Me panttivangit

Loppujen lopuksi koronatilanteessa me ollaan suht mukavassa suvantovaiheessa. Rokotukset on valtaosalla ja leviää covid- virus sitten miten leviää, kaikki rokotetut sairastaa sen vähäoireisena tai ei huomaakaan että sellainenkin on. Tokihan hekin levittävät virusta mutta kun sen levittää toisiin rokotettuihin, on se oikeastaan yhdentekevää.

Sitten on ne rokottamattomat. Covid ei niitä vaivaa jos sattuu oleen vielä nuori ja ruskettunut. Lapsia tämä ei haittaa ensinkään. Ainoa ongelmaryhmä rokottamattomissa on nuo riskiryhmäläiset. Viis- kuuskymppiset miehet muhkeine kaljamahoineen, zeniitissä pyörivät verensokerit. -paineet ja kolestrolit ja kehossa sen kymmenkunta kroonista tulehdusta. Illuusio siitä että on kolmekymppisen keho ja sehän me tiedetään miehistä että lääkäriä ne ei tartte ja rokotuksia nyt kaikkein viimeksi. Ihannetapauksia teholle tai kappeliin palkittavaksi.

Se on tietenkin poliittinen virhe että me muut suojellaan heitä rajoittamalla toimiamme. Viron lääkäriliitto oli ensimmäinen joka puhui viisaita; ne mahtuu teholle jotka mahtuu ja loput saa kuolla sairaaloiden käytäville. Oikeassahan he ovat. Mitä sitä ehdoin tahdoin moisten puupäiden henkeä koettaa varjella heidän omalta itsetuhoisuudeltaan?

Eikö se ole vain hyvä että lähtevät mananmajoille pölisemästä tyhmyyksiä ja mikä parempaa – eivät levitä tyhmyysgeenejään eteenpäin seuraavan sukupolven harmiksi? Siis edellyttäen että tyhmyys on periytyvää lajia, älykkyyden epäillään sitä olevan. Eikä määrettä tyhmyydestä ole yksiselitteisesti. Konsensus kuitenkin että tyhmyys on sitä että toimii oman etunsa vastaisesti ja sitähän kiistatta rokottamattomuus on.

Tällä viikolla on meiltä poistunut toisiin hiippakuntiin alun toistakymmentä puupäätä ja se voi olla hyvä se. Voi siellä seassa olla muutama laina-ajalla elänyt hapero vanhuskin jonka aika tuli täyteen. Kaikki muisto heille. Puupäitä on teholla muoviletku keuhkotorvessa alun kolmattakymmentä ja ympärillä lääkärit kattelee keuhkokuvaa ja pohtii onko nuo mustat pisteet rakkuloissa kuoliota vai mitä. Toistasataa makaa pedeillä sellainen uniapnea kone nenässään. Näitä laitteita voi sanoa viisauskoneiksi, ne takoo järkeä puupäiden kaaliin. Aikas monet teholta tullessaan on ruvennu miettiin sitä covidin vaarallisuutta ja kun saatesanoiksi on annettu että seuraavan kerran korona iskee 17 kk päästä, niin kyllähän ne rokotteen on tavanneet ottaa ennen seuraavaa erää, joten joku ajatus on menny kaaliin, kantapään kautta opittuna.

Nythän on niin että tämänhetkinen koronatilanne on pelkästään ja vain puupäiden ongelma. Tai siis puupäät ovat tietenkin ongelma myös itselleen mutta ei mennä siihen. Jossain määrin puupäät on myös ongelma meille muille. Puupäiden takia me käytetään maskia, pysytään välimatkoissa, etätöidään ja mennään pikkujoulua viettään koronapassi taskussa. Ei sen kyllä näin pitäis olla vaan kaikista rajoituksista pitäs luopua jo maanantaina. Mitä ihmeen panttivankeja me ollaan?

Homman pitäs oikeaoppisesti olla niin että tehohoitopaikkoja koronapotilaille on se 40. Ymmärrettävää, koska se joka joutuu teholle, sillon on henki pelissä, ja ilman tehohoitoa se kuolisi satavarmuudella. Jos niitä tulee rajoitusten poistamisen takia 50 niin sit ne kymmenen ylimääräistä kuolee. Siis ellei jollekulle onnekkaalle vapaudu just paikka. Jos niitä tulee sata, niin 60 kuolee jne. Kokonaismäärän rokottamattomien riskiryhmissä aatellaan olevan 64 000 paikkeilla. Siitä voi laskea prosenttiosuuden moniko niistä kuolee mutta tuskin kolmannesta enempää. Parikymmentätuhatta on ihan uhrattavissa oleva määrä vuositasolla sillä ei puupäiden elämällä muutenkaan mitään virkaa ole. Tai näin arvelen tämänhetkisen näytön perusteella. Lisäksi olen huomaavinani puupäiden pölkkyluonteesta että he itsekin kannattavat rajoitusten poistoa varmistaakseen että varmaan kuolevat, joten mitä me sille toiveelle hanttiin pannaan? ”vaatii syvää oivallusta etsiä omaa kuolemaansa”. Tämä on kai joku itämainen viisaus jota en tosin mene vannomaan kun luin sen jostain Batman -sarjiksen puhekuplasta. Mutta sen sanoja oli joku ninja-opettaja?

Rokottamattomat haluaa tehdä suurimittakaavaisen kollektiivisen joukkoitsemurhan ja jos jotkut nyt ehdoin tahdoin katsoo elämänsä murheenalhoksi josta on hyväkin päästä pois, niin mikä ihmeen moraalinen kysymys se nyt on. Antaa mennä vaan; Latvian ja Venäjän malliin. Eikä siitä kannata huonoa omaatuntoa kenkään potea, ihan itse ne sen tekee muiden puuttumatta asiaan ja jos joku valistunut koettaa, saa vain torjuvaa ja vihamielistä palautetta.

Toivotan omalta osaltani mahdollisimman mukavaa halloween -pippaloa ja sen jälkeistä pikkujouluaikaa. Ajakoon taksit täyttä kuormaa yökaudet ja viettäköön puupäät mahdollisesti tapania sit teholla, mikä normaalia luonnonvalintaa onkin. Kaikkien sosiaali-darwnistien kuningas A. Hitler myös taisi sanoa jotakin elinkelvottomien mahdollisuuksista tällä pallolla ja tyhmyys jos mikä alentaa eloonjäämistä oikeastaan aikas radikaalistikin.

+1
JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu