Presidentin vaihdos
On syytä uuden presidentin astuttua virkaansa 1.3.2024 arvioida, mitä vaikutuksia ajankohtaisilla asioilla voisi olla Perustuslain 93 §:n soveltamiselle. Sen paljon siteerattu keskeinen toimivaltamääräys kuuluu näin: ”Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.”
Käytännön tasolta voi arvioida, että Suomen liittyminen huhtikuussa 2023 Naton täysjäseneksi voi vain syventää presidentin roolia käytännön toiminnassa. EU-asiat kuuluvat jo tekstimääräyksen mukaan pääministerille. Turvallisuuspolitiikka sen sijaan presidentille, samoin ulkopolitiikka laajasti ottaen. Pääministerivetoisuuden rajaus vaikuttaa siis varsin tarkalta muodollisesti, mutta kun pahasti heikentyneen kansainvälisen turvallisuuspoliittisen tilanteen heikentyminen on tosiasia, joka heijastuu myös EU:n toimintaan, rajanvetoa on syytä tehdä presidentin hyväksi.
Venäjän siirryttyä sodan tielle yhä vaikuttavammin tämän vuosisadan eli 2000-luvun käynnistyttyä, turvallisuuspolitiikan käsite on saanut 1990-lukua verrattomasti laveamman osan kansainvälistä elämää. Samalla on EU:n käsitteistössä turvallisuuspolitiikka saanut paljon lisää sijaa. Samalla Naton laajentuminen itään on ollut omiaan lisäämään turvallisuuspolitiikan roolia myös EU-kontekstissa.
Samanaikaisesta V. I. Putinin nousun kanssa 2000-luvun alusta alkaen Suomen uusi Perustuslaki astui voimaan. Se kuitenkin tekstillisesti pohjautuu 1990-luvun suvantoon kansainvälisessä elämässä, joka kuitenkin suli nopeasti V. Putinin ryhtyessä palauttamaan Venäjälle Neuvostoliiton Kylmän sodan aikaista suurvaltaroolia. Sota on politiikan väline siinä missä muutkin poliittiset työkalut. Tämä tosiasia säätelee jatkossakin tulevaisuutta epäilemättä varsin pitkälle.
Kansainvälisen politiikan sotaisa profiili vahvistaa presidentin roolia armeijan (poliittisena) ylipäällikkönä. Naton sotilaallinen perusmerkitys tukee samaa näkökulmaa. Naton perustehtävän sotilaallinen kirkastuminen Venäjän sotatoimien seurauksena on linjassa Suomen puolustuspolitiikan näkökulmasta tarkasteltuna.
Lisäksi Suomen presidentin asema politiikan kentällä on tietyllä tavalla vahvempi häiriöitä vastaan kuin pääministerin tehtävä. Presidentin ei tarvitse nauttia tunnustettua eduskunnan luottamusta suoran vaalin vuoksi.
EU tukee turvallisuusnäkökulmaa monella tavalla. Aseteollisuuden kehittäminen on yksi tärkeä asia EU:ssa. Sen sijaan EU-armeija on turha ajatus, koska on Nato. Senkin joukot ovat kansallisten armeijojen varassa. Nato on jo 75 vuotta turvannut rauhaa maailmassa. Nyt on uusi suursotien kansi alkanut Ukrainassa ja Lähi-Idässä. On varauduttava sodan leimahtamiseen laajemminkin, niin epätoivottavaa kuin se onkin.
Muutospaineita ei nähdäkseni ole tekstin osalta, eikä sellaista ole arvovaltaisilta tahoilta esitettykään.
Aleksander Stubbin askeleita toki täytyy seurata tarkasti. Minulla onkin yli viidenkymmenen vuoden kokemus presidenttiemme lähiseurannasta. Lähtö on ollut jo tähän mennessä omintakeinen. Kun aiemmin on ajateltu tiettyä vieraissa käynnin järjestystä avaukseksi, nyt on tahti ollut erilainen. Naton sotaharjoituksen seuraaminen ensi töiksi on poliittisesti merkittävä toimi Nato-linjan hyväksi. Kun Mauno Koivisto mietti miten ensimmäisen vierailun saisi suunnattua Neuvostoliittoon, nyt ei tuollaista ole tarvinnut pohtia. Ukrainan puolustustaistelun tukeminen on ollut näyttävästi esillä. Tämä kaikki on mahtunut hyvin Perustuslain 93 §:n piiriin.
Sen sijaan Stubbin vierailu EU-johdon pakeilla on herättänyt julkisuudessa keskustelua. Pääministeri ei liene asiasta mieltään pahoittanut, eikä ole kokenut varpaitaan tallotuiksi.
Tässä on kuitenkin Perustuslain kannalta oltava tarkkana, eikä uuden presidentin pitäisi ryskyen tunkeutua voimalla EU:n kentälle. Ymmärrän mielihalun, se on kiintoisa kenttä. Itsekin olen tehnyt paljon töitä Komission Jean Monnet-yhteisön jäsenenä sekä tehnyt Euroopan integraatioon liittyvää tutkimustyötä. Ero menneeseen Mauno Koiviston aikaan on huikea. Kun UM:n poliittisen osaston tutkimuspäällikkönä aloitin vuonna 1985 tekemään integraatiotutkimusta, tuli viestejä, että sellainen ei kiinnosta ketään valtiojohdossa, Taivas, missä elimme silloin. Sain aiheen väitellä Euroopan integraatiosta ja tarkasti ottaen Suomen integraatiopolun alusta ja Efta-suhteen synnystä. Paljon muutakin olen aiheesta kirjoittanut.
Kahden lautasen malli ei sen sijaan ole enää mahdollinen, toivottavasti. Kuitenkin presidentin ja pääministerin tulee kyetä hyvään yhteistyöhön ja asioiden valmisteluun. Stubb oli pääministeri Orpon valinta, joten asia lienee kunnossa. On myös huomattava toimikausien pituudet. On hyvä, että presidentti voi istua kuusi vuotta ja edustaa jatkuvuutta ulkopolitiikassa, kun pääministeri voi saada kenkää eduskunnalta milloin vain.
Näkemykseni presidentti-instituution tarpeellisuudesta eroaa kuin yö päivästä, jos rinnalle asetan entisen UM-kollegan Hannu Himasen ehdotuksen seremoniamestaripresidentistä Suomeen. Taistolainen kommunisti Hannu Himanen oli Kremlin komennettavia aikana, jolloin Taisto Sinisalo Himasen UM:öön auttoi. Himanen valitsi hallinnollisena alivaltiosihteerinä 1990-luvulla…
Entisenä kommunistina Himanen on 24.2.2022 jälkeen pystynyt näyttelemään ihan aitoa oikeistolaista. Vähintään Jussin arvoista draamaa. Tietenkin esitystä auttaa, että Venäjä on nykyisin feodalistinen , oligarkkiläänityksiin perustuva äärikapitalistinen diktaruuri. Sitä on kommunistinkin helppo arvostella.
Ilmoita asiaton viesti
On huono, ettei presidenttiä voida siirtää syrjään. Demokraattisissa maissa ulko- ja turposta vastaa pääministeri, joka saa mandaatin kansanedustuslaitokselta. Suomi on nyt samassa sarjassa Turkin ja Venäjän kanssa, joissa ulkopolitiikasta vastaa itsevaltaisesti presidentti. Ranskassa on tasavaltalainen aurinkokuningas, eli häntä ei lasketa.
Jatkuvuus on huono asia. Viimeiset 24 vuotta osoittaa sen. Neukku-takuupresidenteille, eli jatkuvuudelle ei ole tarvetta, kun EU ja Nato korvaa Venäjälle rähmällään olemisen pakon.
Jatkuvuus on sisään rakennettu presidentin valintatapaan. Jos ihmiset olisivat tienneet 2018 Niinistön ulkopolitiikan hoidosta, häntä ei olisi valittu toiselle kaudelle. Miten äänestäjät tietäisivät, kun eduskuntakin on huolissaan tietojen saamisesta. On perusteltua kysyä, miksi meillä järjestetään missikisoihin verrattavia presidentinvaaleja, missä tärkeimmät valintakriteereinä ovat kalju, otsakiehkura, nainen, homous, ruotsinkielisyys…
Onneksi mediassa aletaan ymmärtämään, että Niinistöä kohdeltiin kuin aristokraattia, jonka höpinöitä ei saanut kyseenalaistaa. Mikään media ja kukaan toimittaja ei uskaltanut.
On outoa, että ne jotka eniten ovat kritisoineen viimeisen 24 vuoden aikana harjoitettua politiikkaa, ovat valmiita puolustamaan ja vahvistamaan vallanjakomallia, mikä huonon politiikan on mahdollistanut.
Ilmoita asiaton viesti
Samoilla linjoilla Seppisen kanssa.
Näitä himasia, jotka kameleonttimaisesti ovat sujahtaneet kommunismin ja NL:n ihailijoista Venäjän vihailijoiksi, on Suomi ja sen jäsenkirjamandaatilla miehitetyt hyväpalkkaiset virat olleet täynnä. Suuri osa toki jo eläkkeellä.
Ilmoita asiaton viesti
Björn Wahlroosista nyt puhumattakaan 😀
Himasen arvostelu Niinistöä kohtaan oli aivan oikeutettua. Halosen ulkopoliittista linjaa jatkanut Niinistö oli suomettuneisuuden aikakauden tuote ja hyvä että tuosta reliikistä päästiin eroon. Stubb on toista maata, minusta hänen kautensa on alkanut hyvin.
Siitä olen Himasen kanssa eri mieltä että pressan virasta pitäisi tehdä vain seremoniallinen. Mutta ehkä hänen näkemykseensä on vaikuttanut se miten Halonen ja Niinistö onnistuivat viivyttämään Suomen natojäsenyyttä lähes parikymmentä vuotta vaikka olisimme voineet liittyä Baltian maiden mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Puhu vain omasta puolestasi. Jos Ukraina olisi helmikuussa 2022 kaatunut muutamassa päivässä, suomalaisten itse keksimän ”nato-option” onttous olisi paljastunut. Meillä kävi tsäkä.
Ilmoita asiaton viesti
Voithan jälkiviisastella jos siitä oma olo paranee.
Fakta on kuitenkin se että suomalaisista poliitikoista Natoon liittymistä ennen Ukrainan kriisiä ei juuri kukaan pitänyt mahdollisena. Puolueista kokoomus taisi olla ainoa jonka ohjelmassa se oli mukana.
Ilmoita asiaton viesti
Valtiomiehen tai sellaisena esiintyvän pitäisi olla keskivertokansalaista kaukonäköisempi. Presidentin pitää johtaa edestä, eikä etsiä tienviittoja johtamiseensa gallupeista. Mutta ”suomalaiset eivät kannata Natoa ja minä olen suomalainen”. Niinpä niin …
Tästä ei kannata tehdä juupas-eipäs väittelyä, joten lopetan puoleltani tähän.
Ilmoita asiaton viesti
Jo oli aikakin!
Ilmoita asiaton viesti
”Lisäksi Suomen presidentin asema politiikan kentällä on tietyllä tavalla vahvempi häiriöitä vastaan kuin pääministerin tehtävä. Presidentin ei tarvitse nauttia tunnustettua eduskunnan luottamusta suoran vaalin vuoksi.”
That is the point!
Tässä maailmantilanteessa, jossa Eurooppaa uhkaava sotilaallinen väliintulo Venäjän taholta on mainittu (Borrel), niin vähintäänkin presidentin tehtävänä on koota, rauhoittaa, valmistaa kansaamme mahdolliseen,
Pääministerit joutuvat panostamaan osaamisensa ja kykynsä sisäpolitiikan kiemuroihin, joita riittää.
Ilmoita asiaton viesti
”Kansainvälisen politiikan sotaisa profiili vahvistaa presidentin roolia armeijan (poliittisena) ylipäällikkönä. ”
Mutta mitä tasavallan presidentin ylipäällikkyys konkreettisesti tarkoittaa ?
Se selviää oheisesta linkistä, Tasavallan presidentti , Tehtävät , https://www.presidentti.fi/presidentin-toimi/tehtavat/ ja sieltä kohta Puolustusvoimien ylipäällikkö.
Sieltä muutamia poimintoja:
1. ”Tasavallan presidentti on Suomen puolustusvoimien ylipäällikkö. Ylipäällikkyys liittyy presidentin tehtävään ulkopolitiikan hoidossa.” – Tämä viimeinen lause on mielestäni merkittävä, sillä siinä maanpuolustus ja ulkopolitiikka nivotaan yhteen.
2. ”Presidentti nimittää upseerit ja päättää puolustusvoimien liikekannallepanosta. Jollei eduskunta liikekannallepanosta päätettäessä ole kokoontuneena, se on heti kutsuttava koolle. Sodasta ja rauhasta presidentti päättää eduskunnan suostumuksella.” – Eli eduskunta on viimekädessä se joka hyväksyy sodasta ja rauhasta päättämisen. Tässä siis parlamentarismi on varmistettu.
3. ”Presidentti päättää sotilaskäskyasioina sotilaallisen puolustuksen keskeisistä perusteista, sotilaallisen puolustusvalmiuden merkittävistä muutoksista ja sotilaallisen puolustuksen toteuttamisen periaatteista samoin kuin rajajoukkojen puolustusvalmiuden merkittävistä muutoksista. Lisäksi presidentti päättää muista laajakantoisista tai periaatteellisesti merkittävistä sotilaskäskyasioista.” – Tässä tulee mieleen, että TP:ltä vaaditaan melkoista asiantuntemusta puolustusasioissa. Saattaapi olla myös hyvä, että TP hyödyntää alan asiantuntijoita ml. niitä sotatieteiden tohtoreita, vaikkapa erilaisten esikuntien ja varastojen sijoittamiskysymyksissä.
Mitä tuolla sotilaskäsky-käsitteellä tarkoitetaan, sitä voi selvittää itselleen googlaamalla : Tieteen termipankki oikeustiede sotilaskäskyasia. Koska tuon sivun lopussa on merkintä ”Tekijänoikeudet pidätetään” , niin en kopioi siitä lainausta tähän. Sivun tekstin on kirjoittanut Antero Jyränki.
Kun noita ajatuksella lukee ja pyrkii hahmottamaan, mitä ne tarkoittavat konkreettisesti, tulee mieleen, että tasavallan presidentillä on maanpuolustuksen osalta melkoinen valta ja tietenkin sen myötä vastuu. Ehkä näinä aikoina onkin paikallaan, että meidän niin päättäjät kuin kansalaisetkin tiedostavat tämänkin presidentin valtaoikeuksien osa-alueen.
Ilmoita asiaton viesti