Virolla erinomaiset perustelut moittia Suomen toimintaa lähihistoriassa

En ole lainkaan yllättynyt Viron poliittisen johdon ärtymisestä Suomen Viro-politiikkaan sosiaalidemokraattisen yms. vasemmistovallan niin presidentti Mauno Koiviston aikana kuin myöhemminkin.

Minulla oli suuri kunnia asettua vastustamaan Mauno Koiviston Baltia-politiikkaa vuosina 1987–1990, kun toimin Kotkan Ruotsinsalmi-hankkeen pääsihteerinä. Lähdin, vaikka en saanut hakemaani virkavapautta UM:stä lähes kahdenkymmenen vuoden ankaran palvelun jälkeen UM:n poliittisen osaston ydinasioissa vankoin tuloksin. Tämä asia on auki yhä edelleen, koska prosessissa tapahtui suoranaista eräiden virkamiesten harjoittamaa laitonta toimintaa UM:n puolelta.

Toimin siis vuodesta 1985 alkaen UM:n poliittisen osaston tutkimuspäällikkönä yp. lähetystöneuvoksen virassa. Tosin en saanut lävitse tutkimushankkeitani, koska ”Suomessa kukaan ei ollut kiinnostunut niistä”, niin kuin minulle kerrottiin viestinä yläkerrasta. Katsoin, että UM:n täytyy olla selvillä ja tutkia myös keskeisiä aiheita, kuten Euroopan integraatiota, joita ulkopoliittinen johto, siis tietenkin Mauno Koivisto itse, kavahti. Sellainen oli esim. tutkimushankkeeni EC:n poliittisen yhteistyön osalta. Presidentti eikä ulkoministeri halunnut kuulla asiasta mitään, eikä edes poliittisen osaston päällikkö Seppo Pietinen, joka on KGB-suhteista selvitettävien suomalaisten diplomaattien listalla. Vain Neuvostoliiton ylistäminen kiinnosti, vaikka ”sokea Reettakin” jo näki sosialismin rakoilevan pahemman kerran Neuvostoliittoa myöten Euroopassa.

Kiitän Suomen Puolustusvoimien valveutuneisuutta 1980-luvun lopulla, kun sain kutsun kertausharjoitukseen syksyllä Pääesikunnan Strategian laitokselle tutkimusaiheena vapaasti sanottuna ”varautuminen puna-armeijan Varsovan liitosta vetäytymisen seurauksiin Suomelle”. Pääesikunta oli hereillä, ulkoministeriö EI. Suositukseni oli varautua sotilaalliseen yhteenottoon laajalti ilman keskitettyä johtoa liikkuvien lukuisten neuvostoyksiköiden varalta.

Sittemmin olen toteuttanut UM:n tutkimuspäällikön tärkeiksi katsomia teemoja akateemisena tutkijana. Tämä työ jatkuu. Olen ollut uskollinen diplomaattiselle kutsumukselleni, vaikka UM:n henkilöstöpolitiikka oli Mauno Koiviston ja Jaakko Blombergin aikana ”iso piip”, KGB-vetoista.

Kyllä minä tiedän. Lähdin lukemaan poliittista historiaa, kun oli valmistumassa lakimieheksi, niin kuin valmistuinkin 24.4.1969. Sain Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan poliittisen historian laitokselta vahvan kiinnostuksen Viron, Latvian ja Liettuan 1900-luvun vaikeisiin poliittisiin vaiheisiin. Kun KGB kielsi näiden maiden olleen maailmansotien välillä itsenäisiä, poliittisen historian laitoksen nuoret ja hyvin punaiset opettajaleijonat kielsivät tutkimasta teemaa. Kun valitsin graduni teemaksi Suomen turvallisuuspoliittisen ns.  reunavaltiopolitiikan jakson 1920-luvun alussa, tiedekunnan kanslia vahvisti, että sitä ei haluttu arvostella lain vaatimalla tavalla, koska aihe oli ”neuvostovastainen”. Siellä toimi mm. Jorma Kalela opettajana. Hän oli selvästi kielteisellä kannalla graduni suhteen. Kun löytyi kaksi arvostelukykyistä dosenttia eli Keijo Korhonen ja Seikko Eskola, graduni tuli hyväksytyksi termillä ”kiittäen hyväksytty”. Tein tuon gradun valmiiksi UM:n vakinaisessa virassa attaseana eli avustajana ollessani vuonna 1971.

Ulkoministeriö ei ollut vielä tuolloin erityisemmin suomettunut, mutta pian repesi. Vasemmiston ja kepun ahtikarjalaislinjan tunku keskeisiin virkoihin, nimitysehtona neuvostomielistely, alkoi. Pahin vaihe alkoi jo 1974, jolloin UM sai korkeaan virkaan Jaakko Blombergin (sd-vas) ja Juhani Suomen (ahtikarjalaislainen piip sylikoira). Samaan pakettiin kuului Jaakko Kalelan [Jorma Kalelan veli – (kommentti, JS) kaikki veljekset eivät ole samanlaisia] nimitys presidentin kansliaan ulkopoliittiseksi avustajaksi. Näiden vaikutus oli Suomen ulkopolitiikalle kovin surullista. Suomettuminen syveni dramaattisesti ja saavutti huippunsa 1980-luvulla.

Siihen imuun heittäytyi vuonna 1971 alkanut ns. kavaku-rekrytointi. Kavaku-kurssien alkuvaiheet nostivat neuvostomielistelyn etenemisen ehdoksi. Siihen kuului Baltia-unohdus.

Kun presidentti Kekkonen sympatisoi Baltian maita ja erityisesti Viroa, Mauno Koivisto niitä inhosi, koska hän pelkäsi Moskovaa niin rutosti. Neuvostoliiton mielistely oli Koivistolle, Blombergille ja vastaaville kaikki kaikessa. Jaakko Kalelan keskeinen teesi oli: ”Neuvostoliittoa ei saa uhmata lainkaan”. Suomeksi tämä tarkoitti alistumista Kremlin/KGB valtaan yli sataprosenttisesti. Näin, että niinhän siinä oli jo käynyt Koiviston ensimmäisellä kaudella.

 

KGB sai tiukan otteen Mauno Koivistosta pian hänen presidenttikautensa alusta. Siihen kuului monia KGB:tä suosivia toimia. KGB:n poliittinen sektori Suomessa sai toimintavapauden ja Supolta suorastaan ”laillisen aseman” tapaisen toimintaympäristön presidentti Koiviston siunauksella.  Supo politisoitui neuvostomieliseksi Seppo Tiitisen aikana (1978-1990).

 

Koiviston järkyttävät KGB-sitoumukset

 

Olen erittäin tyytyväinen, että sain Ruotsinsalmi-hankkeen hoidettavakseni. Siitä kehkeytyi äärimmäisen mielenkiintoinen hanke, jota ryyditti Neuvostoliiton hajoamisprosessi.

Kesä 1990 muodostui kansainvälispoliittisesti tärkeimmäksi asiaksi. Kun alivaltiosihteeri Ulf-Erik Slotte kysyi vuonna 1987, mitä UM Kotkasta saisi, vastaus tuli kesällä 1990. Oli typerää vaatia etukäteen vuonna 1987 tietoja siitä, mitä UM hyötyisi kolmen vuoden rupeamasta. Menestys tuli tekemällä kovaa työtä. Vaikka kaikki oli nähtävissä vuonna 1991, virkavapauden epääminen keväällä 1987 ja hallinnollisen osaston päällikön Antti Hynnisen laiton ja suorastaan Perustuslain HM:n rikkominen eli vaatimus pitkäaikaisen keskeisen virkamiehen erottamisesta nousi esiin. Hynninen vaati minua uhaten: ”Eroa!”, ilman mitään perustetta. Se oli todella laiton vaatimus ja pakottaminen, joka siis esti suoraan kieltäytymisen Kotkan tarjouksesta. Hynninen oli päättänyt tuhota urani joka tapauksessa.

Kun Helsingin Sanomien omistaja, Kotkan kummisetä, Aatos Erkko hoiti Ruotsin hovia, minulle lankesi kuin seurauksena Kekkosen ajan toimistani vastuu Venäjästä, Baltiasta sekä Saksasta. Kävi hyvin. Kreml ei enää heinäkuussa 1990 esiintynyt Kotkassa Neuvostoliittona, vaan Venäjänä. Neuvostoliiton Korkein Neuvosto oli nimittäin julistanut Molotovin-Ribbentropin sopimuksen 23.8.1939 mitättömäksi ja sen seuraukset korjattaviksi. Se tarkoitti Baltian maille uusitsenäisyyttä. KGB tietenkin vastusti asiaa, ja siksi Mauno Koivisto säikähti perin pohjin Ruotsinsalmi-tapahtumaa. Erkko oli nimittäin sopinut Ruotsin kuninkaan saapumisesta juhlistamaan Ruotsin voittoa Venäjän laivastosta heinäkuussa 1790. Oli aika juhlistaa 200 vuotta sitten tapahtunutta, josta seurasi pian tasapelirauha eli Värälän rauha.

Tein keväällä 1990 Baltian kierroksen. Kävin kutsumassa Viron itsenäisyysaktivisteja Kotkaan. Kärkinimi oli ulkoministeri Lennart Meri. Hän saapui Kotkaan. Riiassa kulttuuriministeri Janaus otti minut vastaan. Itsenäisyysliikeen kärkinimi Dainis Ivans saapui Kotkaan. Lisäksi keksin Liettuan osalta kutsua pääministeri Kazimiera Prunskienen Uusi Hansa- seminaariin. Sain siis vapaat kädet toiminnalle Baltian hyväksi. Yhdistyneestä Saksasta saapui Uusi Hansa -seminaariin pääpuhujaksi Schleswig-Holsteinin pääministeri Björn Engholm.

Suomen presidentti Mauno Koivisto oli kuin takapuoleen ammuttu jokin. Kun hän havaitsi korkeatasoisten balttien – ja vielä itsenäisyysliikkeiden edustajien – saapuneen Kotkaan, hän pelästyi ja ilmoitti, ettei osallistu Uusi Hansa -seminaarin avajaisiin. Ruotsin kuningas, joka oli saapunut hävittäjälaivalla Kotkaan, vastasi terävästi jotenkin näin: ”Jos Suomen presidentti ei tule avajaisiin, lähden kuningattaren kanssa välittömästi takaisin Tukholmaan”.

Arvatkaa, miten siinä kävi. No, Mauno Koivisto tuli avajaisiin. Arvatkaapa, hävettikö minua. Oikein, bingo. Kyllä hävetti.

 

Sittemmin kävi ilmi, että Suomen presidentti Mauno Koivisto oli tehnyt KGB-valvojansa Feliks Karasevin vaatimuksesta jo paljon aiemmin sopimuksen Kremlin kanssa, että vastustaa kaikelle ”auktoriteetillaan” Viron, Latvian ja Liettuan uusitsenäistymistä neuvostovallasta. Koivisto kirjoitti asian muistioon ja sijoitti sen omaan arkistoonsa, joka on nykyään Kansallisarkistossa. Nykyään hävettää sitten vielä enemmän. (lähde: Jukka Seppinen: Kun presidentti Mauno Koivisto esti Karjalan palautuksen, Minerva 2019).

Ei ole minun asiani pyytää Baltian mailta virallisesti anteeksi presidentti Mauno Koiviston täysin moraalitonta, mutta myös Suomen etujen vastaista poliittista käyttäytymistä. Ei mennyt Koivistolla sen paremmin kotirintamallakaan. Raju lama puhkesi samana kesänä talousmies Mauno Koiviston Suomessa. Hän ei siis ollut ulkopoliitikko, eikä pätevä talouspoliitikkokaan. Siis mikä mies?

Helsingin Sanomien omistajalla Aatos Erkolla oli tärkeä osa Ruotsi-suhteiden hoidossa. Erkko ratkaisi itse asiassa koko kuvion toteutuksen. Istuimme kolmistaan kaupunginjohtaja Risto Parjanteen kanssa tämän virkahuoneessa. Erkko asetti Parjanteen seinää vastaan ja vaati vastausta: ”Järjestääkö Kotka Ruotsinsalmi 200-vuotta tapahtumasarjan kesällä 1990?”.  Parjanne nikotteli hetken ja vastasi :”Kyllä”. Kunnallispolitiikassa erityisesti vasemmisto vastusti tätä ”herrojen kotkotusta”.

Minä sain Neuvostoliiton jälleen hoitooni. Tapahtui paljon muutakin: Kreml tarjosi Kotkassa kesällä 1990 suurlähetystönsä kautta saman tien neuvotteluja ns. luovutetusta Karjalasta. Sekin oli seuraus Molotovin – Ribbentropin sopimuksen toteutuksesta vuosina 1939–1944. Mauno Koivistosta ei ollut miestä edes tarttua neuvottelutarjoukseen, vaikka ikkuna oli auki useita vuosia.  Baltian maat saivat sinä kesänä Moskovan luvan ”lähteä omille teilleen”.

Kun Stalin yritti alistaa Suomen alisteiseksi etupiirikseen syksyllä 1939 ja Suomi torjui ajatuksen, syttyi kahdenvälinen pitkä sota Suomen ja Neuvostoliiton välille. Neuvostoliitto sen aloitti yksiselitteisesti. Hitler oli sen sodan takuumies. Sillä lailla. Suomi, ole hereillä, tänään vuoden 2022 koitettua. Jos tarpeen, kyllä Suomi puolustaa itseään kaikin keinoin nykyaikanakin. Siitä olen varma.

+15

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu