Alkusuomalaiset ja megaliittikivien synty

 

Punaisesta alkumunasta kuoriutuu alku-uros. Pian se luiskahtaa alkumereen kellumaan. Megaliitteja on tässä maassa ainakin tuhatmäärin, mahdollisesti kymmenintuhansin, ja ne kaikki ilmaisevat omaa viestiään aikain takaa joka pitää vain  osata lukea. 

Tänään on muinaistelussamme kokonaan toisenlainen teema. Hyppäämme rautakauden/keskiajan taitteesta niin kauas menneeseen kun tässä maassa voi vaan mennä. Etsimme alkusuomalaista, sitä jannua joka ensimmäisistä ensimmäisenä pisti karvaisen kinttunsa tämän maan kamaralle.

Se oikeastaan alkaa tälläisestä ruotsalaisesta kaverista kun Bo Westling jota en itse tunne mutta omaamme yhteisiä tuttavia. Westling oli ja on innokas kivibongari joka metsästää Ruotsin megaliittikiviä ja on jaotellut ne erilaisiin tyyppeihin. Nyrkkisääntö jaottelussa on että kivet koskettavat maaperää mahdollisimman vähän. Ne voivat olla ilmassa pikkukivien avulla, tai ne ovat niin kuperia tai koveria että koskevat maata vain päistään tai keskeltä aitojen kiikkukivien tyyliin. Tai ne ovat töyräällä toinen pää roikkuen ilmassa. Varioiaatioita on lukuisia mutta ei loputtomiin.

Tuttavani tuntee Westlingin yhteisen varpuharrastuksen kautta. Sanomattakin selvää että jos olet tämän alan miehiä, akateemikot pysyttelevät kaukana. Kuulijoita löytyy sitäkin enemmän NewAgereista ja pian näiden megaliittikivien rooli vaihtui ”energia”- ja voimakiviin ja niillä on ne omat aurinkosuuntauksensa ja sitten kuvioon yhdistetään kaikenlaiset zikkurat pyramidit jne kuten ne on yhdistetty aikaa sitten tuolla stonehengien maassakin.

Minua kiinnosti kovasti tietenkin kotimaiset kivemme joissa on identtisyyttä ruotsalaiskivien kanssa. Erityisesti kolmijalkaiset pitkulaiset tai möhkälemäiset kivet joissa kivi roikkuu ilmassa kun sen leuan alle on pantu punainen kivi – yleensä graniittia. Takana on kaksi kiveä kuin takajalkoina ja ne voivat olla harmaata gneissiä. Niitä ei ole vaikea löytää internetin kautta sillä osa on tunnettuja nähtävyyksiä ja niistä on paljon valokuvia luontosamoajien ja geokätköilijöiden merkitseminä. Yleensä ne niputetaan jääkauden tekemiksi. Eivät ne sitä ole. Ei nyt liioitella määriä mutta tiedän kaikkiaan näitä kolmijalkaisia tästä maasta noin parikymmentä jotka ovat identtisiä toisiinsa nähden ja leuan alla on aina punainen kivi. Pakostakin ne ovat ihmisen tekemiä sillä ei luonto moisia kopioita valmista tuosa määrin.

Eri asia sitten ketkä ja koska? Minulla oli kuitenkin työkalu jollaisesta Westling ei voinut haaveillakaan. Geologianlaitoksen Maankamara -ohjelma jolla saa esiin muinaiset rantaviivat. Yllätys oli suuri kun ilmeni että kaikki kampaamani kivet olivat ylimmän rantaviivan paremmalla puolella. Selitän ensin mikä on ylin rantaviiva. Tiedämme että on olemassa maannousemaa, eli suomemme nousee edelleen merestä. Siitä syystä että se on sinne aikanaan vajonnutkin, milloin, sitä ei kukaan tiedä. Vaan ihan kaikki ei ole kadonnut syvyyksiin. Vuorenhuippuja ja muutenkin korkeimpia kohtia on sinnitellyt nippa nappa merenpinnan yläpuolella Yoldiameren aikana. Silloinen Suomi on muistuttanut lähinnä Ahvenanmeren saaristoa. Jotenkin nämä kivet vain osaavat olla aina siinä saarella ja ensimmäistäkään en ole löytänyt joka olisi ylimmän rantaviivan alapuolella. Poislukien tietty nykyisellä rannikolla olevat kivipöydät jotka taas liittyvät ihan toisiin asioihin, eikä niillä paljon yhteistä ole näiden kanssa.

Ajallisesti niiden täytyy siis olla vuodelta 9500 eaa. Siis 11 000 vuotta vanhoja. Vuosiluku siksi että silloin ilmasto alkoi lämmetä niin paljon, että ihmisasutus oli mahdollista. Merenpinta laski – tai maankamara nousi – vuonna 9200 eaa. jonka jälkeen ilmiö katoaa eikä kiviä enää ole ylimmän rantaviivan -30m alapuolella. Sitten alkoi Ancylus-järven aika, ja kuivaa maata oli niin paljon, että eläimiä virtasi ja ihmiset sen perässä. Maamme virallinen asutushistoria alkaa vuodesta 8600 eaa. Alkupaikkanaan Lahden Ristola.

Ongelmaksi siis nousee että nämä kolmijalkaiset kivet ovat 800 vuotta vanhempia kuin maamme asutushistoria. Tähän taas jouduttiin. Jukkis tietää asutushistorian alkuvaiheen paremmin kuin tämän maan oppineet yhteensä. Hän tietää vaatimattomana ihmisenä yksin ja ainoana koska tämä alkusuomalainen saapui ja mikä oli hänen kulttuurinsa. Loppukaneettina hän paukauttaa että tämä maa tulvii kivipatsaita joita saattaa olla kymmenintuhansin, eikä kukaan tiedä niistä mitään – paitsi Jukkis yksin. Ja uskokaa kun sanon, etten itse haluaisi sen olevan näin. Että aina menee haastamiseksi ja itseäni viisaampien kyseenalaistamiseksi. Tyydyin matalaan profiiliin ja lähinnä samoillut omaksi ilokseni.

Olen etsinyt näitä kiviä vuosien ja taas vuosien ajan. Lähes joka kesä. Nokian Kivikesku lähimpänä, jossa on ollut yksi tälläinen megaliitteja pursuava alkusaari, jonka – tämän sanon ylpeydellä – olen kolunnut joka neliökilometriltä. Toki muitakin. Yleensä avaan muinaisranta -ohjelman ja tutkin näitä alkusaaria. Se ei saa olla liian iso, ei liian pienikään, ja siellä on oltava makeaa vettä. Tutkin suojaisia poukamia, yleensä eteläpuolelta eli paikkoja joihin ihminen on majoittunut kautta aikain. Sitten vaan autoon, autonovet lukkoon ja patikoimaan. Kun mennään ylimmälle rantaviivalle, se tietää niin kovaa kapuamista että nortti vaan rohisee keuhkossa. Tässä kohtaa huomaan yleensä että vesipullo unohtui autoon. Siellä se sitten on. Tällä kertaa maakivi jolle laitettu punainen kivi leuan alle. Selvästi ihmiskäden jälkeä. Uskonaskelkivi. Pitää olla uskoa kun lähtee summamutikassa metsään, valitsee satunnaisen kohdan ja löytää mitä etsii.

Valokuvaan kiven monelta suunnalta ja jos esittää eläintä edes etäisesti, etsin silmää. Silmä on hakattu jostain syystä tehty aina kiven nokan suunnasta katsoen oikealle puolen, ei juurikaan vasemmalle. Sata silmällistä kiveä ja kaikissa silmää esittävä kuopanne aina oikealla puolen. Sitten alkaa maaston haravointi. Etsin kiviympyrää. Nyrkinkokoisia kiviä ympyrässä. Vanha asuinpohja, tekisi mieli sanoa kotapohja jonka liepeet on pantu noiden kivien alle, mutta taisivat asua ennemminkin jurttamaisissa nahkateltoissa, on enemmän tilaa. Silmä katselee jurttapohjaa ja joskus tärppää. Työkalut löytyvät. Niitä on monenlaisia. Jotkut tehty leikkaamiseen, jotkut hiomiseen, jotkut nyrhimiseen jne. Luonnonkiviä. Etsivät vain halutunlaisen kiven joka istuu kämmeneen mukavasti ja joka oli tarpeeksi piikkimäinen tai teräväreunainen. Heittivät menemään kun eivät tarvinneet tai jättivät siihen. Eikä niitä voi näyttää kenellekään. Kuka muka uskoisi tavallisen luonnonkiven olleen työkalu?

Asuinpohjat ovat mielenkiintoisia ja avaavat näkökulmaa heidän sosiaaliseen rakenteeseensa. Yleensä muinaissaarella on kunnon kokoinen kivikehä jonka halkaisija on melkein kymmenen metriä. Sitten on lukuisia pienempiä siellä sun täällä. Niitä avaa oivallisesti kolmella eurolla hankkimani ”primitiiviset kulttuurit” joka sopii tähänkin ilmiöön. En avaa sosiaalista rakennetta tässä, se on liian iso aihepiiri.

Kivikeskulla on myös valtaisa määrä megaliitteja ja tuiki tavallisia maakiviä jonka päälle on nostettu nyrkinkokoinen kivi. Se avaa kontekstia siihen mitä nämä kivet ovat ja mitä ne esittävät. Kivi esittää alkujumalatarta. Eräänlaista henkeä vesien päällä joka hautoo punaista munaa. Kertomus lienee maailman vanhin luomiskertomus joka toki tunnetaan Kalevalastakin mutta myös niin kaukaa Aasiasta, että väkisin se on syntyisin jo mammuttiaron aikakaudelta n. 40 000 vuotta sitten. Sillä kyse ei ole pelkästä kertomuksesta vaan myös siitä että alkujumalatar on myös synnytyksen jumala. Kivi ei ole pelkkä kivi vaan myös toteemi jossa asuu sisällä tämän jumalattaren henki johon se voidaan taikoa. Ylin synnytyäjä päättää lapsionnesta tai siitä sujuuko synnytys hyvin. Ajattelin jos tästä tekisi vähän pidemmän kirjoitusarjan miten tämä kivinen sarjakuva jatkuu tästä eteenpäin niin ei tarvitsisi kokonaisia käsiteavaruuksia pakata yhteen relatiivilauseeseen.

Vaan perusongelma on ja pysyy. Niiden olemus on pahassa ristiriidassa asutushistoriamme kanssa ja yhteys oppineisiin ei tietäisi kuin riitaa joka tapahtuisi väistämättä. Sikäli kun saisin edes sitä aikaan, paljonpuhuva hiljaisuus kielisi enemmän. Eikä pelkät kivet ja niiden korkeus merenpinnasta riitä todistamaan vielä mitään, vaan pitäisi olla orgaanista todisteaineistoa. Luut ja puut ovat toki maatuneet aikaa sitten.  Tahdon tai en tahdo, mutta tulen viemään kaiken tietämäni hautaani.

JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu