Maamme vanhin asutuskulttuuri

Kivestä tehty pajusirkku. Taide-esine varhaisimmasta varhaisimmalta kivikaudelta. Mikäli alla oleva näkemykseni pitää vettä, tämä kivilintu on tämän maan ehdottomasti vanhin ihmiskäden tekemä esine. Jopa niin vanha että Antrean verkkolöytökin on tätä n. 1100 vuotta nuorempi.

Keitä olivat ensimmäiset asukit jotka kinttunsa tälle kamaralle pistivät? Nykytietämyksen mukaan etelästä tulleita, silloin Ancylusjärven aikaan kun maaperä alkoi jo kohota merestä ja lämpötilatkin alkoivat olla siedettävät. Karkeasti oli vuosi 8600 eaa. Tästä on todisteena mm. Antrean verkkolöytö ja Lahden Ristolan asuinpaikka. Merenranta Lahdessa kulki silloin niissä kohden. Näin tiede.

Sitä ennen oli Yoldia-meri. Se Dryaskauden eli jääkauden jälkeinen suunnaton avomeri, hyytävä kuin mikä, mutta tiettävästi arktiset lajit kuten ainakin norpat ym jo niissä polskivat. Silloinen Suomenmaamme muistutti aikaslailla nykyistä Ahvenanmerta. Korkeimmat vuoremme olivat silloin saaristoa. Näitä saaria kutsutaan ylimmäksi rantaviivaksi, sillä niiden päältä ei ole meri koskaan huuhtonut.

Oma tarinani alkoi jalkakivistä. Se tarkoittaa maakiveä jonka alle on pistetty kolme irtokiveä, että se on tavallaan kuin ilmassa. Niissä tapaa olla se säännönmukaisuus, että takana on kaksi kiveä ja leuan alla on yksi kivi, joka lähes poikkeuksetta on punaista kivilaatua, ja yhtä poikkeuksetta nämä kaksi takajalkakiveä ovat harmaita. Aina punainen ja aina kaksi harmaata. Tiedän niitä tästä maasta kenties n. 40-50 ja kaikissa toistuu sama kaava. Sanomattakin selvää että mitään jääkauden tuotoksia ne eivät ole, sillä ei luonto noin identtistä jälkeä tee kerta toisensa jälkeen vaan taustalla täytyy olla ihmiskäsi. Vaan ketkä? Milloin? ja ennen kaikkea miksi?

Kiinnostus alkujaan heräsi vöyriläisen tuttavani myötä joka jalkakiviin oli jo osoittanut mielenkiintoa. Hän vuorostaan oli saanut kipinän, kun tunsi ruotsalaisen Bo Westlingin joka tiettävästi oli ensimmäisistä ensimmäinen joka näitä oli tutkinut Ruotsin puolella. Harrastuksena. Jotta hänen elämäntyönsä ei menisi hukkaan, tyttärensä ylläpiti silloin nettisivuja joissa esiteltiin suurimmat ja kauneimmat kivet. Tuttavani tiesi myös että Westling on innokas varpumies eli sitä kaliberia jonka kanssa ei yksikään ammattitutkija haluaisi samaan valokuvaan. Niinpä kuulijakunta on löytynyt tiedemaailman sijasta NewAgereista ja vilkas keskustelu voima- ja energiakivistä on taannut, että tiedemaailma pitääkin hänen hyvää hajurakoa. Kuten yleensäkin kaikkiin taiteellisiin ja poikkitieteellisiin tyyppeihin, joilla lennokkuutta piisaa. Westlingin kunniaksi on sanottava että hän oli luokitellut nämä kivet erilaisiin luokkiin, joista em. kolmijalkainen jalkakivi edustaa vain yhtä kivityyppiä. Kaikkiaan niitä on kuusi tai seitsemän erilaista joissa kaikissa ideana, että ne koskettavat maaperää mahdollisimman vähän. Kun itse olen kolunnut metsiä ja tavannut näitä kiviä jo sadoittain, tunnustan että sama sääntö pätee myös tällä puolen lahden. Ne rajautuvat vain alle kymmeneen erilaiseen tyyppiin. Poikkeuksia ei ole tullut vastaan.

Allekirjoittaneella oli kuitenkin apuväline jota Westlingillä ei ollut. Internetiin ilmaantui Geologianlaitoksen ylläpitämä Maankamara -ohjelma, joka edelleen on kaikille avoin ja ilmainen sovellus. Se näyttää ylimmän rantaviivan eli tämän saariston kun klikkaa sivussa olevasta valikosta ”karttatasot” valikon auki ja siitä avataan alivalikko painamalla plussaa missä lukee ”Maaperä”. Tähän ”maaperään” pannaan rasti kuten myös siihen missä lukee ”muinaisrannat”. Sitten alkaa tapahtua. Edessä oleva Suomen kartta lävähtää siniseksi jossa siellä täällä ruskeita länttejä. Oikealla on myös pieni kuvake ”taustakartat” josta voi valita peruskartat mikäli tuntuu mukavammalta.

Kun olin juossut pitkin pöpelikköjä näitä kiviä koluamassa kesä toisensa perästä, hämmästyin itsekin että näitä jalkakiviä esiintyy vain noilla muinaissaarilla. Kun olen ollut pian hyttysten syötävänä alun viitisentoista kesää, en tänä päivänä kykene mainitsemaan yhtäkään jalkakiveä joka olisi meren puolella. Tahtoo tai ei tahdo uskoa, mutta ihmiskäsi on ne pykännyt silloin kun nuo vuoret olivat saaristoa. Ne on tehty saariin. Kartta ei sillä tavalla stemmaa että jotkin jalkakivet ovat 30 m matalammalla kuin pitäisi. Tähän onneksi pian tuli luonteva vastaus.

Seuraava kysymys sitten kuuluu koska oli ylimmän rantaviivan aika. Alkua on mahdoton sanoa koska emme tiedä koska maaperämme ylipäätään vajosi pintain alle. 30 000 vai 20 000 vuotta sitten? 15 000 vuotta sitten? Kaikki on arvailua. Sen sijaan tiedämme että ilmasto lämpeni siedettäviin olosuhteisiin joskus 9500 eaa. Tämä on pantu merkille myös ammattiarkeologien ylläpitämällä Mikroliitti -sivustolla. Siellä on epäilty että ihminen olisi hyvinkin jo tällöin voinut käydä näillä rannoilla. Olihan Itämeren allas täynnä mursuja, hylkeitä ja jopa valaita ja saaret kuhisivat lintuja loputtomine linnunmunineen. Herkkusuulle suoranainen paratiisi. Joskin todisteet ihmiskäynnistä vielä puuttuvat. Arkeologiassahan irtokivien päälle nostettu kivi ei käy todisteena koska todisteeksi voi käydä vain ja ainoastaan esine tms joka selkeääkin selkeämmin on ihmisen valmistama, eikä vastaavaa voi luonnosta löytää. Meriveden pinta laski vuonna 9200 eaa juurikin sen 30 metriä, joka antaa osviittaa että pääosin nämä kivet ovat pykätty paikalleen 9600-9200 eaa. Sen jälkeen kun meriveden pinta laskee laskuaan, ei uusia kiviä enää ilmaannu paljastuneille rannoille. Miksi ei? Siihen vastaa taas ilmastohistoria sillä seesteistä aikaa ei piisannut kuin muutaman miespolven ajan ja sitten iski jääkausi-ajan takatalvi. Saaret melko varmasti tyhjenivät populaatiosta ja sinne jäivät rakkaat kotisaaret kun hypättiin valaannahasta tehtyihin paatteihin. Ihminen tuli uudelleen vasta tuhannen vuoden päästä kun ilmasto oli taas lämmennyt ja maaperäkin kohonnut niin, että entiset saaret olivat nyt kukkuloita. Siellä ne jalkakivet seisoivat edelleen hylättyinä.

Tämä oli taustaa kivibongailulleni. Ei se mikään kiva harrastus ole siinä mielessä että kun puhutaan alkusaaristosta, tätä nykyä ne ovat mitä korkeimpia vuoria joissa saa jo puolivälissä läähättää. En minä sattuman varassa kuitenkaan kulje. Homma toimi tuon lintukiven kohdalla niin, että ensin tutkin kotosalla Maankamara -ohjelmaa. Etsin siitä saaria joissa olisi hyvä paikka ihmisen muodostaa rantakylä. Poukama, lahdenpohja tai muu katve on sellainen että niihin on aina perustettu jotakin. Näissä on ehtona että suojaisan poukaman pitää löytyä auringon puolelta eli etelä- tai länsipuolelta. Sitten alan etsimään vesipaikkaa sillä makea vesi on tietenkin elämänehto. Ja laiskoja kun ovat olleet, vesipaikka saa olla ihan vieressä sillä kuka sitä kanniskelee saaren toisesta päästä lähteestä vettä kilometrikaupalla. Siitä löysin Oriveden Muurainjärvenvuoren jossa täyttyivät kaikki ehdot. Pyyhälsin sinne autolla ja aloin etsimään jalkakiveä. Näin lännessä ne tapaavat olla myös yksijalkaisia – maakiven leuan alle on pykätty punainen irtokivi. Silmä etsii myös maastosta tasaista, tampattua kohtaa jota ihmisjalka on aikanaan tallonut.

Kiveä ei löydy mutta kotapohja löytyy. Kalliotasanteelle pannut pyöreät nyrkinkokoiset kivet ympyrässä kuin pitämää kodanliepeitä paikallaan.

Kotapohjan ympärillä on aina työkaluja. Valitettavasti mesoliittiajan ihminen ei vielä valmistanut työkaluja. Hän otti vain maasta käteen sopivan kiven joka käy kivipuukosta tai -taltasta ja viskasi sen jossain kohtaa takaisin luontoon. Niitä on turha keräillä ja inttää niiden olevan kivikauden työkaluja koska luonnosta löytää samanlaisia pilvin pimein. Niin löytääkin, hekin löysivät. Siinä se sitten oli jalkain alla puoliksi hautautuneena kun istuin kaatuneelle kelolle imaisemaan päivän nortit. Kivilintu.

Oleellista on ymmärtää etten ollut liikkeelle summamutikassa vaan tieten jo kotiovea kiinni pistäessäni nimenomaisesti tähän pisteeseen jossa tuo kivilintu makasi kyljellään.

Joku voi suhtautua tähän terveen epäilevästi kuten järkevää onkin. Esitän kysymyksen; montako jalkakiveä kuvittelette löytävänne jos lähdette summamutikassa rämpimään? Hyvällä lykyllä ihminen voi löytää yhden sellaisen elinaikanaan ihan puhtaan sattumalta, ehkä kaksikin. Uskoisitteko jos sanoisin että karttaohjelmaa hyödyntämällä olen löytänyt niitä alun nelisensataa? Osa niin karkeatekoisia ja kuppaisia etten viitsi edes kaikkia kuvata. Vain menemällä paikalle ja löytämällä, kunhan ensin tietää etukäteen mistä etsiä. Tätä ei voi pahinkaan epäilevä tuomas oikein kumota että kaava tosiaan toimii. Tänäkin kesänä olen varannut yhden potentiaalisen kohteen Lammin ja Asikkalan välistä. Meinaan tosiaankin ajaa sinne satakunta kilometriä, kavuta mäen päälle ja löytää sieltä jalkakiven. Punaisella leukakivellä. Tiedän jo nyt että sillä tulee olemaan punainen kivi leukansa alla. Jos nämä olisivat luonnontekosia, ei niitä voisi millään löytää sillä luonto pykäisi ne mihin huvittaa tyystin sattumanvaraisesti. Ihmisen teioissa on tietty logiikka jota voi seurata ja ennakoida.

Punainen aluskivi on helppo ymmärtää. Alkujumalatar siinä hautoo punaista munaa. Punainen muna on yleismaailmallinen luomistaru joka tunnetaan niin laajalti että sen alku lienee jo jossain mammuttiaron puolella 30 000 vuotta sitten. Tarun mukaan alkujumalatar hautoo punaista munaa josta syntyy alku-uros. Tämä kiepsahtaa mereen jossa makaa niin kauan kunnes saavuttaa heräämisen tietoisuuden, nousee pintaan ja opaslintu johdattaa hänet kuivalle maalle jossa siittää maailman täyteen elollisia.

Kreikkalaiset filosofitkin tätä pohtivat; miksi alku-uros loi epätäydellisen maailman jossa on kipua ja kuolemaa? Pääteltiin että tämä demiurgi oli tyhmä ja karkea mutta silti se jätti toisen kysymyksen; miksi ei luotu toista parempaa maailmaa? Siksi että tavalla tai toisella eri tarustoissa tämä alku-uros onnistui kuohimaan itsensä tai kuohittiin. Luulenpa että meidänkin Kalevalassamme jossa Väinämöinen löi kirveellä polveensa on alkujaan ollut toisenlainen sisältö.

Anyway, punainen kivi on alkumuna ja maakivi joka sen päällä on, on hautova alkujumalatar. Se on myös alkusynnyttäjä, synnytyksen jumala. Siihen ovat sen ajan tiineenä olleet naiset palvontansa osoittaneet tulevaa synnytyspelkoaan lieventääkseen. Yhtä lailla lintu joka on opas, estää eksymästä. Omalla tavallaan kaikki kivityypit edustavat jotakin luomistarinan eri vaihetta mutta niillä on myös oma merkityksensä sen ajan ihmisten pelonlievittäjänä milloin mitäkin uhkaavaa asiaa kohtaan. Jo yksin tästä saisi oman kirjansa.

Niinpä. Se mitä tiedän, sen olen tuomittu viemään hautaani. Se että olen onnistunut löytämään jäänteet tämän maan vanhimmasta kulttuurista on asia jolle ei kukaan korvaansa lotkauta. Se että

omistan vieläpä maamme vanhimman esineen saa korkeintaan pahastuneita huomautuksia että tuollaiset pitäisi toimittaa museovirastolle tai jonnekin. Toiset ne muualla löytää kadonneita siviilisaatioita, kaupunkeja tai kulttuureja ja saavat ansitsemansa huomion. Minä saan tyytyä kinaamaan näistä netissä jonkun besserwisserin kanssa joka ensin toteaa että luonto tekee myös linnunmuotoisia kiviä ja jääkausi jalkakiviä ja sitten kysyy että entäs Kennedynmurha? Onko siitä mitään lennokasta teoriaa? Näin on. Sanooko joku että elämä on reilua?