Kaataako Persu koko maailman?

Olemme lukeneet ihmeellisiä uutisia. Elvytyspaketti vaatii eduskunnan 2/3 määräenemmistön ja ilman sitä aikanaan EUssa solmittu sopimus raukeaa. Sitähän tietenkin änkyräoikeisto haluaa kuten on aina halunnut. Ei tarvitse maksaa 6 miljardia maailmalle ja muutahan ei tartte tietääkään. Tosiasiassa niitä ei ollut tarkoituskaan maksaa vaan yksinomaan taata lainoja mutta kun se kuulostaa siltä että rooli olisi antajan eikä takaajan, siinä mielikuvassa on pysytty.

Tarkoittaa se sitäkin että jää myös saamati se 2.6 miljardia. Sen varaan oli laskettu aikas paljon kun jättivelkaa koronavuonna otettiin. Ei tarvita leikkauksia, veronkorotuksia sun muita säästökuureja kun kerran on rahaa tuloillaan. Uskalsi vähän jaella yritystukia. Kuralla olleet kunnatkin on saaneet ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin taloutensa jaloilleen kun valtion koronatuet kilahtivat tilille. Nyt taitaakin tulla tiukka paikka eteen, miten velkavuoresta selvitään. Rahat on jo jaettu ja tuhlattukin, kysykää vaikka ano turtiaisen maskifirmasta, ja sit ei tulekaan millä ne oli tarkoitus kuitata. Huhheijaa.

Ei sillä, pahimmin ne on muiden EU-maiden taloudet kuralla sillä niillä vasta velkaa onkin ja elvytyspaketti on niille elämän ja kuoleman kysymys. Sopimuksen rauettua on itsekunkin mietittävä millä korona-aallon kulungit maksaa. Sitä varmaan on ikävä pohtia jos on jonkun bulgarian tai romanian pääministeri.

Tietenkin se romauttaa talouden sillä bisnesmiehet on sijoittaneet tulevaan koronapakettiin. Sijoitelleet oivia summia hyvissä ajoin firmoihin joihin voi ajatella tulevan tilauksia. Mutta kun kukaan ei saakaan mitään, syntyy pörssiromahdus kun lupaukset haihtuu taivaan tuuliin. Se alkaa euroopan pörsseistä ja päätyy aikanaan jonnekin hongkongin pörssiin jossa kaikki myy kiireellä ennen kuin vaivalla ostettu osake muuttuu arvottomaksi paperinpalaksi. Näemme konkursseja, kurssisukelluksia kunnes kiireessä tehdään isoja pankkitukia ja yritystukia ettei länsimainen talousalue kokonaan syöksy ja vedä mukanaan jotain Deutsche bankia.

EU ei nyt hajoa mutta vajoaa taantuman yöhön. Bidenin setä samaan aikaan heittelee biljoonia taivahalle ja tietää olevansa nyt pelin voittaja. Amerikkalaiset ostaa kilvan konkkakypsiä eurooppalaisia yhtiöitä, panee ne lihoiksi ja tunkee väen maantietä mittaamaan. Eikä varmastikaan Putin-setä jää sivusta katselemaan näin mittavaa bisnestä vaan kilvan kiinalaisten kanssa rohmuaa eurooppalaisen pääoman itselleen. Tietää että kohtapuoleen se on aeroflot joka lentää yksin euroopassa. Mikäs on venäläisen oligarkin paistatellessa päivää.

Juu, paljon muutakin tapahtuu elvytyspaketin kaatuessa. Vuoden 2012 kreikan ylivelkaantumisesta alkanut talousromahdus oli vielä aikas pientä. Jotta jokainen maa ei nyt ihan kolminkertaisesti jäisi velkaa budjettinsa määrää, alkaa elvytyksen sijasta reippaat säästötalkoot. Mitä te palkallisella kesälomalla – saati kesälomalla ylipäätään. Kaikki yli viisikymppiset vaan ulos työpaikoiltaan ja koulut kiinni nuorison nenän edestä. Pakkohan se on.

Tuntuu oudolta mutta on se kuulu perhosenisku. Tällä kertaa perhonen on joku perusuomalaisten änkyräedustaja jostain saakutin töllinperältä tai leskelän ylipäästä. Peruskoulu ja kaksi vuotta maamieskoulua. Vähän sanottu kyläkunnan facesivuilla ”totuuksia” ulkomaanpelleistä ja hoplaa – niin helppo on eduskuntaan päätyä. Vaimokin opetti ensitöikseen miten solmio solmitaan joten sivistyksessä löytyy.

Nyt tällä moukalla on yllättäen koko maailma jalkojensa juuressa. Juuri hän on se joka voi teollaan romauttaa kertaheitolla maailmantalouden mutta ennen kaikkea kaataa koko euroopan unionin (jota ikinä ei olisi tarvinnut perustaakaan) ja jättää kukin sen jäsenvaltio selviämään miljardilainoistaan. Ei uskoisi mutta juuri tämä koistinen on avainhenkilö tähän kaikkeen. Tätä en jätä mistään hinnasta näkemättä.

0
JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu