Savorinen varoittaa vuorikiipeilijöitä rankoista lumisateista.
Loppuvuoden 2023 isot aktivoitumiset ovat alkaneet.
Niiden jälkeen viiveellä on tiedossa rankkasateita ja tulvia.
Vuoristoissa vesi tietysti sataa alas lumena.
Eilen 27.8.2023 Maapallo oli Auringon ja Saturnuksen välisellä alueella. Tai tuo linjautuma oli silloin tarkimmillaan. Saturnus Maapallo linjautuma liikkui jonkun verran Auringon yläpuolelta.
Toki se alkoi aktivoimaan Maapalloa sisältä jo aikaisemmin ja aktivoi edelleen.
Siitä seuraa Erilainen vuorovesi-ilmiö.
Kaasu ja vesimolekyylejä ilmakehään.
Selviten se näkyy hirmumyrskyinä jotka voimistuvat linjautumien aikana.
Meillä päin linjautumien aikana kesäisin näyttäisi esiintyvät kumpupilviä.
Tällä hetkellä Maapallolla myllyttää Hurrikaani Franklin ja Supertaifuuni Goring siten että kaasujen ja vesimolekyylien muodostamia virtauksia / jokia työntyy ulos Maapallosta ja absorboi mukaansa ilmakehän molekyylejä ja näin ilmamassat alkavat työntymään kohti näitä alueitta.
Franklin sai jo kaverikseen kaksi nimettyä trooppista myrskyä joista ainakin Idalian odotetaan voimistuvat nopeasti kolmannen kategorian hurrikaaniksi.
Joten vettä on nyt taas työntymässä yläilmakehään paljon.
Ja se mikä menee ylös, tulee aikanaan alas. Jos ei sitten karkaa kokonaan Maapallolta.
Sitäkin toki tapahtuu ja paljon enemmän mitä tutkijat ymmärtävät.
Maapallo kun saa keskustaansa koko ajan lisää ainetta. Varsinkin aina silloin kun olemme Auringon ja galaksin keskustan supermassiivisen kohteen välisellä alueella.
Tämä tapahtuu about keskikesän aikoihin.
2022 loppuvuodesta vuoristoissa kuoli paljon kiipeilijöitä näiden linjautumien jälkeen viiveellä siinä vaiheessa kun vuoristoille satoi paljon lunta jne.
Välttäisin loppuvuoden aikana isoille vuorille kiipeilyä.
Tai vähintäänkin odottaisin linjautumien jälkeen viiveillä esiintyvät lumisateet alta pois.
Seurataan tilannetta.
🤔
5.10.2022 oli isot lumivyöryt
Lumivyöryssä kuollut jo ainakin 19 vuorikiipeilijää Intiassa
https://www.hs.fi/urheilu/art-2000009118988.html
🤔
26.9.2022 Maapallo oli Auringon ja Jupiterin, sekä Kuun ja Jupiterin välisellä alueella. Eli silloin oli uusikuu.
Hurrikaani Ian ja Supertaifuuni Noru voimistuivat tuona päivänä nopeasti ja varsinkin Noru uutisten mukaan yllätti tutkijat sillä miten nopeasti se voimistui.
Olin tuonkin etukäteen ennustanut.
Siis sen että jos näitä trooppisia myrskyjä kyseisen linjautuman aikana olisi, ne voimistuisivat nopeasti.
En tiedä sataako Himalajalla lunta yleensä syyskuun 10 päivän aikoihin vai tuleeko vesi alas vetenä, mutta en lähtisi nyt Himalajalle.
1 / 3 Pakistanista oli näihin aikoihin viime vuonna veden alla. Silloin Aurinko, Maapallo ja Saturnus linjautuma oli aikaisemmin.
Saapa nähdä minne nyt pudottaa nämä vedet jotka ovat työntymässä yläilmakehään.
🤔
Suuret kiitokset Savoriselle – nyt pitää varoa lumisateita, joita ainakin täällä riittää, sillä onhan Puolanka suomen lumisinta seutua.
Ilmoita asiaton viesti
Puolangalla ei ole muuta riskiä lumesta kuin liukastumisvaara. Alpeilla saattaa yhdessä vyöryssä liikahtaa 100tn lunta. Siinä ei ole suurta eroa putoaako niskaan taivas, vai em. lumikuorma.
Savorisen teoriat ovat mielenkiintoisia eikä ilmatieteen laitoksen supertietokoneilla olisi kovin suuri vaiva mallintaa myrskyjä taaksepäin ja katsoa korrelaatio.
Ilmoita asiaton viesti
Onko teillä vuoria siellä päin?
🤔
Ilmoita asiaton viesti
Puolanka on suomen vaarallisin paikka.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vaara-Suomi
Ilmoita asiaton viesti
Voisiko Puolanka muka olla jossakin tilastossa nro 1?
Aika positiivisesti ajateltu 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin Puolangan lukio on kainuun paras.
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/maakuntien-karkilukiot-puolanka-kainuun-paras
Ilmoita asiaton viesti
”Ja se mikä menee ylös, tulee aikanaan alas. Jos ei sitten karkaa kokonaan Maapallolta. Sitäkin toki tapahtuu ja paljon enemmän mitä tutkijat ymmärtävät.” Ymmärrän tämän täysin.
Jos ei ole vetovoimaa kaikki karkaa avaruuteen.
Savorinen, tämä on Nobelin arvoinen asia.
Ps Karkaako lumisateet avaruuteen?
Ilmoita asiaton viesti
Laajenevat lumihiutaleet työntyvät pois päin laajenevan Maapallon keskustasta, mutta hitaammin kuin laajenevat kaasun molekyylit 🙂
Ilmoita asiaton viesti
bullshit!
Ilmoita asiaton viesti