Savorinen toteaa, Hurja marraskuu 2023 on jo täällä ja jatkoa seuraa nopeaan tahtiin.

Linjautumien jälkeen on viiveellä tiedossa aina rankkasateita ja tulvia.

Ja näitä linjautumia on viime vuosina ollut aina loppuvuodesta koska kaikki kaasuplaneetat ovat sattumoisin samalla puolella Aurinkokuntaa siten että esim. tänä vuonna Maapallo on Auringon ja kaikkien kaasuplaneettojen välisellä alueella 10 viikon aikana.

28.8 Auringon ja Saturnuksen

19.9 Auringon ja Neptunuksen

3.11 Auringon ja Jupiterin. Saman päivän aikana oli Maapallo oli myös Venuksen ja Neptunuksen välisellä alueella.

13.11 Auringon ja Uranuksen välisellä alueella siten että tämä linjautuma on suorin näistä neljästä isosta aktivoitumisesta. Eikä tässä kaikki. Samaan aikaan on uusikuu eli Maapallo on myös Kuun ja Uranuksen välisellä alueella.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Mars väijyy Auringon toisella puolella ja näin sekin vaikuttaa sieltä käsin. Ei tosin nykyisten fyysikoiden mukaan voi vaikuttaa sieltä Maapallon säähän, mutta näin minä oletan.

Näin on jos atomeitten ytimet kierrättävät pimeää energiaa erillisinä tihentyminä joilla on tiheys, tilavuus ja sisäinen paine.

Jos näin, niin silloin nämä pimeän energian tihentymät pystyvät työntymään toistensa läpi siten että vuorovaikutuksen aikana niissä oleva energia hajaantuu isommalle avaruuden alueelle. Ja näin todennäköisyys kohdata seuraava vastaan työntyvä vastaavanlainen pimeän energian tihentymä kasvaa.

Mitä suorempia linjautumia, sitä enemmän nämä pimeän energian tihentymät ehtivät aktivoitumaan. Laajenemaan siten että niiden sisäinen liike / aika samalla nopeutuu ja näin vuorovaikutus aineen kanssa voimistuu.

Näin tätä pimeää energiaa työntyisi linjautumien aikana vähemmän Maapallon läpi.

Sitä törmäisi enemmän Maapallon aineeseen Maapallon sisällä. Näin ylimääräistä energiaa joka myös vapauttaisi energiaa Maapallon aineesta.

13.11.2023 näyttää jo itsessään harvinaiselta linjautumalta joka pystyy aktivoimaan Maapalloa paljon jos näkemykseni aineesta on oikean suuntainen. Mutta tämä 13.11 linjautuma tulee saamaan melkoiset alkulämpimät kun Kuu käy Venuksen edessä Maapallolta katsottuna 9.11.

Ja 11-12.11 Maapallo todellakin on melkoisen suoralla linjalla Marsin ja Uranuksen välisellä alueella siten että tuo linjautuma menee läheltä Aurinkoa.

🤔

Ok, linjautumien jälkeen on siis viiveellä tiedossa aina rankkasateita ja tulvia.

Sitä hurjempia rankkasateita mitä voimakkaampia hirmumyrskyjä linjautumien aikana on ollut liikkeellä.

Ja olihan näitä.

1900 luvulla USA:ssa rantautui vain kaksi hirmumyrskyä Hurrikaanin lukemissa.

Ja nyt Eurooppaan rantautui kaksi hirmumyrskyä aivan peräkkäin alle kahden vuorokauden välein. Vai oliko väliä vain about vuorokausi?

Molemmilla Ciaran ja Domingos hirmumyrskyllä käsittääkseni mitattiin puuskissa yli 200 km / h tuulia.

Eikös nämä olleet silloin ihan ns. Hurrikaanien lukemissa?

Suomeksi näistä myrskyistä tuntuu olevan vaikea löytää uutisia googlen avulla, mutta englanniksi niitä kuitenkin löytyy.

Storm Domingos to slam western Europe on heels of deadly Ciarán

https://www.thepress.co.nz/world-news/350104509/storm-domingos-slam-western-europe-heels-deadly-ciaran

🤔

Videoitakin toki on.

🤔

Ok, rankkasateita ja tulvia siis tiedossa isosti. Niitä siis esiintyy viiveellä linjautumien jäljeen. Kertonee siitä että hirmumyrskyt voisivat todellakin syntyä siten että Maapallon sisältä työntyisi melko uusien kaasun ja vesimolekyylien virtauksia siten se alue mistä virtaus työntyy ulos, olisi hirmumyrskyn silmä jne

Jää nähtäväksi minne tätä vettä sataa ja paljon.

🤔

Tulivuoria on jo aktivoitunut. Islannissa mm. maa on noussut hyvinkin nopeasti reilun viikon aikana.  Mikä lie tilanne Italian Campi Flegrein alueella?

Maanjäristyksiä, joita havaittu paljon varsinkin tulivuorten alueilla.

Seurataan tilannetta.

Itä-Suomessa 5.11.2023

Savorinen Jukka

🙂

 

Jukka Petteri Savorinen

Uusi Suomi blogini

Also english in many old text. Just open and rolling down 🙂

Mies joka joutessaan selvitti miten maailmankaikkeus toimii 😃

Jos aihe kiinnostaa, kannattaa aloittaa ensimmäisestä tekstistä jonka kirjoitin tänne. Aluksi se on englanniksi googlekääntäjällä, mutta rullaa alaspäin, niin löytyy myös suomeksi 😃

31.12.2020 kirjoitin sen ensimmäisen. Paina sormi linkin päälle ja sitten avaa.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Tekstin jälkeen alhaalla onkin suora linkki seuraavaan aiheeseen jne 😃

I am the One who found out how Universe working.

The nuclei of atoms expand and recycle an expanding dark pushing force that has the nature of dark expanding waves of expanding light. Also the nature of expanding electrons and expanding photons. The dark waves of expanding light interact with each other, accelerating the expansion of each other, and thus the expanding lights move faster and faster in the same proportion as substances / matter and lights expand.
Lets start reading my first post here. It was 31.12.2020

Press the link a little longer
and then click open = avaa

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/johtiko-albert-einstein-fyysikot-ja-kosmologit-100-vuoden-harharetkelle/

Did Albert Einstein lead physicists and cosmologists on a 100-year delusion?

Juu, myös suomeksi 😃

😃

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu