Muuttuuko aine vähemmän tiheäksi laajentuessaan avaruudessa?

Muuttuuko aine vähemmän tiheäksi laajentuessaan avaruudessa?

Lämpölaajenevan aineen tiheys pienenee.

Laajenevan pullataikinan tiheys pienenee.

Mutta mutta, avaruudessa laajeneva Maapallo laajenee kahdella eri tavalla.

Se että avaruudessa laajeneva Maapallo laajenee siten että sen sisälle työntyy lisää laajenevaa ainetta joka lisää laajenevan Maapallon massaa mitattavasti, ei pienennä laajenevan Maapallon tiheyttä.

Itseasiassa sehän kasvattaa avaruudessa laajenevan Maapallon keskustaan kohdistuvaa painetta / työntävää voimaa ja näin laajenevan Maapallon keskustan tiheys kasvaa.

Tämä toinen tapa laajentua, jossa atomien ytimet laajenevat ja kierrättävät keskenään laajenevaa pimeää työntävää voimaa olisi se mikä voisi saada laajenevan Maapallon tiheyden laskemaan, mutta tässä pitää ottaa huomioon se että myös sen valon, joka välittää informaation laajenevasta aineesta, tiheys pienenisi silloin samassa suhteessa kuin avaruudessa laajenevan aineen.

Joten milläs tuollaisen tiheyden pienenemisen mittaat?

Olen tätä miettinyt ja en osaa sanoa pieneneekö avaruudessa laajenevien kvarkkien, fotoneiden ym. hiukkasten / tihentymien tiheys vai ei.

Tämä siksi että mallini mukaan niiden läpi työntyy koko ajan kaiken taustan työntävää voimaa joka ylläpitää näissä laajenevissa hiukkasissa / tihentymissä olevan energian / työntävän voiman hajaantumista siten että osa tästä kaiken taustan työntävästä voimasta absorboituu laajeneviin kvarkkeihin, fotoneihin ym. laajeneviin tihentymiin.

Eli sikäli tiheyden ei tarvitse pienentyä näiden laajenevien tihentymien sisäisesti mistä avaruudessa laajeneva näkyvä maailmankaikkeus koostuu.

Eli niissä olevan energian / työntävän voiman määrä vain kasvaisi koko ajan samassa suhteessa kuin ne laajenevat 3 D avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan 3 D avaruuteen.

Yksi oleellinen asia liittyen näihin pohdintoihin. Laajenevan avaruuden tavasta laajentua ei voi käydä samanlaista keskustelua.

Laajenevan avaruuden olemassa oloon uskovat eivät voi pohtia esim. sitä muuttuuko laajenevan avaruuden tiheys sitä mukaa kuin se laajenee.

Miten avaruudella itsellään voisi olla tiheys?

Sehän ei voi koostua erillistä osista jotka liikkuisivat suhteessa suhteessa toisiinsa. Laajenevan avaruuden taustalla ei ole mitään paikkaa jossa laajenevan avaruuden erilliset osat voisivat liikkua suhteessa toisiinsa.

Jos mietit tuota ajatuksella, ymmärrät laajenevan avaruuden olevan käsitteenä vastaava kuin mitä antiikinajan jumalat olivat. Se tekee vaikka sun mitä, mutta ei ole mitään keinoa kuvata visuaalisesti sitä miten se sen tekee.

Tämä hokkus pokkus avaruus laajenee, kaareutuu, aaltoilee, poreilee, kiertyy ja mihin kaikkeen sitä nyt on keksitty käyttää.

Onkin hyvin erikoista ettei tuollaisen hokkus pokkus avaruuden olemassa oloa kyseenalaisteta tiedeyhteisön sisäisesti isosti.

😃

0
Jukka Petteri Savorinen

Uusi Suomi blogini

Also english

Mies joka joutessaan selvitti miten maailmankaikkeus toimii 😃

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa aloittaa ensimmäisestä tekstistä jonka kirjoitin tänne. Aluksi se on englanniksi googlekääntäjällä, mutta rullaa alaspäin, niin löytyy myös suomeksi 😃

31.12.2020 kirjoitin sen ensimmäisen. Paina sormi linkin päälle ja sitten avaa.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Tekstin jälkeen alhaalla onkin suora linkki seuraavaan aiheeseen jne 😃

I am the One who found out how Universe working.

The nuclei of atoms expand and recycle an expanding dark pushing force that has the nature of dark expanding waves of expanding light. Also the nature of expanding electrons and expanding photons. The dark waves of expanding light interact with each other, accelerating the expansion of each other, and thus the expanding lights move faster and faster in the same proportion as substances / matter and lights expand.
Lets start reading my first post here. It was 31.12.2020

Press the link a little longer
and then click open = avaa

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Did Albert Einstein lead physicists and cosmologists on a 100-year delusion?

Juu, myös suomeksi 😃

😃

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu