Etyk 50 vuotta 2025; onko syytä juhlia isosti vai ei?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kiinnittänyt huomiota siihen, että Etykin päätösasiakirjan allekirjoittamisesta on reilun neljän vuoden kuluttua kulunut 50 vuotta ja että olisi juhlan aika. Miten juhlia? Vai pitäisikö jättää ainakin isommat juhlat väliin? Vai ohittaa juhlat. Voiko ”Helsingin hengen mallia 1975 uusia?”. Oliko edes vuonna 1975 todellisuudessa jotain ”Helsingin henkeä”?

Presidentin ajatus on saanut lehdistöstä taputuksia ”lentävänä lähtönä” Niinistön seuraajalle. Kuitenkin asia näyttäisi olevan vain vuoden 2024 alkupuoleen saakka Niinistön itsensä käsissä. Uudella presidentillä olisi reilu vuosi aika parsia hanke viimeistelyyn.

 

Ajatus kollektiivisesta Euroopan turvallisuudesta oli alkujaan neuvostoperäinen. Se konkretisoitui vuonna 1954 konferenssikutsuksi, joka kuitenkin johti seuraavana vuonna sosialististen maiden keskinäiseksi sotilasliitoksi, Varsovan liitoksi. Ajatus kiinnosti 1956 valittua presidentti Urho Kekkosta, joka himoitsi roolia idän ja lännen suhteiden kehittämiseksi puolueettomuusasemoitumisen pohjalta.

Sittemmin asia eteni uudelta pohjalta. Oivallus sinänsä oli laajentaa ajattelu itä-länsiakselille kokonaisuudessaan silloisessa kaksinapaisessa maailmassa. Kun presidentti Urho Kekkonen liitti toukokuussa 1969 Yhdysvallat ja Kanadan mahdollisten osallistujien joukkoon, se lähti Suomen ehdotuksena potentiaalisille osallistujille käsittelyyn.

Lännessä epäröitiin aluksi. Mitä intressiä olisi kokoontua? Oliko Kekkonen Neuvostoliiton asialla? Lopulta asia eteni. Keskeiseksi porkkanaksi Lännelle muodostui näkymä lahottaa marxismi-leninismin ideologiaa sosialististen maiden sisällä.

Löytyi tie valmistaviin virkamieskokouksiin, ulkoministeritapaamisiin ja kolmantena vaiheena Helsingin huippukokoukseen, jolloin päätösasiakirja allekirjoitettiin. On kuitenkin tarkasti pidettävä mielessä, että Suomen rooli supistui kokousjärjestelyihin, ei substanssiasioihin. Suomella ei ollut mahdollisuuksia edistää oman puolueettomuusasemaansa teksteissä. Jos hyötyä oli, se oli julkista hypetystä. Lehdistö ylireagoi kokoukseen.

Suomelle ei itse kokouksesta herunut juuri mitään konkreettista reaalipoliittista etua. Etyk ei vahvistanut mitenkään Suomen puolueettomuuspoliittista asemaa, vaan päinvastoin Neuvostoliitto ja NKP/KGB jatkoivat kokouksen varjossa sen kaatamista ja suomalaisen yhteiskunnan horjuttamista päämääränä edelleen kommunistinen Suomi.

Näin kävi, vaikka Länsi voitti Ety-kisan. Syntyi ns. kolmas kori, joka sisälsi perustavaa laatua olevat ihmisoikeudet. Sosialistisiin maihin, Neuvostoliitto mukaan lukien, syntyi ns. Helsinki-ryhmiä, joita elähdytti paljolti perusoikeudet, kuten sananvapaus. Ns. kolmas kori oli siinä keskeisessä roolissa. Salainen poliisi kussakin sosialistisessa maassa jahtasi näitä ”neuvostovastaisia” voimia.

Kyllä Kekkosen aktiivisuutta ja yritystä tulee arvostaa.

Suomea koskenut kovin kiista, suoranalainen poliittinen sota, käytiin pitkin 1970-lukua KGB/Neuvostoliittoa vastaan, ja se päättyi vasta keväällä 1977. Etyk-kesä ei mitenkään helpottanut Suomen asemaa Neuvostoliiton ideologisessa puristuksessa. Poliittisen sodan voitti kuitenkin UM:n poliittisen osaston poliittisista kahdenvälisistä suhteista sosialististen maiden kanssa vastannut linja. Silti ihmettelen vieläkin, että poliittisen osaston päällikkö oli tammikuusta 1977 syksyn puolelle virkavapaalla, vaikka tiedossa oli huipputapaamisia ylimmän neuvostojohdon kanssa. Pääministeri Aleksei Kosygin vieraili Suomessa keväällä 1977 vihkimässä Loviisan ydinvoimalan ja presidentti Kekkonen suuntasi toukokuulla Moskovaan valtiovierailulle pääsihteeri Leonid Brezhnevin vieraaksi.

UM:ssä oli muutakin vastuun pakoilua. Neuvostoliiton vastustamisen pelko oli ulkoministeriössäkin jo käsittämätöntä. KGB:n sai helposti vastaansa, tietty, sanomalla sille EI, mutta mitä sitten? Suomalaisen diplomaatin asia on uhrautua ja puolustaa Suomen etuja. Silloin piti puolustaa puolueettomuutta. Siihen velvoitti meitä poliittisen osaston linjalaisia tietenkin presidentin selkeä pysyvä ohje: ”Pidämme puolueettomuudesta kiinni”.

Entinen pitkäaikainen KGB-residentti (1964–1970) Vladimir Stepanov saapui joulukuussa 1974 jatkamaan työtään länsimaisen Suomen romuttamiseksi. Suomen tuli harjoittaa ulkopolitiikkaa, joka tarkoitti ”Suomen ja Neuvostoliiton ystävyyssuhteiden jatkuvaa syventämistä”. Tämä tarkoitti jatkuvaa palvelusten tekemistä KGB:lle/Neuvostoliitolle ja lähentymistä neuvostoleiriä. Stepanov ei säästellyt sanojaan virallisissa kommunikeaneuvotteluissa keväällä 1977 UM:n tiloissa: ”Se on nyt loppu Suomen puolueettomuuden kanssa”.

————————————–

Etykin koko prosessi veti sosialististen maiden tiedustelupalveluja puoleensa. UM:n virkamies Joel  Pekuri löytyy näiden maiden salaisilta yhteistyölistoilta. Julkistan lähteen vielä myöhemmin. KGB, Etyk seurantakokouksineen ja Suomen UM – siinäkin on vielä selvittämistä kerrakseen.

Pekuri oli Etykin virkamies- ja poliittisten kokousten, mukaan lukien huippukokous, pääsihteeri. Sittemmin Pekuri joutui 1980-luvun alussa dispoon eli lähtölaskentaan. Kuitenkin hänen ystävänsä poliittisen osaston päällikkö Seppo Pietinen aneli tälle ohituskaistaa pois disposta. Pekurista tuli 1985 kiertävä suurlähettiläs frankofoniseen Afrikkaan. Tehtävä oli jo luvattu ja pedattu laillisen nimitysvalmistelun tasolla jollekin muulle. Olot Afrikassa olivat kuitenkin Pekurille liikaa.

————————-

Neuvostoliiton johdon piirissä esiintyi vakavaa erimielisyyttä päätösasiakirjan allekirjoittamisesta. Tshekistinen KGB asettui päällikkönsä Juri Andropovin johdolla vastustamaan politbyroossa päätösasiakirjan allekirjoittamista. Kuitenkin pääsihteeri Leonid Brezhnev tukijoineen päätti allekirjoittaa sen. Mahdollisen dissidentti-ongelman lisääntymisen Brezhnev katsoi Nkp:n voivan hallita. Toisin kävi.

—————————-

Etyk auttoi läntistä arvomaailmaa lahottamaan sosialistista maailmaa sisältä Euroopassa tunnetuin seurauksin. Neuvostoliitto ja koko sen valtiojärjestelmä hajosi. Järjestelmän omat ongelmat edistivät lahoamisprosessia. KGB:n palveluksessa pitkään myös DDR:ssä toiminut Vladimir Putin on kuvannut tapahtunutta Neuvostoliiton romahdusta ”geopoliittiseksi katastrofiksi”. Hän oli epäilemättä tiukan tshekistisen linjan kannattaja, puhtaan marxismi-leninismin, Neuvostoliiton valtioideologian soturi. Samaa virttä veisasi erityisesti DDR.

Olisiko Putin halukas tulemaan kuuntelemaan ja muistelemaan Lännen voitonlaulua Helsinkiin? Tokko. Niinistön seuraajan käsiä ei pidä sitoa näin epävarmaan hankkeeseen, jossa on kasapäin liikkuvia osia. Tämän asian harkitseminen on jätettävä tulevalle presidentille, joka voi arvioida muistamisen tarpeen ja muodon. Hän voi sitten jo vuoden 2024 alusta harkita yrityksen mielekkyyttä paremmin kuin tänään voidaan.

Ettei vain pitkälle viety ajatus Ety-50v -juhlista olisi lopulta miina Suomen uudelle presidentin viran haltijalle? Pikemminkin olisi jotain uutta keksittävä Etykin/Etyj:n tilalle. Se ei enää toimi, kuten Ukrainan tilanne hyvin osoittaa. Venäjä on kuitenkin edelleen (taas) tärkeä osa maailmanpolitiikkaa. Kuten Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on osuvasti todennut, Venäjä-suhteissa tavoitteena tulee olla ennustettavuuden lisääminen. Siihen on matkaa, siltä näyttää. Sääntömääräiseen kansainväliseen menoon sopeutuminen auttaisi asiaa.

 

 

 

 

+2

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu