Koronarajoituksista syytä luopua nyt ja heti

Kotiuduin eilen ruotsinlaivalta. Laivassa oli voimassa maskisuositus, joskaan niin väljässä laivassa sitä ei kukaan juurikaan käyttänyt, en minäkään. Rantauduttua oli tullimieskin vastassa ja kysyi risteilyllä vai Tukholmasta? Jos olisin vastannut jälkimmäisen, testausjono olisi kutsunut. Onneksi ei sen enempiä kysynyt, arvattavasti kassi pursusi tupakkaa jonne en toivonut hänen syynäävän.

Mutta eihän tämän näin pitäisi mennä. Itse olen pääministeri Marinin kanssa samalla linjalla että heti kun väestö on rokotettu, ne jotka sitä ottavat, annetaan koronaviruksen kulkea maamme läpi täysin vapaasti ja esteettä. Sehän se oli alkuperäinen strategia jo parin vuoden takaa. Sotilasterminä sitä voi kutsua ratkaisutaisteluksi. Otetaan vihollisen täyshyökkäys vastaan, joskin paremmin varustautuneena kuin koskaan koska rokote on oiva puolustusase. Eikä tämän välttämättömän siirtämisessä ole mitään mieltä koska varhaisimpien rokotusten teho laimenee pian olemattomiin ja virus on joka tapauksessa päästettävä läpi ennemmin tai myöhemmin. Myöhemmin tarkoittaa että kellään ei ole enää rokotesuojaa ja käytännössä pitäisi rokotuttaa uudelleen koko väestö jos hommaa siirtää kevääseen. Silloin nämä nykyiset rokotteet ovat rokotettu turhan takia. Nykyiset tartuntamäärätkin kun ovat liian pienet ja hitaat eivätkä lävistä kansaa. Lopulta päädytään Ruotsin mallliin jossa kuolee jo rokotettua vanhusvästöä kun rokote on lakannut toimimasta ja siitäkös rokotekriittisetkin ovat saaneet vettä myllyynsä – ”rokotettuja kuolee”

Valitettavasti hommaa vesittää että pääministeri Marinilla ei ole niin paljoa valtaa kuin soisi. Ei koko hallituksella eikä edes poliittisella järjestelmällä. Sairaanhoitopiirit kuin myös virastot, kuten nyt vaikka THL tai AVI ajattelevat sitä omalta kantiltaan. Heidän roolinsa on ajatella asia suppeammin terveydenhuollon näkökulmasta, kuten sairaalapaikkojen riittävyydestä, ja siihen tepsii vain ennaltaehkäisy. Maskipakot, turvavälit ja käsidesit. Eikä puhuta vesittämisestä vain terveydenhuollon näkökulmasta sillä rikkansa rokkaan lyövät myös mainitsemani laivanvarustamot, tavaratalot ym joissa maskisuositus elää ja voi paksusti. Tämä potkii omaan nilkkaan sillä on järjetöntä pitää maskipakkoa ja rokoteohjelmaa samanaikaisesti.

Tottakai ”kenraalikuntamme” puntit tutisee kun pitäisi ratkaisutaisteluun ryhtyä. Ylipäällikkö Marin tuntuu olevan ainoa jolla on kanttia ottaa riski mutta ei saa alaisiaan vakuuttuneeksi. Siinä likassa on munaa enemmän kuin uskoisikaan. Hän on ainoa joka osaa laskea millä hetkellä vihollinen on lyötävissä ja se hetki on nyt. Mitä pidempään rajoituksia ylläpidetään, sen kauemmaksi tämä ”kultainen hetki” lipuu.

Voittohan määrittyy sen mukaan mikä on koronan aiheuttamat tappiot. Nyt se koskee yksinomaan rokottamattomia riskiryhmäläisiä, terveet nuoret kyllä kestävät pääsääntöisesti ilman rokotettakin. Käytännössä tietty prosentti 40-65v miehiä jotka on uhrattava koska kaikissa sodissa on aina uhrattava jotakin. Se on heidän oma valintansa joka lievittää meidän muiden omaatuntoa.

Nämä ovat niitä kuikuijoita jotka muistamme viime sodista. Käpykaartilaisia jotka antoivat muiden sotia puolestaan. Asuivat mettissä maakuopissa ja kävivät metsänreunassa kuikuilemassa joko sota on ohi ja voi palata ihmisten ilmoille? Nykyisin kuikuillaan rokotettujen selän takana että joko ovat saaneet lauma-immuniteetin? Pettymyksen syvä huuto kun ilmeni että myös rokotetut voivat tartuttaa. Ymmärrän pettymyksen vapaamatkustuksessa kun se ei toimikaan. Tuskin tämä porukka paljoa sympatiaa saa muutenkaan eikä heidän puolestaan kukaan ala pöyristymään.

Oma kantani tilanteeseen on että nyt jos koskaan pitäisi tuolta baltiasta ja venäjältä päästää korona riehumaan tänne meille kaikella raivollaan. Kaivamaan esiin koloistaan kaikki rokottamattomat ja rokotetut ja kohtelemaan heitä tyylinsä mukaisesti. Enemmistölle käy tottakai hyvin ja kun korona on kulkenut väestön läpi, luontainen immuniteetti pidentää rokotuksen voimaa. Tämän ymmärtää jokainen sillä matemaattinen malli pätee. Kyse on vain uskalluksesta. Nähdä asia laajemmin kuin vain terveydenhuollon vinkkelistä. Heittää koronapasseilla vesilintua sillä suurten tapahtumien idea nimenomaan on levittää virusta ja mitä enemmän kapakoissa halaillaan pöpöjä vaihtaen, aina parempi. Mutta ei kyse ole pelkästä kantista. Aika äkkiä ihminen mukautuu vallitsevaan tilanteeseen ja maskeista tulee ikuista arkea josta ei enää osatakaan luopua. Mitä pidempään kultaista hetkeä siirtää, sen varmemmin maskit ovat arkea vielä vuodenkin päästä ja uusi rokoteohjelma odottamassa. Mutta itse tilanne on edelleen ratkaisematon.

+3
JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu