Kalevala ja historia
Tuntuu oudolta ettei kaltaiseni muinaishistorian harrastaja ole aiemmin viitsinyt lukea Jalmari Jaakkolaa. Tuskin olisin sitä tehnyt vieläkään ellen sattumoisin olisi törmännyt hänen nimeensä wikipediassa. Tämä pääosin 1930-1950 -luvuilla vaikuttanut historianprofessori, oman aikansa auktoriteetti, ei ole saanut mairittelevia mainintoja nykypäivän ammattitutkijoilta. Kuuleman mukaan liiankin kansallismielinen, sotaisuutta ihannoiva ja tarkoitushakuinen, joka perustelee asiansa lähinnä päättelyin ja paikannimistöön vedoten. Silloin päätin tutustua. Jos mieheen lyödään päälle moinen varoitustarra että älkää vaan lukeko ja jos luette, niin älkää uskoko mitään, niin täytyyhän sanottavissaan olla jotain vaarallista, joka nykypäivänä halutaan peitellä pimentoon. Tästä voitte arvailla etten itse juurikaan noteeraa nykypäivän akateemista muinaistutkimusta jossa heijastuu enemmän aikakautensa ilmapiiri kuin objektiivinen totuus.
Kalevalan me tiedämme kaikki. Sitä ovat monet koettaneet linkittää historialliseen raamiinsa mutta lähes aina on katajaan kapsahdettu. Kalevala on ja pysyy epämääräisenä, unenomaisena ja puhtaan metafyysisenä kertomuksena jossa mitellään velhotaidoissa ja jonka alkukin katoaa historian hämäriin. Sitä ei pysty purkamaan osiinsa yhtä eksegeettisesti kuin vaikka Uutta Testamenttia ja kaivamaan konkretiat esiin.
Jaakkola on ollut eläissään huomattavasti ratkaisukeskeisempi. Hän pitää Eurajokea ”kalevalan” alkupisteenä ja korostaa Eurajoen roolia Satakunnan syntysijana. Se oli ainakin itselleni hyvinkin hätkähdyttävä huomio, koska olen päätynyt tismalleen samaan, joskin eri teitä. Jaakkolan mukaan Kalevala jaetaan kolmeen eri runotyyppiin; merirunouteen joka on syntyisin Eurajoen edustalla, maanviljelyrunouteen jonka alku Kokemäki-Köyliö-Eurajoki -akselilla. Sitten on se tärkein eli pohjanrunous jonka alku voidaan sijoittaa Hämeenkyrön, tarkemmin Kyrösjärven ympärille. Sinänsä loogisesti koska vain ylä-satakunnalla voi olla ”pohjola” eli kyrönjoenlaakso, kun hämäläisillä ja savolaisilla se olisi vain erämaata. Hämäläisillä ei yleensä olekaan kuin pelkkää loitsurunoutta.
Kyrösjärven kautta pohjanmaa asutettiinkin satakuntalaisten toimesta. Mentiin sinne sitten suvi- tai talviteitä, Hämeenkyrössä nämä tiet tapasivat leikata. Siirtolaisten mukana runouskin levisi pohjoispohjanmaalle asti ja alkoi kulkeutua Oulujokea pitkin aina Vienaan saakka. Myönnetään yleisesti että Vienan parhaat runonlausujat olivat joko itse tai sukunsa vuoksi alkujaan Oulujoen varrelta. Siellä nämä runotyypit olivat iloisesti sekoittuneet keskenään kun Lönnrot niitä poimi talteen.
On tietenkin erotettava vanhat runot ja niistä koostettu varsinainen Kalevala toisistaan. Meille tuttu Kalevala on Lönnrotin editoima joka asetteli runot keskinäisiin järjestyksiin ja loi niille meille tutun juonikaaren. Omien sanojensa mukaan hän olisi voinut asetella ne toisinkin ja niin monella eri tavalla, että olisi kyennyt luomaan viisi erilaista Kalevalaa. Hän myös tarvittaessa kirjoitti itsekin muutaman säkeen runojen väliseksi aasinsillaksi. Runouden kannalta Kalevala on siis korruptoitunut ja sen vuoksi olisi aina luettava runoja alkuperäisasussaan. Näin ne kerran yhden kaverin kirjahyllyssä; viitisentoista osaako niissä oli, joissa kaksi viimeistä opusta pelkkiä hakuja? En tiedä kenkään niitä ikinä lukeneen kannesta kanteen.
