Jatkosota -”herrojen sota”

Herrojen sota on käsite joka syntyi syksyllä 1944 kun katkeroituneet rivimiehet ymmärsivät joutuneensa huijatuiksi antamalla houkutella itsensä hyökkäyssotaan jossa ei saanut kuin turpiin. Kuin kostoksi herrojen sodasta he äänestivät ensitöikseen SKDLn päähallituspuolueeksi joka enemmän kuin hyvin kuvastaa ajan tuntoja. Me jälkipolvethan sitten koetamme valkopestä tämän kaiken olemattomiin uus-runebergiläisellä tulkinnallamme mutta se on meidän virheemme se. Mutta mitä se on se herrojen sota?

Suomella oli keväällä 1941 hyökkäyssuunnitelmia laatiessaan pohdittavaa ja siinä sivussa heidän täytyi ottaa saksalaistenkin kokonaissuunnitelma huomioon. Puhtaasti sotilaallisen tarkoituksenmukaisuuden lisäksi oli olemassa poliittinen aspekti joka vaikutti suunnitelmiin. Saksalaiset ymmärsivät että Suomen alueelta on vain kaksi tavoitetta joilla on strategista merkitystä; Murmanskin valtaaminen tai vaihtoehtoisesti muurmannin radan katkaisu sen pohjoisosista ja toinen tietty se todellinen Graalinmalja Leningrad tai vaihtoehtoisesti sen saartaminen Laatokan itäpuolelta. Kaikki muu oli hyökkäämistä tyhjään.

Saksalaisilla oli omat ongelmansa Murmanskin kanssa. Matka sinne Petsamosta oli vaivaiset 80 kilometriä ja se epäonnistui suomalaisten antamien huonojen neuvojen takia. Tundralla jossa maa ei koskaan sula sateet muodostavat äkkiä kokonaisia järviä ja ainoa tapa ylittää se on pengerretty tie jota tietenkään ei ollut olemassakaan tai vaihtoehtoisesti kantaa tavarat selässä. Jopa kuormahevosten käyttö oli rajallista hyttysten peittämällä tundralla. Tästä johtuen suomalaiset väittivät että aluetta ei voi ylittää kuin pienin joukoin, neuvo joka sittemmin osoittautui vääräksi mutta tiettömiin taipaleisiin ei niin vain siirretty divisioonia. Suomalaisille saksalaiset sentään antoivat anteeksi tämän väärän neuvon – hehän eivät koskaan olleet siirrelleet isoja joukkoja eivätkä voineet tietää.

Saksan yleisesikunnassa asia ajateltiin sitten niin että oli turha vallata kaupunkia kun radan katkaisu etelästä, metsävyöhykkeeltä, ajaa saman asian. Kapea metsävyöhyke hankaline maastoineen ei helpottunut sillä että myös puolustaja osasi siirtää liikenevät joukkonsa näitä Uhtuan ja Kiestingin suuntia torjumaan. Hyökkäysura oli yhtä kapea kuin puolustuslinjakin. Etelämpänä suomalaisilla olisi ollut onnea Rukajärven suunnassa mutta hyökkäys pysäytettiin n. 60km ennen rataa. Virallisena syynä on esitetty että silloin Yhdysvallat olisi julistanut sodan suomelle, joka on tekosyyksikin huono. Todellinen syy oli, että radan voi toki katkaista yhdellä kevyellä jalkaväkidivisioonalla mutta ei pitää hallussaan. Äkkiäkös neuvostojoukot olisivat marssineet paikalle 10-30 divisioonan voimin ja ajaneet suhnat takaisin metsiin. Parempi siis jäädä sinne eikä kaivaa verta nenästä. Lääkkeeksi olisi varmasti ollut mikäli Uhtuan suunnassa olisi ryhdytty puolustukseen ja siirretty saksalaisjoukkoja Rukajärvelle. Suomalaiset vallanneet ja saksalaiset pitäneet. Sotilaallisesti se olisi onnistunut mutta poliittisesti ei. Jäykät reviirirajat pitivät siitä huolen.

Neuvostoliitolle oli yksi ja hailee mitä karjalaiskyliä ja pikkukaupunkeja suomalaiset saivat vallattua. Ne olivat, kuten sanottua, hyökkäys tyhjään, jolla ei voitu saavuttaa mitään. Oli oikeastaan sama miten pitkälle suomalaiset etenisivät koska saivat haltuunsa vain arvotonta maata. On varsin erikoistakin että suomalaiset nimenomaan välttelivät kohdistamasta mitään siihen suuntaan josta neuvostoliitolle olisi ollut oikeasti vahinkoa. Tästä syystä muurmannin rata jäi rauhaan kuljettaakseen amerikkalaistarvikkeita ja niin ikään rauhaan jäi myös Leningrad. On kuin suomen sodanjohto olisi ottanut ennalta huomioon vihollismaan tunteet ja tapattanut omiaan operaatioissa ihan muuten vaan ilman mitään päämäärää. Sen sijaan saksalaisten hoputtaviin vaateisiin strategisista kohteista suhtauduttiin penseästi ja haettiin tekosyitä ettei niitä tarvitse toteuttaa.

Suomalaiset kieltäytyivät hyökkäämästä Leningradiin. Selvää oli että sen kokoluokan kaupunkiin olisi hukkunut koko suomen silloinen kenttäarmeija. Mutta se olisi ollut toteuttavissa mikäli se olisi ollut yhteisoperaatio jossa saksalaiset työntyvät kaupunkiin etelästä ja suomalaiset valtaavat kaupungin pohjoisosat. Vaan kun suomalaiset kietäytyivät, kieltäytyi myös Hitler. Hänelle syntyikin kolmivuotinen turha (ja varsin verinen) Leningradin rintama jonka joukkoja olisi kaivattu kipeästi Moskovan edustalla saman vuoden loppupäässä. Se ettei Leningradia vallattu elokuussa 1941, aiheutti ketjureaktion joka johti myös Moskovan valtaamattomuuteen ja sen myötä koko sodan häviämiseen.

Suomalaisille Leningadin romahtaminen olisi tarkoittanut että myös Petroskoin suunnan neuvostorintama olisi romahtanut. Sen huolto oli 100% riippuvainen Leningradista ja jos huolto olisi loppunut puna-armeijalta, suomalaiset olisivat voineet kävellä sotimatta äänisen länsirannalle. Samalla olisi tuhoutunut myös itämeren punalaivasto ja suomalaisten meririntama olisi saanut voittonsa. Siinä sivussa kaikki kannaksella olevat joukot olisivat vapautuneet muuhun mahdolliseen käyttöön. Olisi seurannut suomalaisten suurvoitto. Vaan kun Leningrad jäi valtaamatta, suomalaiset samalla luovuttivat voittonsa pois ja antoivat vihollisen määrätä tahdin. Miksi näin? Miksi toimittiin vastoin sotilaallista järkeä?

Koska oli olemassa kolmaskin ulottuvuus sotilastavoitteiden ja politiikan saralla ja se oli sotatalous. Se mitä suomalaiset halusivat ja mihin he panostivat ja minkä eteen tekivät kaikkensa oli juuri tämä tyhjään hyökkääminen. Metsiin. Samoihin puutonneihin joita sen ajan sellu- ja paperitehdaskeisarit mittailivat kuutiomäärinä. Sotaa johtivat kenraalien selän takana tehtailijat ja vuorineuvokset jotka saivat piirrellä karttoihin hyökkäysnuolia ja maallikkokin ymmärtää että sellainen sota ei voi päättyä hyvin joka on maallikoiden johtamaa ja vain rahatalous ylimpänä tavoitteena. Eikä se lyhytnäköisten voittojen toimiessa päästrategiana sitten sitä ollutkaan. Saadakseen metsäteollsuuden tarvitsemaa raaka-ainetta ja liikevoittoa, uhrattiin ensimmäisenä poliittiset tavoitteet – liittolaiset petettiin kylmästi ja jätettiin tärkeät asiat tekemättä. Seuraavana sivuutettiin puhtaasti sotilaalliset näkökohdat ja näistä laiminlyönneistä onkin piisannut polemiikkia aina näihin päiviin. Asemasodassahan pääjoukot olivat itä-karjalassa suojaamassa tukkikuormia kun taas kannakselle ei riittänyt miehiä. Lapin kyliin ei sitäkään vähää. Kaikki pyhän selluloosan eteen.

Tavalliset rivisotilaat vaistosivat jo silloin että he ovat sodassa vain täyttääkseen teollisuuspatruunoiden pohjattomat taskut. Eivät luomassa suur-suomea, lyömässä yhteistä vihollista. Näin lyhytnäköisellä ajatelulla ja realiteetit sivuuttaen tappio olikin väistämätön. Taisteluiden jättäminen puolitiehen, oleellisten kohteiden sivuuttaminen ja voitonavaimen luovuttaminen ei voi muuta olla kuin tappio. Toisaalta on tunnustettava ettei sen ajan suomalaista kenraalikuntaa ollut valittu älyllisten ominaisuuksiensa perusteella eivätkä he voineetkaan nähdä mihin suuntaan sota oli mennyt ja mitä kohtaloikkaita kardinaalimunauksia tuli tehtyä jo suunnitteluvaiheessa.

Nyt kun tätä ajattelee, niin hyökkäys tyhjään oli niin turha sotaretki kuin olla ja voi että yhtä hyvin sen olisi voinut jättää tekemättä kokonaan. Huonosta suunnittelusta kärsii koko ruumis vai miten se sanonta menee? Niitä sieltä ainakin kannettiin hevoskuormittain.

 

+1
JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu