Heja Sverige

Suomen ja Ruotsin yhteinen halu Natoon on toteutunut. Vain metodi muuttui matkalla.  Ei menty ”käsi kädessä”. On tärkeätä pitää kiinni yksilöidystä tavasta Naton jäseniä hyväksyttäessä. On hyvä Natolle kokonaisuudessaan ja Suomelle erikseen, että Ruotsi on mukana. Sen maantieteellinen asema vaikuttaa moniin asioihin. Ruotsilla on mittava kilometrimäärä rannikkoviivaa Itämeren rantana. Kaikkinensa Googlen mukaan rantaviivaa on Gotlanti, Öölanti ja länsirannikko mukaan luettuina 2862 km. Valtaosa on kuitenkin Itämeren rantaa.

Ruotsin psykoasema on mielenkiintoinen. Historiansa aikana, joka on todella pitkä itsenäisenä valtiona, Ruotsi on katsonut enimmäkseen itään, kuten Suomeen, Inkerinmaahan ja Viroon. Totta, Skåne tuli ruotsalaiseksi Tanskan kustannuksella. Suurvaltakauteen mahtuu seikkailu Itämeren eteläpuolelle Saksaan. Kaarle XII (kuninkaamme 1697 – 1718) pani alulle suurvalta-asemamme hajoamisen, mikä johti Venäjän etenemiseen Itämeren alueella. Suomessa se merkitsi tunkeutumista Suomen Karjalaan (1721) ja lopulta koko Suomen anastamiseen Ruotsilta (1809). Vakavaa yritystä edetä Suomeen uudelleen itsenäistymisemme (6.12.1917) jälkeen on ollut viime sotien aikana (1939-1944), vaikka korjausvaihekin oli olemassa muutaman vuoden ajan kesästä 1990 alkaen.

Ruotsin valtiota on hallittu Itä-Ruotsista eli Tukholmasta käsin. Tukholma sijaitsee Itämeren länsirannalla. Ruotsi katsookin vahvasti itään Itämerelle. Gotlanti suorastaan tähystää koko ajan Itämerta. Puna-armeija Gotlannissa olisi Ruotsille todellinen katastrofi, mutta hyökkäys tänään sinne laukaisee Naton 5 artiklan toiminnaksi. Sama koskee Suomen Ahvenanmaata. Puna-armeijan uhka heikkenee kaikkialla Itämeren alueella.

Ruotsi ei kuitenkaan ole valtameren merkitsemä maa Norjan ja Islannin tavoin, vaikka meri lainehtii länsirannikolla Göteborginkin puolella. Norja sen sijaan on valtamerivaltakunta. Norja katsoo Atlantille ja Jäämerelle tiukasti. On selvää, että Pohjoinen ulottuvuus on tärkeä koko Natolle. Kuitenkin kunkin maan puolustusvoimien soveltuvuus torjumaan uhkia on tärkeä sijoitettaessa Naton jäseniä eri komentokeskuksiin.

Pohjoismaiden yhteenlaskettu ilmavoimien voima on merkittävä, erityisesti Suomen hankkimien amerikkalaisten F-35 hävittäjien astuttua palvelukseen ilmoitettuna vuotena 2028.

Ruotsin merivoimat täydentävät Suomen laivastoa. Kummankin maan laivastojen pinta-alukset ovat kehittyneet lähinnä sotaan Itämeren alueella. Sama koskee Ruotsin sukellusveneitä, joita lienee toistaiseksi viisi, mutta tulevaisuudessa epäilemättä enemmän. Ne ovat Itämeren eli matalan, karikkoisen meren eksperttejä, eivät syvänmeren kalastajia.

Suomella oli 1920-luvulla tilaisuus kehittää omia sukellusveneitä Turussa Crichton-Vulcanin telakalla. Suomi osallistui Weimarin Saksan salaiseen aseistautumisprosessiin ja Versaillesin rauhansopimuksen (1919) kiertämiseen. Sopimus kielsi Saksalta mm. sukellusveneet. Saksalaiset insinöörit toivat tietotaidon. Veneitä alkoi valmistua 1930-luvun taitteessa. Saksalaiset koeajoivat niitä Turun saariston sokkeloisilla vesillä käyttöön juuri Itämerellä. Kuitenkin Suomen hallitus oli viisaasti varannut oikeuden lunastaa veneet. Hitlerin valtaannousu vuonna 1933 johti lunastukseen. Suomi otti etäisyyttä Hitleriin, viisaasti. Suomella oli sodan syttyessä Neuvostoliiton rikollisen hyökkäyksen vuoksi 30.11.1939 viisi sukellusvenettä laivastossaan. Yksi niistä on edelleen nähtävillä Suomenlinnassa. Suomi koki toteutuneen vääryyden Pariisin rauhansopimuksessa (1947) niin alueluovutusten laajuuden kuin eräiden aselajien kieltojen vuoksi. Sukellusveneet joutuivat kieltolistalle. Nato-maana Suomelle kauan sitten asetetut esteet omille sukellusveneille ovat varmasti poistettavissa.

Neuvostoliiton aggressiivinen ote tuli selväksi viime sotien lopussa, kun se vaati laajoja alueita rintamalinjan länsipuolelta, jonne se ei ollut sotilaallisin toimin päässyt. Syy oli poliittinen: Stalin halusi varmistaa Suomen suunnalla parhaat asemat jatkohyökkäyksille. Sama todellisuus vaanii sodan päättymistä Ukrainassa. Siksi Ukrainan tukeminen alueellisen koskemattomuuden turvaamiseksi on äärimmäisen tärkeä tekijä Putinin aloittamaa sotaa päätettäessä.

Kuitenkin Ukrainan sota on osoittanut, että loppujen lopuksi maavoimat ratkaisevat edelleen taistelujen suunnan. Ukrainassa on perinteinen maanvalloitussota käynnissä, mikä on uhkaskenaario kaikille Venäjän naapurimaille.

Ruotsilla on paljon vahvuuksia, mutta myös heikkouksia, jotka johtuvat virheellisestä uskosta rauhan kestävyyteen Euroopassa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen.  Maavoimien alasajon oikaiseminen on iso ja aikaa vievä hanke. Suomella puolestaan on vahva asema maavoimien osalta Pohjolassa, myös aseistuksessa.

Itämerenmailla on arvaamaton itäinen suuri naapuri astunut uudelleen sotapolkujen tielle. Se voi yrittää yllätyssotaa saadakseen lisää asemia. Naton on varauduttava pahimpaan. Parasta olisi, että Länsi aseistaa Ukrainan häätämään hyökkääjän omille mailleen. Siihen se tarvitsee Lännen merkittävä apua aseistuksen vahvistamiseksi.

Itämeren suunnan suuri merkitys ja puolustuksen rakenne vahvistaa näkemystäni, että alueen puolustussuunnittelu tapahtuu keskitetysti Brunssumissa kestävällä tavalla.