Ruotsin umpikuja Nato-tiellä?
Monisäikeinen Ruotsi-ongelmatiikka Nato-tien edistämisessä on saavuttanut eräänlaisen turkkilaisen käännepisteen. Kun monimutkaiseen Turkin ja Ruotsin poliittisten suhteiden taustaan lisää viime päivien ikävät provokaatiot Turkin valtion päämiestä kohtaan ja Turkin valtauskonnon pyhän kirjan Koraanin polttamisen Tukholmassa lähellä Turkin suurlähetystöä, mitta täyttyi. Laajat kansalaismielenosoitukset Ruotsia vastaan merkitsevät sitä, että Turkissa lähestyvien valtakunnallisten vaalien, ennen kaikkea presidentinvaalien, tulo estää Turkkia tekemästä Ruotsia suosivia päätöksiä. Tämä katkaisee kaiken todennäköisyyden mukaan Ruotsin Nato-tien ainakin toistaiseksi. Emme tiedä, koska Ruotsi-lukko on mahdollista avata.
Olen ennakoinut kriisitilannetta Turkin ja Ruotsin välille useassa blogissa viime aikoina, paheksunut ja tuominnut pahat Turkkiin kohdistuneet provokaatiot. Tuomitsen ne tässä varmuuden vuoksi vielä kerran. Diplomaattina ja tiedemiehenä tuen rauhanomaisia menettelytapoja myös kriisien selvittelyissä. Pidän oman maani Suomen pääsyä pikaisesti Naton suojaan äärimmäisen tärkeänä asiana. Tiedämme itäisen naapurimme Venäjän voivan hyökätä Suomeen, milloin vain. Uhkauksia on ilmassa. Suomen bilateraalinen sotilaallinen olemassa oleva suojaverkosto saattaa houkutella Kremliä testaamaan sen toimivuutta. Suomen jättäminen Naton ulkopuolelle pitkäksi aikaa tilanteessa, jossa Naton 30 jäsenestä 28 on jo hyväksynyt Suomen jäsenyyden, lisää sodan eskalaation vaaraa Euroopassa.
Uskon Unkarin hyväksyvän Suomen lopullisesti jo tulevien viikkojen aikana. Vetoan Turkkiin, jotta Suomen Nato-jäsenprosessi saataisiin maaliin pikaisesti.
Jukka Seppinen
Turha meidän, vaikka olemmekin ”maailman onnistuneimpia” on soitella suuta turhaan joka suuntaan.
Ruotsilla on 200 vuotta pelkkää menestystä ja onnea takanaan meillä tulisi olla varovaisempi ja vetää vähän rakoa, sillä edelleen Perämeri ja Pohjanlahti erottavat.
Bembölen Ikeasta on vain 400 km maanteitse Leningradiin.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö se ollut ”onnellisimpia”. Itselleni tämä Ruotsi – Suomi kuvio on muotoutunut vasta myöhemmin kun Suomen jäsenyyshakemus on jo ”hurmoksellisuuden tilassa” laitettu eteenpäin. Erikoista että ajatusta Ruotsin ja Suomen yhteisjäsenyydestä on jopa korostettu ihan pressaa myöden.
Uhkat Suomea kohtaan on suoraan pravdasta vedetty.
Ilmoita asiaton viesti
Suomestakin löytyy potentiaalisia Koraanin polttelijoita.
Kaksi provokaatiota voi olla vielä sattumaa, mutta onko kolmas sitä?
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsalainen ääripersu poltti koraanin
Ilmoita asiaton viesti
Venäläismielinen nettikanava esittää asian niin, että Ruotsin kansa vastustaa NATO:oon menemistä, ja nyt he keksivät oivan keinon estää se.
https://t.me/intelslava/43624
Ilmoita asiaton viesti
Niin no tyyppi on myös Ruotsin kansalainen ja agitoi etupäässä Ruotsissa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomenkin Nato-jäsenyys on vain yhden Koraanin polttamisen päässä.
Aikamoista.
Ilmoita asiaton viesti
Jos jotain asiaa tarpeeksi jankuttaa niin eiköhän se viesti jollekin perille mene. Oli hyvin vastenmielistä lukea kuinka Iltalehden pääkirjoituksessa haluttiin Koraanin polttaminen lailliseksi. Toki on huomautettava että lain rikosoikeudelliset seuraamukset ovat ns. ”läppä sarjaa” esim. vakuutuspetosten kanssa eikä juurikaan avaa poliisin toimivaltaa pakkokeinojen suhteen.
Tarkoittaa käytännössä sitä, että näitä kirjarovioita voi vapaasti toteuttaa. Rikosilmoitukset tulee, jos tulee kansalaisilta. Vajaan puolen vuoden sisällä tulee ilmoittajalle päätös ”esitutkinnan lopettamisesta”. Näin suomessa. Jos mellakka poliisit ja karhuryhmä on kirjojen polttelijoita vastassa niin kyseessä on poliittisesti ohjattu väkivaltakoneiston käyttäminen kansalaisia vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Turkin prinsessahan sai mahtavan lahjan: nyt viimeistään voidaan unohtaa talous ja muut vähämerkitykselliset asiat vaaleissa, kun Erdogan esiintyy jämäkkänä turkkilaisten ja islamilaisen maailman arvojen puolustajana.
Ruotsihan ei mitenkään ole provokaatioiden takana, ja mimosanhipiämme epäilemättä sen tietää. Valistuneesti voi kai myös arvata, että Ruotsin jäsenyyden ratifiointi ennen Turkin vaaleja ei olisi ollut sen lähempänä vaikka Ruotsi olisi rikkonut omia lakejaan ja estänyt mielenosoitukset.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt meni mielenkiintoiseksi,
Ruotsissa agitoiva Tanskan sekä Ruotsin kansalainen ääripersdanski/ääriperswedu poltti koraanin josta veti herneen nenään varmasti myös moni sikäläinen kurdi.
Tietääkö kukaan onko tämä Ärdo-nuken ripustamisen taustalla oleva ryhmä Ruotsin Rojava-komitea kommentoinut mitenkään tempausta?
Blogistilta kysyn:
Uskotteko diblomaattina ja tiedemiehenä rauhanomaisten menettelytapojen tukemisen ratkaisevan kriisin myöskin Ukrainan kohdalla?
Ilmoita asiaton viesti
”Ruotsalainen ääriperswedu poltti koraanin”
Usko nyt vaan, että danski
Ilmoita asiaton viesti
Sori, olin kuullut tyypistä ja sen koraaninpoltto touhuista aiemminkin mutten muistanut, kun tyyppi tykkää touhuta Sweduissa, korjataan.
Is it better now?
Ilmoita asiaton viesti
Venäjä on ohittanut vaiheen, jolloin rauhanomainen suhdekehitys Ukrainan kanssa oli mahdollinen. Tuo hetki oli 24.2.2022. Kun joku hyökkää ja aloittaa sodan, on taisteltava. Se on ainut vaihtoehto. Asioita ei pidä laskea tilanteeseen, jossa sota kuvitellaan kannattavaksi. Siksi ennakkoehkäisevä varautuminen on viisautta, ja tehtävä tilaa rauhanomaisille ratkaisuille.
Ilmoita asiaton viesti
Tulin vasta tänään lukeneeksi Trilateral Memorandum -asiakirjan, jonka Turkin, Ruotsin ja Suomen ulkoministerit allekirjoittivat Madridissa 28.6.2022. Kyllä minua hieman hätkähdytti, miten pitkälle Ruotsi ja Suomi siinä sitoutuvat tukemaan Turkkia sen turvallisuushuolissa. En ole varma, miten paljon Erdogan on Suomea huiputtanut, mutta ihan itse Suomi/Haavisto on tuon paperin allekirjoittanut.
Otetaan esimerkiksi sitaatti kohdasta (artiklasta?) 5:
”Finland and Sweden commit to prevent activities of the PKK and all other terrorist organisations and their extensions, as well as activities by individuals in affiliated and inspired groups or networks linked to these terrorist organisations.”
https://um.fi/current-affairs/-/asset_publisher/gc654PySnjTX/content/suomen-ruotsin-ja-turkin-ulkoministerit-allekirjoittivat-madridissa-nato-huippukokouksen-alla-kolmikantayhteisymmarrysasiakirjan-liittyen-terrorismin-vastaiseen-yhteistyohon
Suomella on pohtimista, miten se aikoo omat sitoumuksensa hoitaa ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen puitteissa. Ehkä tämä saattaisi olla Turkkia siedettävästi tyydyttävällä tavalla mahdollista.
Ruotsin osalta asia näyttää vielä selkeästi vaikeammalta. Siten diplomaattien pitäisi varmaan saada Ruotsilta kanta, aikooko se edes vakavissaan yrittää. Ja jos ei aio, tästä voisi ehkä päästä keskinäisessä ymmärryksessä Suomen ja Ruotsin välillä tulkintaan, että tässä vaiheessa Suomi etenee kohti Naton täysjäsenyyttä Ruotsista erillään.
Ilmoita asiaton viesti
Yhteisymmärryspöytäkirjan kohtia aletaan noudattamaan, kun jäsenyys on ratifioitu. Ei ennen.
Ilmoita asiaton viesti
Kun siamilaisista kaksosista Ruotsi ei Turkille kelpaa, myös Suomi on nyt jäämässä ulos Natosta varmaan ainakin tämän vuoden lopulle saakka. Pahus noita ruotsalaisia.
Ilmoita asiaton viesti
Aivan hyvin ne vois sen Rasmuksen luovutaa…
Ilmoita asiaton viesti
Rasmus Paludanin luovuttaminen Turkin oikeusviranomaisten käsiin voisi todellakin tasoittaa Ruotsin ja Suomen Nato-tietä. Kannatetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Ja kaikki kurdit, koskapa estävät Ruotsin NATO-tietä.
Ilmoita asiaton viesti
Enpä olisi muuten vielä vuosi sitten osannut kuvitella, että Koraanin julkinen polttaminen on isänmaallisen oikeiston mielestä vaarallisin kuviteltavissa oleva rikos tammikuussa 2023.
Niin se maailma kääntyy ja muuttuu.
Ilmoita asiaton viesti
Jos yhdeksänkymmentäluvulla joku olisi sanononut, että islam estää Suomen liittymisen Natoon, niin olisi tällainen naurettu suohon.
Kun Suomen Natoselvitystä tehtiin, niin islam ei vilahtanut missään edes ohimennen. Pitäisikö seuraavan kerran selvittää asioita paremmin ja ottaa huomioon myös uskonnolliset vaikuttajat?
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan, Karuranta!
Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa oltiin sikäli hereillä, että sinne perustettiin Religion, Conflict and Dialogue -maisteriohjelma. Opetin itsekin siinä ja järjestin muutaman symposiumin aihepiiristä vajaa kymmenen vuotta sitten. Käytyäni dialogimatkalla Istanbulissa ja Anatoliassa olisin ollut valmis nostamaan juurikin Turkkiin liittyviä teemoja esiin tutkimuksessani ja opetuksessani, mutta minulle ei kuitenkaan auennut mahdollisuutta jatkaa sitä tietä.
Ehkä voisin joskus tännekin silti nostaa joitain noina vuosina käsittelemiäni teemoja.
Ilmoita asiaton viesti
Miksei muuten näinkin, mutta pakko on sentään huomauttaa, että itäinen naapurimme Venäjä ei nyt sentään voi ”hyökätä Suomeen milloin vain”. Niin Suomen kuin Vironkin tiedustelu tietää kertoa, että Venäjän kuudessa Suomen, Norjan, Viron ja Latvian läheisyydessä sijaitsevissa maavoimien varuskunnassa on nyt jäljellä alle neljäsosa vuoden 2021 määrävahvuuksista eli ehkä noin 6000 – 7000 sotilasta. Ja kohtalaisen vähän kalustoakaan.
Näillä joukoilla ei hyökätä Suomeen (edes Ahvenanmaalle) ihan ”milloin vain”. Ei nyt ainakaan tänään tai huomenna. Mukavaa on muuten nähdä miten mitättömän olemattomasti Venäjä todellisuudessa pelkää jotakin ”Naton hyökkäystä”. Se nyt vielä puuttuisikin, että ihan oikeasti pelkäisivät jotakin niin tolkuttoman hullua!
Ilmoita asiaton viesti