Puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltain kanssa
Suomi on saanut aikaan tämän vuoden aikana merkittäviä tuloksia turvallisuuspolitiikassaan. Ydin on NATO-jäsenyys. Sen lisäksi julkisuudessa näkyneiden tietojen mukaan erillinen puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltain kanssa on valmistunut. Se on kahdenvälinen sopimus, jonka tarkoitus on edistää tarpeen vaatiessa amerikkalaisen joukkojen toimintaedellytyksiä maassamme kriisin puhjetessa. Silti Suomen armeijan tehtävä on ensisijaisesti puolustaa Suomea, mikä on selvä asia.
Puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltain kanssa on tervetullut. Sanon tämän periaatteelliselta pohjalta. Yksityiskohdat tullevat pian yleiseen tietoisuuteen.
Pidän tämän lisän merkitystä erittäin tärkeänä ennen kaikkea rauhan säilymisen näkökulmasta katsottuna, siis ennakkoehkäisevänä elementtinä. NATO itsessään ja siihen asiallisesti liittyvät lisäsopimukset, kuten myös JEP, tarkoittavat puolustusnäkökulman korostamista. Täytyy siis olla hyökkäys maahamme, ennen kuin artikla 5 aktivoituu. Silti uhan nousun täytyy näkyä valmiudessa, niin kuin tapahtuukin. Uhan nousuvaiheen aikana liitännäisjärjestelyt varmasti edistävät rauhan säilymistä.
Suomen aseman vahvistuminen antaa samalla lisäpontta maamme harjoittamalle diplomatialle, joka tarvitsee vahvaa puolustuskykyä toimiakseen tarkoitetulla tavalla. Nyt uusi taso alalla on saavutettu. Tämä on erinomainen asia.
JEP vaiko sittenkin JEF?
Ilmoita asiaton viesti
Pitää sitten olla tarkkana noiden perusjuttujen kanssa kuten Unkarin ja Turkin, jotka ovat selkeästi Venäjän puolella ja estävät siten Viidennen artiklan käytön, kun Venäjä hyökkää maahamme.
Ilmoita asiaton viesti
Voisiko vedätystä nimittää:”Harkittuksi ulkopolitiikaksi”?
Ilmoita asiaton viesti
Sodassa on kaikki mahdollista kun sopimukset saattavat erääntyä yht’äkkiä.
Sodan osapuolet harkitsevat asemaansa ja tekevät itselleen edullisimpia päätöksiä.
Ilmoita asiaton viesti
Ohessa Slovakian ja USAn välinen DCA.
Tuskinpa Suomen sopimus suuresti tuosta poikkea yleisen sisältönsä puolesta.
https://www.state.gov/slovakia-22-401
Ilmoita asiaton viesti
Kuten Suutarin blogissa tulin maininneeksi, olisi tärkeää neuvotella, että sotilaat ovat Suomen rikoslainsäädännön alaisia. Esimerkiksi raiskarit tulee tuomita suomessa. Puhumattakaan, että sekopäissään ampuisivat jonkun.
Ilmoita asiaton viesti
Avasitko linkkini? Sopimuksessa määrätään myös mitä lakeja sovelletaan eri tilanteissa.
Ilmoita asiaton viesti
Katsotaan. Jos on pitkät englanninkieliset jutut niin en pahastu jos referoiden avaat tätä pohtimaani kysymystä.
Ilmoita asiaton viesti
Artikla 12, Criminal Jurisdiction
Edit. Kannattaa lukea artiklat 12-15.
Ilmoita asiaton viesti
Ja voittaja on Usa:n teollisuus ja maksajana Suomalainen veronmaksaja.
Eu:ssakin riittää reikää rahalle,sen vois jättää pois kun jenkkien kanssa sopimukset.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti sinäkin luit boiler plate-lausekkeet linkkaamastani Slovakian sopimuksesta, koska näytät olevan erityisen hyvin selvillä siitä, mitä kumpikin osapuoli maksaa?
Ilmoita asiaton viesti
Parempi US ja Britannia, kuin sosialistisien kommunistihallintojen jäänteet.
Ilmoita asiaton viesti
NATO on monissa asioissa hidas ja tarvitaan yleensä konsensus, eli yksimielisyys.
Selvän sotilaallisen hyökkäyksen tapauksessa (esimerkiksi Venäjä tunkeutuu asevoimillaan Suomen alueelle ampuen ja pommittaen), ei ole mitään epäselvyyttä ja artikla 5. aktivoituu.
Jos kyseessä on vaikkapa kyberhyökkäys, niin sitten on tulkinnanvaraa, jossa esimerkiksi Unkari pääsee vedättämään.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri tuo konsensus -vaatimus on Naton valuvika. Kun jäseniä on vain muutama, se voi vielä toimia mutta kun määrä lisääntyy, aina mukaan mahtuu muutama änkyrä.
Siksi USAn ja Suomen DCA-sopimus on todella järkevä ratkaisu paikkaamaan tuota valuvikaa. Lisäksi se vie
”basaarikauppiailta” business-mahdollisuudet.
Ilmoita asiaton viesti
Siksi ”trumpuhkaa” vastaan on JEF. Britit ovat osoittautuneet luotettavaksi kumppaniksi esim. Ukrainan sodan aikana. Ja tietenkin luotettavin ja paras apu on yksi Euroopan parhaista armeijoista, Suomen oma reserviläisarmeija. Ei myöskään pidä unohtaa Ruotsin kanssa tehtävää puolustusyhteistyötä. Kaikenkaikkiaan ollaan täysin eri tilanteessa missä oltiin 1930-luvun lopulla.
Ja mikä tähän tilanteeseen on johtanut. Se on vasemmiston vastustuksesta huolimatta ollut oikeistolainen puolustuspolitiikka ja viimeksi Suomen kansan täydellinen muutos Venäjän suhteessa.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti kusessa taitavat olla vain Venäjän rajanaapurit niin, että täytyy vain toivoa, että sopimukset pitävät. Voihan sellainenkin ihme tapahtua mutta ei kai niistä sopimuksista suurta haittaakaan ole. Sama juttu kuin verkkokalastuksessa, tyhjän saa pyytämättäkin, miksi siis laskea verkkoja ollenkaan.
Ilmoita asiaton viesti
5 artikla ei ”aktivoidu”, vaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen sopimusvaltion tulee nimenomaisesti vedota siihen.
Perusjuttuja.
Ilmoita asiaton viesti
Onkohan vika luurissani vai sen käyttäjässä, kun ei voi kommenttia tykätä
Ilmoita asiaton viesti
Sama rahikaisella. Toisinaan saa odottaa tovin että ”Tykkäys toiminto” aktivoituu.
Ilmoita asiaton viesti
Onpa somaa
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttisi osoitti, että kun kirjoitit ensimmäisen kommenttisi, et tuntenut 5 artiklan mekanismia. Myöhemmin, kun minun kommenttiini avittamana olet sen käsittänyt,
kyselet uuden ymmärryksesi innolla, ettei kai ”artikla automaattisesti aktivoidu”.
Toisaalta en ole vakuutunut, että vieläkään olet asiaa kunnolla sisäistänyt.
Ilmoita asiaton viesti
Kuten kirjoitin, et ymmärrä edelleenkään artiklan mekanismia, vaan yrität pelastaa itsesi jatkamalla turhaa lässytystä.
Ilmoita asiaton viesti
Viisastuisit huomattavasti, jos välittäisit lukea kommenttini huolellisesti.
Linkkasin Slovakian DCA:n tänne. Lukemalla sopimuksen, saa hyvän käsityksen siitä, millainen Suomen vastaava DCA tulee olemaan. Sinä et takuuvarmasti avannut linkkiä.
Sinun kommenttisi perustuvat säännöllisesti siihen, että varsinaista tietoa sinulla ei ole, kunhan möliset mukana. Kontribuutiosta on turha puhua.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt ymmärrän, miksi olet täysi ääliö: luet artikla 5:n tulkintoja, ja blogi käsittelee Suomen ja USAn välistä DCA:ta.
Juristit laativat nuo DCA:t, eivät helstamot.
Olet perimässä taivaan valtakuntaa, mikäli Raamattuun on uskomista.
Ilmoita asiaton viesti
Sinun olisi syytä lukea tarkkaan, mitä sinua viisaammat kirjoittavat ja myös näiden antamat linkit.
Nuo sinun metaforasi ovat yhtä surkeita kuin kommenttisi.
Ilmoita asiaton viesti
Ja varsinkin edes jollain tavoin kieliopin tuntevia, toisin kuin tirskutteleva neiti Helstamo.
Ilmoita asiaton viesti
On ne amerikkalaiset miehet hyvin syötettyjä ja puettuja, mutta sisua ja rohketta taitaa puuttua, verrattuna härmäläisiin.
Ilmoita asiaton viesti
Saatat olla oikeassa, mutta sotajoukkona amerikkalaiset ovat hävinneet sotansa Vietnamissa, Irakissa ja viimeksi Afganistanissa.
Toisessa maailmansodassa Venäjän tuki ja brittien ponnistelut auttoivat amertikkalaisia sotimista merkittävästi Sodan loppuvaiheessa. Amerikkalaiset pääsivät valmiiksi katettuun pöytään.
Amerikalaset sotivat muutenkin lentokonein ja panssaroiduilla ajoneuvoilla, eivätkä mielellään jalkaidu taistelukentälle, missä on vaarana haavoittua ja kuolla.
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainalaisten suoritusta on vaikea ylittää, mutta meillä on ollut pitkään voimassa jokaisen suomalsisen mihen asevelvollisuus koulutus, paitsi sosialisti Koiviston aikaan lyhennettiin vaarallisesti yhdellä kuukaudella.
Suomessa koulutetaan jo naisiakin sotilaiksi. Noin 2000 naisen vuosi vauhdilla. Venäläisille hyvin pelottavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kunnioitan vakaumustasi. Itse olen koulutukseltani armeijassa viestimies ja olen nauttinut lukuisista harjoituksista luonnossa puhelimien ja radioiden parissa.
Vakaumukseni vaatii minua puolustamaan isänmaatani.
Ilmoita asiaton viesti
Hyväksyn täysin perustelusi. Itse sain luvan valopistoolille veneilytarkoitukseen. Kivääriä en ole hankkinut, metsästykseen. Eläinten tappaminen ei minua miellytä. Jopa suuren kalan tappaminen on epämiellyttävää. Ahvenien vuoksi en yöunia menetä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomi on tässäkin toinen Japani. Siellä jenkkisotilaat mellastavat vapaa-aikanaan ilman passia ja vastuuta, kun japanilaiset tuomioistuimet eivät saa tuomita.
Ilmoita asiaton viesti
Sinähän erikoinen journalisti olet kun pystyt jo kirjoittamaan tulevaisuuden uutisia. Sinulla linee viimeisimpiä talousuutisia Venäjän kehityksestä. Vieläkö talous kasvaa niin kuin olet kirjoittanut?
Ilmoita asiaton viesti
Nato-jäsenyyttä ja puolustusyhteistyösopimusta USA:n kanssa voi verrata i-kirjaimeen, jossa Nato-jäsenyys tekee i-kirjaimen rungon ja puolustusyhteistyösopimus on piste i-kirjaimen päällä.
Presidentti Niinistö on tehnyt hyvillä suhteillaan Yhdysvaltoihin erinomaista työtä maamme turvallisuuden eteen. Se on täysin valtiomiesluokkaa.
Ilmoita asiaton viesti