Anyway, Kalevalan hahmot tuntuvat olevan tyystin universaaleja veikkoja joissa tuntuu olevan palasia koko suomalais-ugrilaiselta alueelta, eräänlaisia hahmottomia arkkityyppejä. Jaakkola pani sen sijaan merkille että kaikki nämä Väinämöiset, Ilmariset, Turisat ja Kullervot ovat vanhoja suomalaissukuja jotka alkujaan ovat asustaneet Eurajoen ja Euran Köyliön alueilla kunnes ovat levittäytyneet Kyrösjärven ympäristöön. Heidän nimiään löytää juurikin niistä ensimmäisistä veroluetteloista sun muista sulkakynänjäljistä joita alettiin raapustamaan 1500-luvulla ja osaa jo 1400-luvun loppupuolelta. Tätä ette tienneet? Koska minäkään en tiennyt. Jostakin sieltä Maskun alueelta löytyy mustastakirjasta sukunimi Vaeinolaynen ruotsalaiskirjurin raapustamana mutta varsinaisia Väinälöitä onkin sitten merkitty vuonna 1506 enemmänkin Karkun Nohkuassa tai Viljakkalan Inkulassa. Erityisesti Viljakkalassa jossa paikanimiä on edelleen Väinän nimellä. Kuuleman mukaan sellaisia nimiä on keskuudessamme edelleen muutama kymmen. Minä ainakin pakahtuisin ylpeydestä jos olisi omalla kohdallani – sitähän olisi itse Väinämöisen jälkipolvea alenevassa polvessa. Jaakkola sijoittaa myös Kalevan suvun nykyisen Tampereen alueelle jossa Kalevan nimistöä sitten onkin, osa jo kadonnutkin.
Tämä onkin ollut mielenkiintoinen huomio. Aikaa myöten papisto pyrki tuhoamaan nämä sukunimet ja korvaamaan ne isänimillä jotka tunnetusti eivät kauas kanna, kuten kaikki sukututkijat tietävät. Tuhoamalla klaaninimen, tuhoat samalla myös ihmisen identiteetin ja saat kadotettua hänet pelkäksi talonpojaksi tai alustalaiseksi. Oli syynsä miksi amerikan neekeriorjatkaan eivät saaneet kuin etunimen. Ei tuo Ruotsista tullut käytänne sinänsä henkilökohtaista ole. Ruotsissa tehtiin sama. Ilmeisesti istuvat kuninkaat olivat jo kyllästyneet vääntämään kaikenlaisten klaanien ja mahtisukujen kanssa joten päättivät kirkon avulla tasapäistää niiltä suvut olemattomiin. Kun päästään meilläkin seuraavalle vuosisadalle; on kaikki tyypit jo jotain antinpoikia tai hiljantyttäriä.
Tästä me kuitenkin päästään siihen, miksi Jaakkolassa on varoitustarra päällä. Hän typistää koko sen suomalais-ugrilaisen eepoksen sisäisiksi sukutarinoiksi jotka ovat syntyneet ja säilyneet pienten sukuklaanien sisuksissa. Se että he ovat kertoneet eteenpäin tarinoita joissa suvun kantaisä on joku mahtava velho joka osaa mahdottomia asioita, siinä ei ole mitään kummallista. Se oli sen ajan kertomaperinnettä joka alkaa jo jostain tuolta Aleksanteri Suuresta ja jatkuu ainakin Olavi Pyhään asti.
Varmaa on että näin suoraviivainen tulkinta ei mahdu nykyiseen kalevala-tulkintaan joka näkee sen yksinomaan metafyysisenä, paikattomana ja ajattomana kertomuksena. Eikä se mahdu nykypäivän akateemiseen tutkimussuuntaan joka näkee enemmän kuin mielellään koko muinaishistorian yhtä salaperäisenä ja ratkaisemattomana arvoituksena. Missä koolla kolme akateemista tutkijaa, siellä viisi keskenään kilpailevaa teoreemaa joiden tarkoitus on vain sekoittaa pakkaa ja saada kuulijakunta hämilleen.
Jos otamme lähtökohdaksi, vastoin akateemista asennetta, että uusi tieto ei aina automaattisesti korvaa vanhaa, ja että vanhassa ja poistuneessakin tiedossa on helmiä seassa, voimme rakentaa jotakin uutta. Mikäli näiden vanhojen sukujen asuinsijoja selvittelee veroluetteloista ja varhaisista kirkonkirjoista, päästään pian myös siihen missä tarunomainen Pohjola sijaitsi aivan konkreettisesti ja mitä sille tapahtui. Jos Luoja vaan suo, niin yritän sen tuoda päivänvaloon jahka saan seuraavan inspiraation kirjoittamisen saralla. Jos saan.
En tiedä onko sattumaa, mutta Jorma Jaakkola asuu Kokemäellä?
https://www.jormajaakkola.fi/
Ilmoita asiaton viesti
Eräs lähimpien geneettisten osumieni esi-isä on Kokemäen Kyttälästä 1600-luvulta. Samasta talosta on kyseinen Jorma Jaakkola. Sukunimeni on sitten naapuritilalta Vitikkalasta. Vitikkala oli taas Kokemäen keskuksen Ylistaron siirtokylä ja sukuni luultavimmin 1430-1470 muuttanut Mikkelin Ristiinaan. Sukunimeni on perua Vitikasta muuntuen Vitikka > Koivakka > Kohvakka.
Wittig oli keskiajalla suosittu etunimenä Etelä-Saksassa ja se tunnetaan kirjallisista lähteistä jo 1100-luvulla kirjoitetussa keskiyläsaksalaisessa eepoksesta Nibelungenlied. Suomessa tätä saksalaisperäistä nimeä esiintyi muodoissa Vitikka, Vitting, Vittinki ja Vitticus. Talon nimeksi muodostui Wittigin nimen mukaan Wittigala > Vitikkala.
”Old English wittiġ, witiġ, ġewittiġ (“clever, wise”), from Proto-West Germanic *witīg, *witag, from Proto-Germanic *witagaz, *wītagaz (“knowing, wise, clever”), equivalent to wit + -y. Cognate with Middle Low German wittich, gewittich (“knowing, clever, wise, understanding”), German witzig (“funny, witty”), Norwegian Bokmål vettig, Norwegian Nynorsk vittig (“witty”)” (Wiktionary.org)
”Middle English wit, from Old English witt (“understanding, intellect, sense, knowledge, consciousness, conscience”), from Proto-West Germanic *witi, from Proto-Germanic *witją (“knowledge, reason”), from Proto-Indo-European *weyd- (“see, know”).” (Wiktionary.org)
”Middle Dutch wit, from Old Dutch *wit, from Proto-West Germanic *hwīt, from Proto-Germanic *hwittaz. The geminate is unexpected as the usual Proto-Germanic form is *hwītaz, from Proto-Indo-European *ḱweytos (“shine; bright”).” (Wiktionary.org)
Nimen alkuosa wit merkitsee sekä valkeaa ja valoa että ymmärryksen valoa. Merkityksien periytyessä loistavaa ja kirkasta merkinneestä kantasanasta muodostaen lopulta näkemistä ja ymmärtämistä tarkoittavan sanan. Wittigin nimi sekä sen variaatiot Witig, Witting, Wittick ja Wittich merkitsivät viisasta ja älykästä tarkoittaen siten rautakauden ajassa ja sen jälkeenkin näkijää ja tietäjää (vrt. eng. witch, ´noita´, wise, ´viisas´). Wittigin nimi on kelttiläisen nimen Finn toisinto vain eri ajassa ja eri kielestä lainautuneena.
Ilmoita asiaton viesti
kun nyt näille poluille eksytään niin… Pohjolan (kainuun) muinaiskuningas oli Snaer Vanha jolla oli ne kolme läpikuultavaa tytärtä jota kosioitiin kotomaisessa kalevalassamme kuin saagoissakin. No nythän on niin että liitenimi ”vanha” merkitsee päällikköä kuten kylänvanhin, suvunvanhin jne.
Snaer on muinaisnorjaa ja merkitsee lunta ts. valkoisen synonyymia. Alkuperäinen nimi lienee ollut germaniaa eli valkoista tarkoittava Witt, Witikka mitä niitä muunnoksia onkaan.
Onneksi olkoon, verenperimäsi pohjaa myyttiseen Pohjanakan mieheen Pohjan isäntään ja ymmärrän jos kannat kaunaa lemminkäisen sukukuntaa kohtaan
Ilmoita asiaton viesti
Sukunimeni pohjautuu valkeaa merkitsevään sanaan, mutta kyse ei ole pelkästään suvustani. Kyse on alkujaan uskonnollisesta klaanista.
Vyyhti alkoi purkautua Fynnin saaren kelttiläistä alkuperää olevan nimen kautta ja näin alkoi nimistöä koskien palat loksahdella kohdilleen kuin itsestään suuremmassa mittakaavassa kuin pelkästään omaa sukuani koskien. Kelttiläisen kulttuurin kautta selittyy suomalaisten rautakautinen uskonto, mutta samalla monet suomalaiset nimet Vienasta Väinämöiseen ja Fenneistä Finlandiaan.
”Fionn, Irish – Scottish Gaelic – is a masculine given name in Irish and Scottish Gaelic. It is derived from a byname meaning ”white” or ”fair-haired”. It is the modern variant of Old and Middle Irish: Find and Finn.” (Wikipedia)
In Old Irish, finn/find means ”white, bright, lustrous; fair, light-hued (of complexion, hair, etc.); fair, handsome, bright, blessed; in moral sense, fair, just, true”. It is cognate with Primitive Irish VENDO- (found in names from Ogam inscriptions), Welsh gwyn, Cornish gwen, Breton gwenn, Continental Celtic and Common Brittonic *uindo- (a common element in personal and place names), and comes from the Proto-Celtic adjective masculine singular *windos (likely derived from the Proto-Indo-European root *weyd– ”to know, to see”).” (Wikiwand)
Kelttikielien valkeaa ja valkeapäätä tarkoittava sana on sukua sanoille ´tietää´ ja ´nähdä´. Kun ymmärryksessä, päässä roihuaa tulen valkeus, tietää sen mikä on totta, mikä on oikein ja väärin, on kyky nähdä asiat totuudenmukaisesti sellaisena kuin ne ovat. Näkemykset ovat oikeudenmukaisia, reiluja, suoria ja rehellisiä.
Tiivistettynä sanat fionn ja finn tarkoittivat merkityksiä ´valo´ ja ´ymmärrys´ ja aikojen saatossa sanasta on haarautunut eri asioita, jotka liittyvät noihin merkityksiin. Maailmankatsomuksellisessa mielessä tuo valo on tarkoittanut kykyä nähdä maailmaan joka ei ole silmin nähtävissä ja nimenä käytettäessä nykyajassa ehkä kuvaavimpia olisivat merkitykset ´valaistunut´ tai ´tulen kantaja´. Silloin ymmärretään että kelttiläisessä nimessä Finn oli kysymys henkisestä ja hengellisestä tulesta ja valosta ja ennen kristinuskoa Finn-nimellä tarkoitettiin tietäjää ja shamaania.
Kelttiläisten myyttinen sankari oli Fiannan sotajoukon johtaja Finn mac Cumhaill heidän tarustossaan Fenian syklissä. ”Hänen etunimensä Fionn tai Finn merkitsee rehellistä ja oikeudenmukaista tai vaaleahiuksista… …Finn oli druidien jälkeläinen. Hän oli viisas ja ymmärsi luontoa, ja 600-luvulla hänestä tuli hyvin suosittu sankarihahmo… …Myöhemmin Finnegas tarjoaa Finnille lohea syötäväksi, ja siten Finn omaksuu ikuisen viisauden.” (Wikipedia)
Finn oli kelttien jumalhahmo ja näyttääkseen väriä ja tunnustautuakseen valkohiuksisen jumalhahmonsa palvelijaksi keltit käsittelivät hiuksensa valkoisella kalkkimaalilla roihuaviksi liekeiksi muotoiltuna. Näin käsitellyt hiukset toistuvat niin kelttejä kuvaavissa kolikoissa kuin patsaissakin. Historoitsija Diodorus Siculus kertoi jo ennen ajanlaskun alkua tästä kelttien tavasta käsitellä hiuksensa.
Näin tiedämme että tämä valkeahiuksinen jumalhahmo on tunnettu jo ennen ajanlaskun alkua. Keltit taas olivat olleet suomalaisten kanssa suorissa kosketuksissa viimeistään 500 ekr. suomalaisten omaksuessa kelttiläiset mäkilinnat ja polttohautauksen. Sen sijaan kirjallisissa lähteissä Fennien nimi suomalaista tarkoittavana tavataan vasta satojen vuosien päästä tästä omaksumisesta.
Fennit mainitaan ensimmäisen kerran Tacituksen (98 jkr.) teksteissä ja Tacituksen uskotaan syntyneen joko Galliassa tai Pohjois-Italiassa. Kaikkein todennäköisimmin Fennien nimi kelttiläisen kielen kautta tai nimi on muutettu kopioissa viimeisen käsikirjoituksen (Codex Hersfeldens 800-luvulta) hävittyä vastaamaan sen aikaista kelttien käyttämää nimeä. Fennien nimi on lopulta tulkittavissa vain kelttien kielellä.
Ennen kristinuskoa nimellä tarkoitettiin tietäjää ja shamaania ja rautakaudesta keskiaikaan Fennillä ja Finnillä tarkoitettiin shamanistista suomalaista ja myöhemmin suomalaista joka ei ollut ruotsalainen. Saamelaisten sanottiin niin keskiaikaisissa lähteissä kuin yhä nykyäänkin olevan noitia ja tietäjiä ja tulilappalaisten heistä noitina suurimpia. Historiassa tuo attribuutti oli ehkä se kaikkein tunnetuin. Tätä kansanosaa kutsuttiin nimellä, mistä heidät parhaimmin tunnettiin.
Suomalaisessa mytologiassa Väinämöinen oli samanlainen valkotukkainen ja totuuden tietänyt tietäjä kuten Finn mac Cumhaill oli kelttiläisille. Odinia vastaava näkijä ja syntysanojen tietäjä, runoilija-laulaja ja esi-isä. Jumala josta nimet Fenni, Finland, Fennoskandia, Fennia ja jopa Viena ovat syntyneet. Vienanmeri on suomennettuna Valkeameri ja suomennoksen oikeellisuutta todistaa se että Vienanmeren nimi on muissa kielissä Valkeameri. Karjalan kielessä alkuperäinen merkitys on säilynyt.
Tanskalaisten kansantarinoiden mukaan oli kaksi klaania. Mustan klaanin pääjumala oli Thor ja valkoisen klaanin Odin. Tämä ei ole kuitenkaan pelkkää tarua, vaan nimellä ”Valkoinen” todellakin tarkoitettiin klaania jonka pääjumala oli Odin. Fynnin saaren nimi on perua kelttien nimestä Finn. Ja Fynnin saarella Odin oli pääjumala ja siksi saaren pääkaupunki on Odense, ´Odinin pyhäkkö´. Fyn on tämän jumaluuden tabunimi ja sillä jumaluuksia ei voinut ilmaista suoraan niiden nimillä, vaan niitä kutsuttiin kiertoilmauksin. Tällä tapaahan sana ”valkea” on syntynyt suomen kieleen korvaamaan sanaa ”tuli”. Valke olisi nykykielelle käännettynä ´tuli´.
Fynnin saaren päällikkö oli taas Hviden (suom. Valkea) suku ja Fynnin saarella Timme Krummedige otti nimen Hvitkop (suom. Valkeapää) Fynnin pääjumalan mukaan. Tällä tavoin tiedämme että valkeaa merkitsevän nimien alkuperä oli kelttiläistä alkuperää olevat suvut, joiden pääjumala oli Odin. Ja sittemmin suomalaiset joiden pääjumala oli Väinämöinen.
Valkeaa merkitsevät nimet olivat nimiä jotka kertovat klaaninimen uskonnollisesta alkuperästä valkotukkaisen jumaluuden klaanissa. Tämän tarkemmin ei nimen perusteella ole mahdollista edes teoriassa valkeasta johtuvien sukujen alkuperää selittää, sillä klaani on sukua ja jopa kansaakin laajempi käsite.
Klaanin sisällä suvut olivat varsin kekseliäitäkin erottuakseen nimellään toisistaan, mutta tarkoittaakseen nimellään silti samaa klaania, kuten Vitikka, Koivakka ja Kohvakka niminä myöhemmin osoittavat. On selvää että varhaisessa katolilaisuudessa useinkaan muinaisista nimistä ei luovuttu, vaan siirrettiin ne samassa symbolisessa merkityksessään uuteen uskontoon.
Valkeaa merkitsevällä nimellä kutsuttiin niin Skotlantia eli Albaa, Baltiaa kuin Vienaakin. Tämän uskonnollisen klaaninimen levikki on siis hyvin laaja Euroopan laidasta toiseen ja kirjallisissakin lähteissä historiaa on yli 2000 vuoden ajalta. Valkeaa merkitsevää nimistöä tässä merkityksessään on lainautunut siis hyvin pitkältä ajalta ja useista eri kielistä myös Suomeen.
Esimerkiksi Elben nimi tulee valkoista tarkoittavasta sanasta (latin ”alba”, ´valkoinen´). Lyypekistä Elben yläjuoksulle asuneet Winnilit olivat kelttiläinen heimo, jotka tunnettiin Tacituksen teksteistä 100-luvulta asti. Winnili on nimen Finn muunnos ja myöhemmin heimoa kutsuttiin Odinin mukaan nimellä ”Langobards”, ´Pitkäparrat´. Langobardit siirtyivät kelttiläiseen kaupunkiin nimeltä Wien eli Vienna. Viennan nimimuodot Vindobona ja Vindomana voidaan perustella gallialaisella Fionn-nimen muunnoksella ”Windo”, ´Valkoinen´. Vanhassa yläsaksassa (n. 750-1050) kelttiläinen nimi Fionn-Finn kirjoitettiin muodossa Wienna.
Näin Vienan nimi on luultavimmin saksan kielen kautta tullut suomen kieleen. Vienon, vienan ja väinän hiljaista, kevyttä ja hentoa tarkoittavat merkitykset tulevat ilmeisesti tumman ja vaalean eroista, sillä ennen käsitettiin että tumma on jotain karkeaa ja kovaa ja vaalea hiljaista, hentoa ja kevyttä.
Kyseessä oli koko kansan yhteinen identiteetti. Kelttien ja suomalaisten kulttuurien juuret olivat yhteisiä. Kokemäen nimistön symboliikka ei ollut perua hansaliiton saksalaisista. Se oli perua kelttien tietäjästä, kaskeamisesta, linnavuorista ja merkkitulista kauan ennen heitä.
Se on kaukana kelttikulttuurissa. Niin kaukana että siitä oli tullut erottamaton osa suomalaista kulttuuria.
Ilmoita asiaton viesti
Tuntuisi että Jukka Nieminen puhuisi ehkä enemmänkin merovinkien asutushistoriasta. Porukkaa on tullut eri aikoina ja eri suunnista. Viimeiseen sataan vuoteenkin mahtuu pirusti muutoksia ja sama pätee niihin edellisiinkin vuosisatoihin.
Ilmoita asiaton viesti
Jos euralaiset ja joukko muita länsisuomalaista tarinankertojia siirtyi itään, niin miten on selitettävissä se, että itä-suomalaisten ja länsi-suomalaiset ovat geneettisesti kauempana toisistaan, kuin esimerkiksi saksalaiset ja britit?
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä Kalevalan alkuperä on Länsi-Suomessa että tällä kertaa Nieminen on oikeilla jäljillä. Karjalan kielen syntyminen 600-800 luvulla ja Luoteis-Laatokan asuttaminen Varsinais-Suomesta on varmasti osa tätä läntisen kulttuurin siirtymistä itään.
Valtteri Vento, Linnavuoret ja Linnamäet jälkinä menneisyydestä?
http://www.sarks.fi/mt/pdf/2018_4.pdf
Kuten Nieminen toteaa, Kalevan runosto on monesti merellistä ja sitä ei taas itäsuomalainen sanasto ole. Muutoinkin Kalevalan symbolisessa maailmankuvassa on selviä yhteyksiä kelttiläiseen alkuperään Väinämöisen nimestä alkaen.
Itä- ja länsisuomalaisten geneettinen eroavaisuus selittyy suurelta osin myöhemmällä ruotsalaisten muutolla Länsi-Suomeen. On usein puhuttu että Pähkinäsaaren rauhan raja erottaa Itä- ja Länsi-Suomen, mutta luin juuri artikkelin jossa osoitettiin ettei se ole mahdollista. Itä- ja ja Länsi-Suomen erottaa aikaisempi tapahtuma.
”Tuntuisi erittäin oudolta, että yksi rauhan [Pähkinäsaaren] raja – josta rauhan teosta ei ole varmuutta ja jonka rajan sijainnista on monta eri esitystä ja joka rauha olisi joka tapauksessa kestänyt vain 25 vuotta – olisi oikeasti näin merkittävän väestön jakautumisen taustalla…
…Tulos kertoo, että Pähkinäsaaren rauhan rajan itäpuolella ei ollut sen itämurteisempia pitäjiä kuin länsipuolellakaan. Eikä sen itäisempiä pitäjiä kulttuureiltaankaan. Sen sijaan itäinen genetiikka kyllä oli hieman suurempaa itäpuolella kuin länsipuolella. MUTTA II ristiretken vaikutusalue eli Birger-jaarlin raja kyllä jakaa kielen, geenit ja kulttuurit itäisiin ja läntisiin! Murteiden itäisyyttä ja läntisyyttä selittää kuitenkin vielä Birger-jaarlin rajaa enemmän Turun ja Viipurin hiipakuntien raja.”
https://bedlan.net/news/pahkinasaaren-rauha-ja-suomen-ita-lansijako/
Ilmoita asiaton viesti
”Kaikkeen hyvään liitettävä myyttisankari Väinämöisestä tuli Kokemäenjoen vesistöalueella Muinais-Hämeessä ehkä joskus vuosien 550–800 välillä. Tästä on Salon mukaan todisteena se, että Agricola mainitsee Väinämöisen juuri hämäläisten jumalaksi, sekä se, että Ylä-Satakunnassa on paljon väinä-alkuisia paikannimiä.” (Wikipedia)
Ilmoita asiaton viesti
Kokemäenjoesta kun puhutaan, tuli mieleeni, että isäni isoisän suku rönsyillen menee Tyrvään Kiikan Kiimajärven kylään 1540-luvulle ja isäni isoäidin suku Kokemäen Kauvatsalle eli Kokemäenjoki on ilmeisesti ollut sukujeni osalta tärkeässä asemassa.
Juuri ennen nuijasotaa eräs esivanhempani talonpoika NN oli maksanut X taalaria veroa. Heti 1600-luvun alussa ammatti oli muuttunut sikopaimeneksi ja sukunimi oli Suurkurkku. Olisikohan talo mennyt kurkusta alas. Ja joku vielä väittää, ettei juoppous ole perinnöllistä!
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos.Nyt nää akateemikot repii lisää jo ennestään rikki olleita farmariaan.
Ilmoita asiaton viesti