Keskustan perustelu EU-tukipaketille tyyliin ”pärjääminen olisi varmistettu pysymällä bolsevikkien kelkassa.”

Kirjoitin vähän aikaa sitten paljastuneista perusteluista, joiden vuoksi hallitus haluaa hyväksyä TALOUDELLISESTI järjettömän EU-tukipaketin. Todellinen perustelu on Venäjän pelko.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukkakleppalahti/nyt-paljastui-miksi-suomen-hallitus-ja-vain-osa-ekonomisteista-kannattaa-jarjetonta-eu-tukipakettia/

Nyt alkaa paljastua lisävahvistusta asialle. Keskustan puoluesihteeri puolustaa pakettia huomauttaen, että kyse on myös turvallisuusyhteistyöstä eikä lähde enää puhumaan paketin taloudellisesta loistokkuudesta. Hän toteaa:

Historiassa näkyy, että kun on oltu porukoissa mukana, on pärjätty. Niin on nytkin. Kun tähän lyödään työpaikat ja vientiteollisuus päälle, Suomi ei voi olla pakettia kaatamassa.”

Historiasta ei löydy tuollaiselle veltolle ajattelulle mitään perusteita. Honkonen siis väittää tosiasiallisesti, että sitten ollut parempi jättää itsenäistyminen sikseen ja pysyä bolsevikkien porukoissa 1917 tai 1939. Myöhemmin 1941 alkaneessa kriisissä pärjättiin kun hypättiin ajoissa Saksan porukasta pois. Keskusta on unohtanut historiansa.

Laumasielut eivät historian myllerryksessä pärjää, sen ovat suurmiehemme osoittaneet.

Odottaisin nyt demareilta, Sanna Marinilta ja Tytti Tuppuraiselta edes vastaavankaltaista ”rehellisyyttä” kuin keskustalta

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/honkonen-ylella-eun-elpymispaketti-on-suomelle-valttamaton-mutta-vaihtoehdoista-pitaa-keskustella/

jukkakleppalahti

TkT, Innovaatioasiantuntija ja tutkija. Opi perusasiat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu