Sotarumpujen kuminaa

Sota vaikuttaa nykyään maailmanlaajuisesti yksilötason elämään. Tämä ikävä havainto näyttäisi olevan kovin totta pääosin kautta koko telluksemme. Ajatus, että Venäjän 24.2.2022 käynnistämä sota Ukrainaa vastaan olisi vain jokin ”sotilasoperaatio”, on paksua pajunköyttä. Kuten Suomen talvisodan, Venäjä käynnisti Ukrainan valloitussodan ilman sodanjulistusta. Se käy täysimittaista sotaa kaikki kansainvälisen sodankäynnin käytänteet ohittaen, julmalla tavalla. Siviilikohteet tuntuvat olevan sotilaskohteita tärkeämpiä.

Samaan aikaan saamme Moskovasta kuulla yhä lisääntyvää sotaisaa retoriikkaa, jonka mukaan maailmansota olisi edessä. Moskova puhuu samalla lisääntyvässä määrin ydinaseiden kalistelun hengessä.

Miten padota tämä kehitys rauhanomaisiin kehyksiin? Siinä vasta kysymys.

Yksi asia on varma. Läntisen demokraattisen arvomaailman valtiot ovat yhdessä veneessä. Rintama on tiivistynyt. Euroopan unioni on juuri myöntänyt Ukrainalle ja Moldovalle EU:n ehdokasjäsenen statuksen. Se on erinomainen toimi. Läntisen ryhmän yhtenäisyys, kyky yhtenäisiin toimiin on avainasemassa myös pitkäkestoisessa sodassa Ukrainassa.

Läntisellä maailmalla on useita voimakeskittymiä käytössään. On EU, on Nato ja erikseen vielä Yhdysvallat. Jos kiikaroi tulevaisuuteen, joitain kehityslinjoja voi eritellä. EU:n kokonaisuus on sinänsä lupaavassa asennossa, kun Ranskan EU-myönteinen presidentti Emmanuel Macron on uusinut mandaattinsa viideksi vuodeksi. Keskeinen Pariisin-Berliinin akseli on myös Berliinissä mukautunut poliittis- ja sotilaallisoperatiivisesti uusien realiteettien vaatimaan asentoon.

Tämä yhdessä Naton paluuseen operatiiviselle alkuperäiselle ykkösalueelle Eurooppaan luo uskoa, että Venäjää patoavaa voimaa riittää. Jos haluaa verrata tilannetta 1930-luvun Stalinin ja Hitlerin yhdessä aloittamaan sotakehitykseen, nyt Länsi on poistamassa suurinta strategista virhettä, joka johti toiseen maailmaansotaan. Diktaattoreille ei pidä tehdä myönnytyksiä siinä epärealistisessa luulossa, että myönnytykset patoaisivat heitä rauhanenkeleiksi. Ei totisesti, näin ei ole. Siksi Venäjän uho on otettava vakavasti ja päättäväisesti ilman lankeamista myönnytysten tielle.

On naiivia luulla, että Stalinin Suomessa vaatima 1940 raja olisi tarkoittanut pysyvää rauhanrajaa Suomen suunnalla edes Pariisin rauhansopimuksella 1947 vahvistettuna. Maaliskuun 1940 välirauha oli pakkotilassa Stalinin vaatimus, joka tarkoitti vain jatkohyökkäyksen helpottamista. Uusi raja sijaitsi kaukana rintamalinjojen länsipuolella. Uuden rajan uhkaavan luonteen marsalkka Mannerheim ymmärsi välittömästi ja käynnisti heti ns. Moskovan rauhan 13.3.1940 jälkeisenä päivänä uuden, entissä vahvemman 500 000 miehen armeijan rakentamisen, kun Talvisodan joukkojen vahvuus jäi reiluun 300 000 mieheen. Mannerheim käynnisti samalla heti erittäin suuret Salpalinjan rakennustyöt.

Suomi kävi olemassaolotaistelua, jonka sekoittaminen Hitlerin Barbarossa-suunnitelmaan on Suomen vasemmistolaistuneen, neuvostoliittovaikutteisen poliittisen historian tulkinnan vakava virhearviointi. tosin tahallinen sellainen. Sen vaikutuksia näkyy edelleen jopa nuorten tutkijoiden kynänjäljissä. He ovat saaneet niin surkeata ja tosiasioita harhauttavaa opetusta keskeisissä yliopistoissamme.

Ukraina on tänään vastaavassa tilanteessa kuin Suomi 1939–1945. Merkittävä, kattava ja jatkuva aseapu on ratkaisun avain Ukrainassa, jolla on oikeus vaatia laillisia rajojaan itselleen.

Kyllä, pitkään sotaan tai sodankaltaiseen uhkaavaan tilanteeseen on valmistauduttava. Tätä perspektiiviä ei voi hallita pelkästään talousoppien voimin.

 

Kun näin on, Yhdysvaltojen presidentinvaalit 2024 hyvinkin saattavat tapahtua tilanteessa, jossa sota Ukrainassa sota jatkuu. Moskova saattaa todennäköisesti tukea Trumpin hallinnon nousua uudelleen valtaan. Länsi puolestaan toivoo Joe Biden linjan jatkuvan neljä lisävuotta, ainakin.

Johtopäätös on kuitenkin jo nyt selvä. EU:n omaa puolustuskykyä on nostettava eliminoimaan mahdollisten häiriötekijöiden vaikutusta Naton operatiiviseen toimintakykyyn 2020-luvulla.

Naton kokonaisuuden tehon kasvattamisen on silti kaiken aikaa oltava käynnissä. Siihen kuuluu Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien toteuttaminen pikaisesti. Naton sisäisen terrorismin vastaisen koheesion kehittäminen tapahtuu parhaiten Naton jäsenten kesken, ei häiritsemällä Naton kokonaisvoiman kehittämistä. Siksi Turkki, vetoan siihen, että näinä viikkoina Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyshakemusten käsittely voi jatkua mahdollisimman pikaisella aikataululla. Turkki on tärkeä Natolle, mutta niin ovat myös Suomi ja Ruotsi, erityisesti erittäin tärkeällä pohjoisella alueella. Pohjoinen on yhtä tärkeä kuin alue, jossa Turkki on johtava regionaalinen voimatekijä. Siis, yhdessä eteenpäin, Turkki.

+16

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu