Birgeristä Pähkinäsaaren rajaan

Meillä meni eilen aikas lujaa joten tänään jatketaan samasta aiheesta kun se niin herätti mielipiteitä. Sama aihe mutta syvemmältä. Konkreettisesti.

Koulukirjat tietävät että Birger Jaarli (n.1200-1266) teki hämeen ristiretken ja alisti suomalaiset valtikkansa alle. Kuten sanoin, ruotsalaistutkijat itse pitävät koko risti- tai sotaretkeä sepitteellisenä. Heillä on siihen syynsä. Yksi keskeinen ongelma on Birgerin elämä joka on dokumentoitu suhteellisen tarkasti eikä se tarjoa ajanjaksoa jolloin hän olisi voinut retkensä tehdä. On esitetty vuosia 1237-1239, koska ajallisesti se vastaisi paavin julistamaa kehoitusta ristiretkille. Ongelma tässä on, ettei silloin ollut vielä Birger Jaarlia, oli vain Birger Magnusson, n. 19-vuotias nuorukainen joka ei ollut itä-gööttäläisten johtaja eikä edes oman Bjälbö-sukunsa johdossa.

On esitetty myös vuotta 1240 jolloin käytiin Nevan sotaretki ja ajateltu että hämeen ristiretki olisi siinä sivussa tehtynä. Näinä vuosina Birger sai vaimonsa kanssa kolme lasta peräkkäin ja on hyvin luultavaa, ettei hän tästä syystä osallistunut yhdellekään sotaretkelle.

Niinpä on lopullisesti päädytty vuoteen 1248. Tosin tällöin Birger kävi sotaa uplantilaisia vastaan 1247-1248. Svelalaisten sotivat gööttäläisiä vastaan koko vuosikymmenen ja näihin aikoihin ei voinut kuvitellakaan, että kuningas voisi jättää valtakuntaansa ja lähteä merten taakse. Kun Birger mestautti svealaisten vaaleilla valitun kuninkaan 1248, hänellä oli pienen pieni hengähdystauko kunnes uusi sota ylimyksiä alkaisi taas muutaman vuoden sisään.

On siis mahdollista että Birger olisi käynyt Turussa avaamassa Pyhän Olavin luostarin. Ei siis naantalin birgittalaisluostaria kuten eilen erheessä mainitsin. Luostarin mainitsee ruotsalainen ainoa aikalaislähde Skänningen annaali, ja mainitaan että Skänningen luostari oli Bjälbö -suvun ydinmailla mutta oman pojan urotekoa – hämeen alistamista – se ei mainitse sanallakaan. Tämäkin nopea käynti on hyvin kyseenalainen mutta kun ajattelee että se ainoa kirjallinen lähde, Eerikinkronikka, jossa ristiretki mainitaan, täytyisi nojata johonkin lähtökohtaan, voisi tuo pikapyrähdys sellainen alkupiste olla? Ainakin Eerikinkronikka puhuu ”hämäläisten satamasta” joka loogisesti olisi Turku, koska hämeen härkätie sinne päättyy. Pikaköynti Turussa luostarin avajaisissa 1249 on 1400-1500 -luvulla tehdyssä eerikinkronikassa jo muuttunut suomen valtaamiseksi.

Mielikuvitus on mielikuvitusta. Tai kuuluisi kai sanoa myytti. Ruotsalaisten kunniaksi on sanottava että he sentään ovat alkaneet siivoamaan historiaansa mielikuvituksesta, tietoisina että eerikinkronikka on harvinaisen huono lähde, koska se on kirjoitettu satoja vuosia myöhemmin ns. ristiretkiromantiikan ollessa valloillaan. Suomalaiset akateemikot sen sijaan ovat ottaneet toisenlaisen linjan eli vetäytyneet kuoreensa ja ovat visusti osanneet vaieta asiasta yli vuosikymmenen ajan. Vaikenemisen takana voi olla pelko omasta arvovallasta. Sillä hyvän akateemikon on aina näytettävä erehtymättömältä ja kulissien oltava kunnossa.

Ja onhan siinä pelkona että miten paljon virheellinen lähtökohta vääristää dominomaisesti sitten niitäkin asioita jotka siitä etenevät. Ajatellaan nyt tätä keskiaikaista kosmologiaa jossa paavi määräsi että aurinko kiertää maapalloa. Olkoonkin että se oli vastoin havaintoja ja käytännössä kaikki mitä on tehty tai laskettu tämän mallin mukaisesti, on silloin virheellistä. Samahan se historiankirjoituksen kanssa. Birger alisti hämeen vaikka hänen retkensä ajoittaminen on kuin tunkisi pyöreää palikkaa neliskanttiseen reikään.

Virhe johtaa toiseen virheeseen ja alkaa kumuloitua. Me tiedämme millainen tulee talosta jonka peruskivi on vinkkeli. On aivan sama miten päin siihen lautaa lyö. Kukaan ei tiedä miten pitkälle virhe on edennyt Suomenkin keskiajan historiaan. Ainakin se voidaan vielä jäljittää Pähkinäsaaren rajaan, joka on yksi ruotsalaisen historianväärennöksen suuruudenhulluimpia virityksiä. Kun sitä mukamas sorvattiin novgorodilaisten kanssa, Ruotsi oli hajonnut kolmeen osaan, jotka sotivat keskenään, maalla ei ollut kuningasta ensinkään, mutta kovasti vain vedeltiin rajoja suurvallan tapaan. Pähkinäsaaren rauhansopimusta ei tunneta ennen kuin satoja vuosia myöhemmin. Sen sanottiin olevan tarkka kopio alkuperäisestä. Sen on allekirjoittanut ruotsalaisvaltuuskunnan johtaja Erik Turesson Bielke. Ongelmaksi vain nousee nyt, että tuo vanha ylimyssuku otti itselleen sukunimen Bielke vasta joskus 1400-1500 -luvuilla, eli samoihin aikoihin kun tämä rajasopimus ”löydettiin”. Siitä on toki olemassa toinenkin väärennös Viipurin tietämiltä ja siinä rajankulku on määritetty idemmäksi. Vastaavasti novgorodilaisten ”versiossa” raja kulkee lännempää. Siitä on olemassa siis kolme hyvänlaatuista väärennöstä, mutta ei aikalaisversiota vaan vain myöhempiä.

Luonnollisesti Pähkinäsaaren rajakin omaa jonkinlaisen faktan allaan. Sehän on mitä ilmeisemmin Viipurin vanha kaupparaja joka suurinpiirtein on kulkenut Viipurista eteläiselle saimaalle mutta tuskin sen pohjoisemmaksi. Valtakuntien kanssa sillä ei ole mitään tekoa ja heimorajana se on hyvin kyseenalainen koska karjalaiset tällöin asuttivat maita lännempänä ja häme oli armottoman ortodoksinen alue ja sen esineistö hyvinkin novgorodilaista, kuten sen koko kulttuurikin. Tämä siis vielä 1300-luvulla jolloin mukamas hämeen piti olla jo jykevästi ruotsalaisten valtapiiriä. Siitä ei kannata rajapyykkiä tehdä. Kaupparaja on vain kaupparaja.

ja miksi tämä on tärkeää? Olen aivan vissi että kertomus Birgerin retkestä on muovannut kansanluonnettamme. Tuo alisteinen, lähes orjamentaliteetilla varustettu nyrkkiä taskussaan puiva, ikuisesti altavastaajan roolissa, jupisten miten ruotsalaiset ´varastivat historiamme` . Heikon itsetunnon omaava ja senhän me tiedämme että heikko itsetunto ilmenee mitä kummallisemmilla tavoilla. Asian voi ilmaista niinkin että kun on siirtomaamentaliteetin omaksunut, ilmapiiri on ahdistunut ja ilmapiiriavaruus mitä on. Asiat eivät kehity ja jokainen älykäs tietää että jos aikoo olla joku, on lähdettävä maasta muualle tienaamaan jossa voi hengittää. Täällä ei mikään kehity kuten ei muissakaan ex-siirtomaissa. Me olemme kuin afrikan neekerit jotka päivät pitkät syyttelevät kolonialismin historiaa ja muu on rempallaan. Sellainen on nujerrettu kansa; kansakunta jonka selkäranka on katkaistu.

Pahinta tässä mentaliteetissa on, ettei se pohjaa todelliseen valtaamiseen. Passiivinen kansanluonteemme on sepitteeseen perustuva. Todellisuudessa ruotsi-suomi vaihe kesti vain muutaman sata vuotta mutta se olisi oma tarinansa (ja nykykäsitys 800 vuoden mittaisesta yhteiselosta vain alkuvirheen kumulaatiota). Kansamme on siis pahoin traumatisoitunut. Tässä kohtaa kotimaisella akateemisella taholla olisi tilaisuus tarjota terapiaa. Sillä totuus vapauttaa. Korjautuminen alkaa siitä kun huomataan ettei meitä ole koskaan mikään Birger alistanut, siitä alkaa parantuminen. On oma kysymyksensä, olemmeko jo niin syvästi traumatisoituneet ettemme osaa ottaa vapautumista vastaan. Tähän eivät akateemikot ryhdy. Heidän pitäisi kirjoittaa koko keskiajan historia uusiksi ja pohtia sitäkin, että jos eivät ruotsalaiset, niin onko siellä alla sitten jotain suomalaisheimojen omaa kulttuuria, joka vain on tähän asti sivuutettu. mutta sehän on meistä itsestämme kiinni.

Ugh! Olen puhunut.

JukkaNieminen11

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu