Helsingin pommitukset 1944 ja nykyinen väestönsuojelu

Kirjoittelen tässä omaksi ilokseni kirjaa ilmataisteluista Saksan taivaalla 1939-1945 ja tullut sen myötä perehdyttyä pommitussotaankin. Vaikka Saksaan tehtiin kaikkiaan 1.4 miljoonaa ilmahyökkäystä jotenkin olen onnekkaasti edennyt jo vuoden 1943 alkupuolelle. Ihan sivumielessä voidaan katsastaa helsingin pommituksia 1944 ja liittää aihe – jotta tässä jotain järkeä olisi – nykyiseen väestönsuojeluun joka edelleen nojaa taloyhtiöiden kellarisuojiin. Nyt sitä alkaa miettimään, onko ne sittenkään ihan järkeviä jos taktiikkana on polttosota?

Lueskelin tuossa wikipediasta Helsingin suurpommituksista keväältä 1944, ja kiistatta se oli suomalainen torjuntavoitto. Ei se mikään uusi aihe allekirjoittaneelle. Jukka L Mäkelän teos `Helsinki liekeissä´ on tullut luettua jo 90-luvun alussa. Mutta tarina on kiintoisa. Sisältähään se montakin ovelaa sotajuonta jolla venäläiskoneet houkuteltiin pudottamaan pomminsa joko mereen tai jopa Vuosalmen metsiin. Tässäkin kuitenkin korostuu se kotimainen kansallisvetoinen tulkinta jossa yhdytetään ensin konemäärät jotka huomataan vastaaviksi Dresdenin pommituksen kanssa ja lopputulemana esitetään, että kun vastaavaa jälkeä ei syntynyt, se oli puhtaasti kotimaisen ilmatorjunnan ansiota. Ihan noin se sentään ei ole mennyt. Kuka on mennytkään noin alkeellisia kirjoittamaan? Neuvostoliiton kaukoilmavoimat oli tarkkuuspommitusta räjähdepommein alupommituksen sijasta ja tavoitteena satama-alue. Kuolonuhrit jäivät jo tämän vuoksi vaatimattomiksi kuten myös aineelliset vahingot

Jotta tämä kirjoitus olisi kiinnostavampi esitän miten RAF olisi hoitanut Helsingin pommitukset Neuvostoliiton sijasta. Pääsette tutustumaan aluepommituksen makabeeriin kiehtovuuteen, sillä Sir Arhur Harris oli oppinut jo vuodesta 1942 alkupuolelta saakka tärkeän viisauden; kaupunkeja ei kannata räjäyttää, ne pitää polttaa. Ne pitää polttaa niin että kukaan ei selviä siitä tulimyrskystä.

Bomber-Command olisi lähestynyt Helsinkiä Itämereltä, ilmeisemmin lentämällä suoraan Tanskan yli. Tanska olisi ollut sen verran lähellä Britanniaa että Spitfiret olisivat kyenneet suojaamaan armadaa Luftloffe 3n yöhävittäjiltä ja turhilta tappioilta olisi säästytty jo menomatkalla. Se olisi jyrissyt Itämeren yli 240 km pitkänä, 10 km levyisenä ja 2 km korkuisena pahaenteisenä laivueena. Ilmakolonnaa ohjasivat pathfinderit jotka navigoivat jo Oboe- tai N2S -järjestelmän avulla ja niitä olisi ollut turha petkuttaa Vuosalmen nuotioilla. Ne näkivät pimeässä.

Ensimmäisinä olisivat ilmestyneet pathfinderit, käytännössä Mosquitot, jotka olisivat pudottaneet valopommit – joulukuuset. Vihreitä ja keltaisia laskuvarjon varassa leijuvia valopommeja jotka muodostivat valoseinämän molemmin puolin pommitusaluetta. Pommien on osuttava niiden sisäpuolelle. Ne putoavat maahan kuudessa minuutissa ja geometrinen valokuvio erottuu maasta kun ne palavat vielä siellä. Muodostuu tuhoalue; valokarsina. Se on asetettu aavistuksen liian eteenpäin koska takana olevilla pommittajilla on tapana vapauttaa pommit aavistuksen liian aikaisin eli syntyy ns creep-back -vaikutus. Kun jokainen pommikone vapauttaa pommit sekunnin liian aikaisin, pommitusalue menee koko ajan taaksepäin. Jos haluaa aloittaa pommituksen Punavuoresta, on valot pudotettava vasta Helsingin rautatieaseman päällä. Valojen ohjautumista seuraa tulenjohtokone, seremoniamestari, ja jos ne ovat liian edessä tai takana, tulenjohtokone ehtii korjata asian. Se syöksyy alas ja pudottaa punaiset korjausvalot ja katoaa takaisin korkeuksiin. Mosquitot jatkavat matkaansa kaupungin ohi ja pudottavat takanatuleville kääntömerkit. Niiden on ohjattava tiiviisti ja peräkkäin lentäviä pommikoneita kuin liikennettä ikään.

Pommikoneet ovat sillä välin ilmassa ryhmittyneet ja ensimmäisenä tulevat ne Avro Lancasterit joissa on pelkkiä räjähdepommeja. Niiden edellä kulkevat uudet valomerkitsijät. Tällä osastolla on kaksinainen tarkoitus; rikkoa kunnallistekniikka eli suomeksi sanottuna vesijohtoverkko ja ajaa oleellisin vihollinen; palontorjuntayksiköt pommisuojiin. Tietenkin niiden pitää tuottaa kraatereita tiestöön ja romauttaa taloja niiden päälle jotta paloautot eivät pääse kulkemaan. Alhaalla jytisee ja ihmiset kellareissaan tuntevat miten koko kellari keinuu ja räjähdykset rikkovat melkein rumpukalvot, tulee seuraavassa aallossa vieläkin pahempaa – painepommit.

Miinapommit tulevat alas laskuvarjon varassa. Niiden tuhovoima on maksimaalisempi kun ne eivät muodosta kraateria vaan koko tuhovoima vapautuu sivusuunnassa. Ne kolahtavat kiltisti maahan ja tikittävät 17 sekuntia kunnes niiden tuhovoima vapautuu. Nimeltään ne ovat blockbustereita ja todellisia korttelinmurskaajia. Ne kaatavat palomuurit, särkevät kerrostalojen ikkunarivistöt, ulko-ovet sinkoutuvat ja irrottavat taloista kattotiilet. Niiden tarkoitus on auttaa luomaan suurpalo siten että poltettaviin rakennuksiin muodostuu kunnollinen ilmanvaihto. Koneet jatkavat matkaansa kääntöpaikalle ja niiden edessä ja takana kulkevat uudet valomerkintäyksiköt. Valomerkitsijöiden etu on että voidaan valita poltettavaksi joko suorakaiteen muotoinen alue (5x12km) tai käyttää ns viuhkataktiikkaa. Helsingin maantieteellisen muodon huomioiden viuhkamalli eli neljännesympyrä lienisi järkevämpi koska se sallii koko kaupungin keskusta-alueen polttamisen kerralla. Viuhkassa, jos pitää alkupisteenä Ullanlinnaa, voidaan polttaa koko Kaisaniemen ja Hietaniemen välinen alue yhtenä suurena kokkona.

Vasta sitten voidaan suorittaa varsinainen polttotyö nestepommien avulla. Kansanomaisesti palopommien. Niiden sisäinen koostumus vaihtelee. Palava aines niiden sisällä on happeen reagoiva aine kuten bentseeni ja joskus harvemmin fosfori jotka molemmat syttyvät kun joutuvat ilman kanssa kosketuksiin. Sen lisäksi ne tarvitsevat jotakin sitkasta ainesta joka tartuttaa tulen kohteeseensa kuin terva. Se voi olla metallisaippuaa, rasvahappoa, hartsia, raakakumia tai asfalttia joita bentseeniin on sekoitettu. Koska olisi oletettavissa että Bomber-Command olisi edeltäkäsin valinnut pääkohteekseen puutaloalueen, ja johon se kykeni osumaan 300m tarkkuudella, ei aineen valinta ollut sinänsä ratkaisevaa, sillä puutalokorttelit eivät vaadi sen kummempaa suunnittelua. Nestepommi ei räjähdä heti. Kerrostalon ullakko palaa hirsirakenteisena hyvin mutta tulen leviäminen ylhäältä alaspäin kestää toista tuntia, joten pommin on ensin läpäistävä muutama kerros ennen räjähtämistään jotta palo leviäisi alhaalta ylöspäin. Räjähtäessään nestepommi muodostaa 50x50m paloräjähdyksen.

Sauvapalopommit tulevat viimeisenä ja niitä tulee paljon. Yleensä puolisen miljoonaakin tavoitteenaan että niitä osuisi kaksi per neliömetri isolle alalle. Ne ovat pieniä n. 25-30 cm kokoisia keveitä magnesium-kuorisia pikkupommeja jotka koostuvat yleensä termiitistä. Termiitti on alumiinia jonka on tarkoitus sulaa valkohehkuiseksi ja sytyttää kaikki ympärillään. Se palaa mukana olevan hapettimen avulla joka on rautaoksidia ja komeuden sytyttää wolframisytytin. Tai sitten ne ovat fosforisauvoja. Muodoltaan ne ovat kuusikulmaisia pinoamisen helpottamiseksi pommikuiluun, ja sidottu hihnalla joka avautuu ilmassa ja sirottaa ne tasaisesti pitkin paloarkaa kaupunkia. Mihin ne putoavatkin, ne sytyttävät sen tuleen.

Vimeisenä tulevat ajastinmiinat. Ne ovat kirjaimellisesti aikapommeja jotka räjähtävät kahden tai kuuden tunnin kuluttua. Ne voidaan säätää aina 144 tunnin päähän ja niitä ei voi lähestyä. Niiden tarkoitus on estää palokunnan lähestymistä jotta aluepalot yhtyisivät suurpaloiksi ja joskus onnekkaasti – palomyrskyksi jollaisia on nähty Hampurissa ja Kasselissa. Palomyrsky muodostaa halkaisijaltaan 2km tulitornadon jonka korkeus on 5km ja jota voidaan selittää vain meteorologisin käsittein.

Vihoviimeisenä tulee yksinäinen pommikone joka pudottaa salamavalopommin ja kuvaa kaiken. Kuva päätyy Sir Harrisin pöydälle joka sen perusteella tekee päätöksen, oliko tämä tässä vain tarvitseeko palata seuraavana yönä…ja sitä seuraavana. Osnabruckiin palattiin 79 kertaa, Hannoveriin 125, Duisburgiin 299 kertaa. Pommitettuin kaupunki oli Hampuri. Vuonna 1945 ne olivat autioita rauniokasoja. Pikkukaupungit lakkasivat olemasta vain alle puolessa tunnissa. Humps ja ne olivat poissa, asukkaineen kaikkineen. Harris olisi lähettänyt valokuvista kopiot Josef Stalinille Moskovaan.

Koska Helsingin väestönsuojelun perussuoja on talo-yhtiön kellari, ihmiset kuolisivat. Armeliaasti häkään ja kun he nukahtaisivat ikiuneen he pääsisivät näkemästä pahinta. Miten kerrosalon kellarin seinät johtavat lämpöä yläpuoleltaan ja paikka muuttuisi uuniksi. Mikäli olisivat säästyneet häkämyrkytykseltä, heidän pitäisi poistua sieltä kun lämpötila alkaa olla 80-100 astetta ja seinillä olevat hillopurkit alkavat kiehua. Poistua mihin? Hyvällä lykyllä talo on sortunut ulosmenoteiden päälle mutta onneksi on rakennettu tunneleita toisten talojen kellareihin. Kokonaisuutena tunnelit ovat vain korttelin mittaisia ja tuliseinä ympäröi kaikkia ulostuloja. Fosfori palaa asfaltin päällä sulattaen sitä ja kokonaiset kerrostalot muuttuvat laavavirraksi. Fosfori on äärimmäisen myrkyllistä ja sen huurujen hengittäminen johtaa kuolemaan. Palaessaan se roiskuu ja sitä ei voi vedellä sammuttaa. Iholle osuessaan se polttaa väistämättä luuhun asti. Ilmaa ei voi muutenkaan hengittää, se on 800 asteista ja polttaa tappavasti keuhkorakkulat. Vaatteet syttyvät itsekseen kuten hiuksetkin. Tässä vaiheessa kellariin jääneillä ei ole enää ilmaa. Suurpalot imevät kellareista hapen ja tilalle virtaa kitkerää savua. Kuuluu jättimäinen kohina kun tulipalot imevät ahnaasti ilmaa ja vetävät samalla irtotavaraa puoleensa. Pensaat irtoavat maasta ja lähtevät kohti liekkejä, polkupyörä liukuu itsekseen ja pakenevat ihmiset ponnistelevat kuin vastatuulessa. Tulimyrskyssä tornado imaisee ihmisen jaloiltaan ja imee sisäänsä. Ne jotka löytävät aukion; puiston tai torin saavat mahdollisuuden. Vähän psykologista suojaakin koska aukioille on yleensä kaivettu alkeellisia sirpalesuojia. Palokunnat ponnistelevat niitä kohden ruiskujensa avulla avaten vesikujan josta evakuoida ne joilla onnea on. Eira palaa, Punavuori palaa, Kamppi, Töölö. Kaikki liekkiseinää jossa kerrostalot roihuavat ja kuumuuden vuoksi puutalot humahtavat itsekseen tuleen.

Sen alla oleva varsinainen pommisuojatunneli, siitä on katto ja seinämät romahtaneet. Sen on varmuistanut muutama TallBoy, 10 000kg painoinen maanjäristyspommi joka tunkeutuu 40m syvyyteen aiheuttaen maanjäristystä vastaavan paineiskun.

Pakko on kuitenkin pyrkiä pakoon koska muutaman tunnin kuluttua kellarin lämpötila voi olla 2500 astetta. Ja tulikuumana se pysyy päiväkaudet. Kun raunioita raivaavat pelastusmiehistöt avaavat ne kolmen tai viiden päivän kuluttua, kuumuus humahtaa niistä niin ulos, että sisään ei ole menemistä, niiden on annettava jäähtyä edelleen. Sisällä istuu muumioituneita vainajia rinta rinnan. Jos heitä koskee väärin, he hajoavat tuhkakasaksi. Kuolonuhrien määrää ei osaa edes arvioida mutta matemaattinen arvio ei olisi kuten neuvostoliiton pommittaessa, 146 ihmistä. Paljon enemmän mutta miten paljon enemmän? Kahdeksan tuhatta? Kaksitoista tuhatta? Viisikymmentätuhatta? kahdeksankymmentätuhatta. Aamulla kaikki on rauniota eikä kukaan tiedä missä Fredrikinkatu vielä eilen oli. Mitään ei ole jäänyt.

Näin Bomber-Command.

Yhteenvetona että neuvostoliiton suurpommitukset Helsinkiin keväällä 1944 oli Saksaan verraten oikeastaan mitätön ja lähinnä kahakkaluontoinen ilmataistelu. Suurimittainen se oli vain Suomen mittakaavassa. Neuvostoliiton pommitusvoimat olivat alkeellisella tasolla ja suurinpiirtein sillä tasolla missä RAF räpiköi vielä vuonna 1941. Venäläisiltä puuttui tyystin pommituksen mekaniikka, tutkaohjaus ja suunnittelu oli lähinnä umpimähkään pudottamista. Jos oli toiveena saada suomalaiset rauhanneuvotteluun, niin ei se noilla eväillä olisi ikinä onnistunut. Eivätkä venäläiset osanneet porrastaa hyökkäystään. Harris osasi. Kun alhaalla sireenit soivat `vaara ohi´merkkiä kuten Dresdenissä, ja ihmiset kömpivät pommisuojista katsomaan oliko kotia tallella, iski toinen pommikoneaalto juuri tällä hetkellä. Tietoista massamurhaa mutta joka noudattaa douhetilaista oppia ratkaista sota yksinomaan ja vain ilmavoimien avulla. Joukkotuhonta ei tietenkään ole itsetarkoitus vaan `mielialojen pommittaminen´. Pelästynyt kansa vaatii päättäjiltään rauhantekoa ja kun huomioi, että poliitikot ovat yhtä järkyttyneitä, sellainen voidaankin aikaansaada. Karjalankannaksen suurhyökkäys kesällä 1944 olisi jäänyt tällä taktisella valinnalla tekemättä, mutta venäläiset eivät osanneet pommittaa samalla ammattitaidolla kuin Bomber-Command.

Toisaalta nyt kun alkaa olla itselläkin pelisilmää arvioida nykyistä väestönsuojelua jossa pääosaa näyttelee edelleen taloyhtiön pommisuoja, panee ihmettelemään kestäisivätkö ne edes vuoden 1944 polttohyökkäystä? Sen ajan kellarit eivät varmastikaan olisi kestäneet, niihin piiloutuneet olisivat kuolleet valtaosa, elleivät kaikki. mutta 1970-luvun elementttalojen pommisuojat omaavat kuitenkin sen verran parempaa syvyyttä maanpinnasta, että niitä voi pitää alkeellisina syväbunkkereina. Vain kalliosuojat ovat 100% varmoja mutta niihin nyt ei voi kokonaista kaupunkia asukkeineen tunkea, jonka jokainen ymmärtää. Harvahan näitä muuten on ikinä miettinyt mutta kun alaan on perehtynyt, alkaa epäillä nykyisen väestönsuojelun tasoa.

JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu