Sota Neuvostoliiton/Venäjän alueelle

Venäjän avoin kokonaisvaltainen hyökkäyssota Ukrainaa vastaan helmikuulta 2022 alkaen on sotahistoriallisesta näkökulmasta tutkimuksellisestikin erittäin mielenkiintoinen tapahtumasarja. Sota itsessään kaikkine Putinin sallimin raakuuksineen on tuomittu lukuisia kertoja, myös minun toimestani. Rauhanvetoomukset kaikuvat kuuroille korville. Vertailu Suomen sotiin voi jatkua uusin vedoin. Mahdollisuuden siihen on antanut Ukrainan ”sota Venäjän maaperälle”-operaation toteuttaminen. Julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan Ukrainan joukot ovat miehittäneet jo 1000 km2 laajuisen alueen.

Yhdyn presidentti A. Stubbin näkemykseen, että Ukrainalla on täysi oikeus puolustautua valtaamalla Kurskin seuduilta alueilta, joilta Venäjä on hyökännyt laajasti Ukrainan kimppuun. Suomi oli jokseenkin analogisessa tilanteessa II maailmansodan aikana, kun hyökkäsi kesällä 1941 Neuvostoliittoon Äänisen suuntaan ja ylitti vuoden 1939 valtakunnan rajan.

——————————————————————————————-

Suomi siirsi kesäkuussa 1941 sodan Neuvostoliiton alueelle osana puolustuksellista hyökkäysoperaatiota toisaalta palauttaakseen Moskovan rauhassa 13.3.1940 laittomasti menetetyt alueet ja toisaalta vaikeuttaakseen Neuvostoliiton uusien mahdollisten hyökkäysten toteuttamista Suomea vastaan Äänisen-Laatokan kannaksen reitin kautta. Suomella oli täysi oikeus hyökätä Neuvostoliiton alueelle estämään saman reitin käyttämistä uudelleen jatkosodan aikana.

Tausta oli selvä. Neuvostoliitto hyökkäsi 30.11.1939 perusteetta pelkin imperialistisin laajentumistoivein Suomeen 13 kohdassa pitkin rajaa. Sama imperialistinen himo kaynnisti Putinin hyökkäyksen Ukrainaan helmikuussa 2022.

Talvisodan aloittanut päähyökkäys tapahtui ns. Karjalan rintaman kautta eli Laatokan ja Äänisen välisen kannaksen kautta. Hyökkäysvalmistelut tapahtuivat pääasiassa rautateitä pitkin. Pistoraiteita oli rakennettu pääradalta. Ne kurkottivat kohti Suomen rajaa. Toistan: Äänisen ja Laatokan kannaksen sulkeminen Syvärin kohdalta oli tarpeen Jatkosodan aikana, jotta hyökkäys sitä kautta ei uusiutuisi.

Rintama Neuvostoliittoa vastaan muodostui asemasotalinjaksi vuoden 1941 joulukuusta alkaen aina kesäkuulle 1944 asti. Suomi joutui tiiviiseen tietokatveeseen suurvaltapolitiikan ratkaisuista vuosina 1943-1944, ja joutui Stalinin Karjalan Kannakselle suuntaaman strategisen iskun kohteeksi. Stalin päätti suuntautua Karjalankannakselle, jossa Suomen puolustus oli Syväriä paljon heikompi. Suomen armeijan sijoitus ei vastannut lainkaan vallinnutta uutta sotilaallispoliittista todellisuutta. Suomen sotilastiedustelu epäonnistui täydellisesti Stalinin 9.6.1944 Valkeasaareen Kannaksella suuntaaman strategisen iskun ennakoimisessa. Stalin oli sitoutunut käynnistämään massiivisen suurhyökkäyksen kohti natsi-Saksaa, kunhan hän vakuuttuisi Normandian 6.6.1944 alkaneen maihinnousun onnistuneen. Aikaikkuna oli lyhyt, mutta dramaattinen Suomen tulevaisuudelle.

Olen selvittänyt kestävällä tavalla tämänkin merkittävän maailmanhistoriallisen tapahtumasarjan (II maailmansota) roolin Suomen osalta tuotannossani. Yleisesti ottaen Suomi kävi erillissotaa, joka oli sodanajan toteutus Suomen vuonna 1935 aloittaman puolueettomuuspolitiikan harjoittamisessa.  Tulen jatkamaan tieteellisen tutkimussarjaani jatkossa. Tarkkaa teemaa en vielä julkaise, mutta korostan, että väitteet Suomen muka liittosuhteesta natsi-Saksan kanssa on neuvostonäkemysten omaksumista virheellisellä ja pahasti suomettuneella tavalla. Suomen tosiasiallinen toiminta kriittisinä vuosina sota-aikana käy ilmi tuotannostani. Syvä suomettuminen on vallinnut suomalaista poliittisen historian tutkimuksessa. Olen oikaissut merkittävästi vinosuuntauksia. Työ jatkuu.

Tämän blogin loppulauseen voi muotoilla näin: Suomen Nato-jäsenyys varmistaa, ettei keväällä 1944 tapahtunut Suomen sotilastiedustelun täydellinen romahdus voi enää uusiutua.