Venäjän kiinnostus Itämerta kohtaan?

 

Yleinen jännityksen nousu Pohjois-Euroopassa on selvästi nousussa oltuaan viime viikkoina ennen kaikkea Mustan Meren suunnalla.

 

Tarkastelen tiiviisti NATO-kysymystä ja Suomen mahdollista pikaistakin jäsenyyttä sekä Itämeren geopoliittista asemaa kolmen konkreettisen potentiaalisen sotilaallisen toiminnan kohteen kautta eli 1. Tanskan salmia, 2. Gotlantia ja 3. Ahvenanmaata.

Taustan tämän päivän tilanteelle antaa Venäjän Kuolan laivaston vahvuudesta Itämerelle siirtyneiden kuuden sota-aluksen aiheuttama hermostuneisuus, mikä näkyy mm. Yhdysvaltojen entisen ulkoministerin Hillary Clintonin lausumista (US 15.1.2022).

Itämeren maiden elintärkeä intressi tarkoittaa mm. vapaan merenkulun häiriöttömän kulun turvaamista. Erityisen haavoittuvaisia ovat Itämeren rantavaltiot, joilla ei ole merirantaviivaa kuin Tanskan salmien itäpuolella.

Historiassa Tanskan salmien merkitys on ollut sotatoimien keskiössä ennenkin, viimeksi toisen maailmansodan aikana. Silloin natsi-Saksa hallitsi salmien vesiä suvereenisti huhtikuusta 1940 aina sodan lopuille asti. On siis merkillistä, että Suomen poliittisen historian diskurssi on ottanut vain heikosti tai ei ollenkaan näitä asioita huomioon ja natsi-Saksan toimien vaikutusta Suomen olemassaolotaistelussa Neuvostoliiton jatkuvien sotilaallisten ja poliittisten hyökkäysten kurimuksessa 1939–1944/1945. Sota Neuvostoliittoa vastaan on syytä parsia jo yhdeksi kokonaisuudeksi sotilaallisten ja poliittisten hyökkäysten jatkumon vuoksi syksystä 1939–syksyyn 1944. Suomi tuli huhtikuusta 1940 täysin riippuvaiseksi natsi-Saksan kontrolloimilta alueilta saatavista elin- ja myös sotatarvikkeista.

Sama periaatteellinen tilanne jatkuu tänä päivänä. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Skandinavian maat Ruotsi, Tanska ja Norja ovat vahvistaneen kiinnostustaan suojata salmia kriisien varalta. Sellainen taitaa jo olla käsillä. Suomen rooli on jäänyt pimentoon, vaikka Suomella on mainittuja Skandinavian maita huonommat yhteydet maailman merille. Niillä on Pohjanmeren ja Atlantin rannikkoa yllin kyllin käytössään, Suomella ei. Petsamo oli aikoinaan hyvä henkireikä maailmalle, mutta Stalin halusi sulkea senkin vahvistaakseen Neuvostoliiton asemia Suomen kukistamiseksi joissain tulevissa kriiseissä. Tanskan salmien avoimina pitäminen on Suomelle kansallisen intressin mukainen asia.

Gotlannin hallinta on myös äärettömän tärkeä asia koko Itämeren vapaalle laivaliikenteelle. Se sijaitsee varsin keskellä kapeata Itämerta. Sama ajatus kuin Tanskan salmien kanssa on validi Gotlannin osalta. Niiden hallinnan pysyminen Ruotsilla on elintärkeätä Suomelle. Ajankohta kriisin ulottumiseksi Itämerelle on helppo liittää Ruotsin parinkymmenen vuoden takaisen armeijan alasajoon. Ruotsi on toki siihen jo vuosia sitten herännyt, mutta tehokkaan armeijan rakentaminen on kesken. Se on hidasta puuhaa. Rohkaisevaa on Tukholman herääminen Gotlannin puolustamiseksi. Saaren miehittäminen vieraan valtion toimesta olisi vakava isku Ruotsin asemalle itsenäisenä valtiona. Ruotsin aseman koskemattomuus on tilanne, joka on jatkunut vuosisadasta toiseen. Saaren menettäminen uhkaisi pääkaupungin asemaa, ja olisi selvästi casus belli, joka voisi laukaista koko Itämeren alueen avoimeen sotaan kaikkine ulottuvuuksineen.

Ahvenanmaan asema nousee väistämättä esille kriisitunnelman kiristyessä Itämerellä. Venäjä/Neuvostoliiton kiinnostus on ollut jatkuvaa saariryhmän merkityksen vuoksi. Kun Suomesta tuli Napoleonin vaikutuksesta Venäjään kuulunut suuriruhtinaanmaa, Pietari alkoi välittömästi suunnitella alueelle merkittävää sotilaallista läsnäoloa. Alkoi suurlinnoituksen eli Bomarsundin sotilastukikohdan rakentaminen. Sillä oli strategista merkitystä Lännelle Ruotsin lisäksi, mikä näkyi siinä, että ensimmäisen tilaisuuden tullen Lännen johtavat suurvallat Ranska ja Iso-Britannia sen tuhosivat pian vuonna 1853 syttyneen Krimin sodan aikana.

Talvisodan lähestyessä, Suomen aloitettua vuonna 1935 Skandinavian valtioihin suuntautuneen ulkopolitiikan ja samalla puolueettomuushakuisen kansainvälispoliittisen aseman rakentamisen, kysymys Ahvenanmaan linnoittamisesta ja siten yhteisestä puolustamisesta nousi esille. Tanska vetäytyi heti ajatuksen noustua esille, sitten Norja, eikä Ruotsikaan lämmennyt loppu viimein asiaan. Kun Neuvostoliitto hyökkäsi 30.11.1939, Suomi jäi yksin taistelemaan kommunistijättiläistä vastaan.

Kuitenkin, jos vieras valtio olisi miehittänyt Ahvenanmaan maailmansodan aikana, hyvin lähellä olisi ollut Ruotsin liittyminen vuoden 1944 aikana Liittoutuneiden rintamaan ja nouseminen vakinaisen armeijan voimin Ahvenanmaalle. Tätä tukevaa sotilasaineistoa on tullut esiin. Ahvenanmaan länsirannikkoa ja Ruotsin itärannikkoa hiponut merireitti oli Hitlerille strategista luokkaa ollut asia. Erityisesti Luulajasta alkanut malminkuljetusten merireitti sulan veden aikana oli Hitlerin intressien ytimessä. Luulajaan tuli erityisen ”Malmbanan” Kiirunasta. Sen länsipää oli Norjan Narvikissa, ikuisen sulanveden satamassa. Se toimi ympäri vuoden, samalla strategisella huipputasolla kuin kaikki Kiirunan alueen erinomaisen rautamalmin rahtausreitit

 

Jos Venäjä asevoimin estää Itämeren alueella sen länsimaisten rantavaltioiden elintärkeisiin vapauksiin liittyviä toimintoja, ollaan sitten helposti sodassa Venäjän kanssa. Se on tietenkin hyvin epätoivottava vaihtoehto. Tanska ja Norja ovat Nato-maita vuodesta 1949 lähtien. Kun Suomen (ja Ruotsin) Nato-jäsenyyshanke kuitenkin vaatisi käsittelyaikaa, olisi syytä katsoa muita Nato-maiden väliintulomahdollisuuksia, jotka varmistaisivat kuuluisan artikla 5. toimivuuden koko alueelle.

 

 

 

+8

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu