalla tavalla.

Juju on siinä että myös me koostumne koko ajan laajenevasta työntävästä voimasta / energiasta.

Eli myös meidän laajenevien atomien ytimien laajenevia tihentymiä pommitetaan koko ajan kaiken taustan äärimmäisen nopeilla tihentymillä, samalla tavalla kuin laajenevan Maapallon laajenevia atomien ytimiä.

Poijjat siis laskivat jo monta aikaa sitten mitä http://onesimpleprinciple.com/ mukainen kaiken taustan äärimmäisen nopea liike aiheuttaa sille energialle josta meidän aine koostuu!

Eivät vaan uskaltaneet hyväksyä asiaa!

Eli sitä että koostumme energiasta joka palaa / laajenee / räjähtää koko ajan.

”Henri Poincaré esitti vuonna 1908 merkittävän arvostelun, joka osittain perustui Darwinin laskelmiin.[42] Hän päätteli, että vetovoima on verrannollinen lausekkeeseen , missä S on maan molekulaarinen pinta-ala, v hiukkasten nopeus ja ρ väliaineen tiheys. Laplacen tavoin hän päätyi siihen, että jotta veto­voima olisi verrannollinen kappaleen massaan, S voi olla enintään yksi kymmenes­miljoonas­osa Maan pinta-alasta. Toisaalta väliaineen vastus on verrannollinen lausekkeeseen Sρv, ja sen vuoksi vastuksen ja vetovoiman suhde on kääntäen verrannollinen lausekkeeseen Sv. Saadakseen vastuksen tarpeeksi pieneksi Poincaré laski, että hiukkasten nopeuden v olisi oltava vähintään 24 · 1017 kertaa valon nopeus. ”

http://onesimpleprinciple.com/ malli sisältää kaiken taustan äärimmäisen nopean työntävän voiman / energian joka kiihdyttää näkyvän maailmankaikkeuden laajenevan työntävän voiman / energian laajenemista.

”Myöhemmin Peter Guthrie Tait sanoi Le Sagen teoriaa ainoaksi uskottavaksi gravitaation selitykseksi, joka hänen aikaansa mennessä oli esitetty. Hän jatkoi sanomalla:”Tämän merkillisin piirre on, että jos se on totta, se saa meidät todennäköisesti pitämään kaikkia energian lajeja viime kädessä liike-energiana.”

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Le_Sagen_gravitaatioteoria

No näinhän se on.

Mitään muuta ei ole olemassa kuin liikettä joka on energiaa joka on työntävää voimaa.

Ikuinen liike / energia / työntävä voima ikuisessa ja äärettömässä avaruudessa joka on ei yhtään mitään.

”Vuonna 1965 Richard Feynman käsitteli Fation-Le Sagen mekanismia luennoillaan ja niihin perustuvassa teoksessa Fysiikan lain luonne, tosin mainitsematta heidän nimiään, pääasiassa yrityksenä selittää ”monimutkainen” fysiikan laki (tässä tapauksessa Newtonin laki, jonka mukaan gravitaatio on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön) yksinkertaisempien ilmiöiden avulla ilman moni­mutkaista matematiikkaa, mutta samalla myös esimerkkinä epä­onnistu­neesta teoriasta. Hän huomautti, että ”kimpoavien kappaleiden” mekanismi saisi aikaan tämän verrannollisuuden ja että ”matemaattisen suhteen omituisuus vähenee täten hyvin paljon”, mutta toteaa sitten, että teoria ”ei toimi” sen vastuksen vuoksi, jonka eteneviin kappaleisiin pitäisi sen mukaan kohdistua, minkä vuoksi teoria on hylättävä.”

Ei tarvitse hylätä senkään vuoksi.

Esim. laajenevasta Auringosta peräisin oleva laajeneva liike / energia työntää laajenevaa Maapalloa pois päin laajenevasta Auringosta koko ajan vaikka laajenevaan Maapalloon kohdistuu liikerataan nähden edestä päin vähän kovempi vastus.

Ensin pitää tietää kaikki ilmiön aikaan saavat liikkeet / energiat / työntävät voimat ennen kuin sen voi ymmärtää oikein!

”Kuten edellä teorian historiaa käsittelevässä osiossa on todettu, suuren ongelman Le Sagen teoriassa muodostaa kysymys energiasta ja lämmöstä. Kuten Maxwell ja Poincaré osoittivat, kimmottomat törmäykset kuumentaisivat ainetta niin paljon, että se höyrystyisi sekunnin murto-osassa, eivätkä tälle ongelmalle esitetyt ratkaisut ole vakuuttavia. Esimerkiksi Aronson[27] esitti Maxwellin väitteelle yksinkertaisen todistuksen:

” Olettakaamme, että vastoin Maxwellin hypoteesia tavallisen aineen molekyyleillä olisi enemmän energiaa kuin hiukkasilla. Siinä tapauksessa hiukkaset keskimäärin saisivat energiaa törmäyksissä, ja kappaleeseen B osuvat hiukkaset olisivat suurienergisempiä poistuessaan kappaleesta B. Silloin gravitaatio vaikuttaisi päinvastoin: kaikkien kappaleiden välillä vaikuttaisi hylkivä voima, mikä vastoin on havaintoja. Jos taas hiukkasten ja molekyylien keskimääräinen liike-energia on sama, nettomääräistä energian siirtoa ei tapahtuisi ja törmäykset olisivat kimmoisia, mikä, kuten on todettu, ei saisi aikaan gravitaation kaltaista voimaa.””

Vastaus.

Juuri näin. On vain hylkivää voimaa ja se siis perustuu siihen että

avaruudessa LAAJENEVA AINE koostuu LAAJENEVASTA TYÖNTÄVÄSTÄ VOIMASTA / ENERGIASTA.

Eli laajenevaa / räjähtävää työntävää voimaa kierrättävät koko ajan laajenevat tihentymät todellakin hylkivät / työntävät toisiansa pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenevat.

Jos vähemmän, lähestyvät toisiansa havaittavasti.

Jos enemmän, loittonevat toisistansa havaittavasti.

😃

Jukka Petteri Savorinen

Uusi Suomi blogini

Also english in many old text. Just open and rolling down 🙂

Mies joka joutessaan selvitti miten maailmankaikkeus toimii 😃

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa aloittaa ensimmäisestä tekstistä jonka kirjoitin tänne. Aluksi se on englanniksi googlekääntäjällä, mutta rullaa alaspäin, niin löytyy myös suomeksi 😃

31.12.2020 kirjoitin sen ensimmäisen. Paina sormi linkin päälle ja sitten avaa.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Tekstin jälkeen alhaalla onkin suora linkki seuraavaan aiheeseen jne 😃

I am the One who found out how Universe working.

The nuclei of atoms expand and recycle an expanding dark pushing force that has the nature of dark expanding waves of expanding light. Also the nature of expanding electrons and expanding photons. The dark waves of expanding light interact with each other, accelerating the expansion of each other, and thus the expanding lights move faster and faster in the same proportion as substances / matter and lights expand.
Lets start reading my first post here. It was 31.12.2020

Press the link a little longer
and then click open = avaa

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Did Albert Einstein lead physicists and cosmologists on a 100-year delusion?

Juu, myös suomeksi 😃

😃

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu