Tiesitkö, että täyssähköautoiluun ja älypuhelimiin siirtyminen yhteiskunnassa vaarantaa meidät kaikki.

Yhteiskunnan sähköistäminen on selvästi menossa liiallisuuksiin. Politiikka, jossa kaikin keinoin pyritään tekemään yhteiskunnan perustoiminnot riippuvaksi sähköstä, muodostaa vakavan uhan kansalaisille. Tällaisia perustoimintoja ovat mm. liikkuminen ja ihmisten välinen kommunikaatio, jotka hallituksen suunnitelmien mukaan olisivat tulevaisuudessa riippuvia sähkön saatavuudesta.

Sähköverkon häiriöt ovat kuitenkin yleistymässä Euroopassa.

https://www.tivi.fi/uutiset/euroopan-sahkoverkko-uhkasi-romahtaa-8-tammikuuta-pahin-hairio-14-vuoteen/a246ab53-094f-4eb4-aee5-50c61e8eb521

Sotilaallisen kriisin yhteydessä vihollinen romauttaisi muutamalla täsmäiskulla Suomen sähköverkon toiminnan.

Auringon ns. aurinkomyrskyt toistuvat historiassa jatkuvasti. Voimakkaat aurinkomyrskyt ovat harvinaisempia mutta moderni yhteiskunta joutuu sellaisen varmasti kohtaamaan. Viimeksi vakava aurinkomyrsky oli vuonna 1859. On arvioitu, että sellaisen toistuessa nykyaikana kaikki sähköverkot, tietokoneet, satelliitit sekä esimerkiksi ydinreaktoreiden jäähdytysjärjestelmät lakkaisivat toimimasta. Vahingot olisivat taloudellisesti biljoonaluokkaa (tuhat miljardia).

https://tekniikanmaailma.fi/tuhoisa-aurinkomyrsky-vuonna-1859-rikkoi-viestintalaitteita-ympari-maailmaa-kaaosta-nyky-yhteiskunnassa-synnyttava-carringtonin-tapaus-voi-toistua-muutaman-vuosikymmenen-valein-kertoo-t/

Jos tämä tapahtuisi talvella, sähkölämmitys ja (kauko)lämpöpumput pysähtyisivät. Elintarvikekauppojen toiminta pysähtyisi. Eläminen muodostuisi nopeasti mahdottomaksi. Maaseudulla voisi olla jonkinlaiset paremmat mahdollisuudet turvata lämpö ja ruuan saanti. Etenkin varsinkin kaupunkilaiset jäisivät loukkuun kaupunkeihin, koska sähköautojen lataaminen olisi mahdotonta. Onnekkaat bensiinimoottorin omistajat pääsivät kyllä liikkeelle hakemaan turvaa.

Matkapuhelimia ei voisi ladata, jolloin yhteydet katkeaisivat eikä googlemapsin mukaan voisi suunnistaa. Katastrofin pahentamiseksi Suomi on luopunut lähes täysin lankapuhelimista, jotka eivät vaadi soittajan päässä sähköä. Verkon ja sen aktiivilaitteiden ollessa maan alla, lankaverkko toimii. Mikään muu korkean elintason maa ei ole luopunut tästä valmiudesta kuin Suomi. Kun muualla kehittyneessä maailmassa lankapuhelinverkkoa ja yleisöpuhelimia kehitetään, Suomi on poikkeus. Suomen puhelinstrategia rinnastuu lähinnä Guatemalaan, Kuubaan ja Zimbabween (Tapani Jussila, Kanava 1/2021).

Älypuhelin on hieno apuneuvo mutta lankaverkko ja bensiinimoottorit pitäisi säilyttää toimivana kriisitilanteiden varalta.

Sen sijaan sellaisen turhakkeen kuin täyssähköauton vuoksi ei kannata henkeään vaarantaa. Paras ja turvallisin ratkaisu autoiluun on ns. hybridi, auto, jossa on sähkömoottorin lisäksi bensamoottori. Liikkeelle pääsee ja voi tankata kriisiaikoinakin. Kuten tunnettua ne voi muuttaa hätätilassa myös biokaasulla toimivaksi.

jukkakleppalahti
Sitoutumaton Kerava

TkT, Innovaatioasiantuntija ja tutkija. Opi perusasiat.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu