Haaviston ohje lentoasemille saapuville: ”Käyttäkää mm. hengityssuojaimia”.

Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi tiedotustilaisuudessa tänään ulkomailla olevien suomalaisten paluun järjestelyistä.

Englanninkielinen toimittaja kysyi itseänikin askarruttavasta kysymyksestä matkailijoiden asettamisesta pakolliseen karanteeniin. Mielestäni saapuvat pitäisi ohjata viranomaisten järjestämiin busseihin, joilla heidät kuljetettaisiin karanteenitiloihin (tyhjillään olevat vastaanottokeskukset, hotellit tai muut hallit) joihin on järjestetty asianmukaiset karanteenin mahdollistamat toiminnot. Saapuvien määrä olisi joitain kymmeniä tuhansia enintään. Tarvittaessa voisi lämpökameroilla erottaa kuumeiset tai muuten oireiset muiden jatkaessa kotiin.

Haavisto kertoi, että näin ei tehdä vaan luotetaan vapaaehtoisuuteen. Hän kehoitti pitämään lentoasemalla turvavälejä ja menemään annettavan ohjeistuksen mukaan kotiin taksilla tai omalla autolla. Julkisia liikennevälineitä Haavisto kehotti välttämään.

Melkoisen idealistisia ohjeita ajattelee jokainen, joka tietää lentoasemien olosuhteet. Joillakin tietysti on oma auto odottamassa mutta suurella osalla ei. Taksillako vaikka Iisalmeen pitäisi mennä? Näin tyyriiseen kyytiin voi mennä vain ministeri.

Käytännössä ihmiset menevät Pasilaan, Tikkurilaan ja Helsinkiin hakemaan juna-ja bussiyhteyksiä yms. ja menevät heti kauppaan kotona, koska kaapit ovat tyhjinä. Tauti leviää.

No jotain positiivista kuultiin. Ensimmäisen kerran kuulin hallitukselta kehotuksen käyttää hengityssuojaimia. Ongelma on vain, että niitä ei taida saada mistään.

Tarvitsisimme selvästikin jämäkän kriisiajan organisaation, joka vastaisi käytännön toimenpiteiden organisoinnista ja johtamisesta. Tämähän ei ole asiantuntijaorganisaatio THL:n vastuulla, joka lienee yksi syy hitaalta ja lepsulta vaikuttavaan toimintaan kun hallitus tekee linjauksia ja lainsäädäntöä, jolloin aikaa ei varmaan jää käytännön operoinnin johtamiseen.

 

jukkakleppalahti

TkT, Innovaatioasiantuntija ja tutkija. Opi perusasiat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu