Miten joulusta tuli Jeesuksen syntymähetki?

Joka joulun alla tuntuu nousevan ne samat virret; Joulu oli alkujaan pakanallinen juhla jonka kristikansa solutti ja varasti ja kuin pisteenä iin päälle, Jeesuksen syntymäpäiviäkin on lukuisia kun kirkkoisät eivät osaa itsekään päättää mihin kohtaan sen heittäisivät. Miten asia oikeasti on? Onhan se kuitenkin historiallinen kysymys – tai siis kirkkohistoriallinen – miten 25.12 on muodostunut Jeesuksen syntymäpäiväksi ja sen myötä pitäisi olla myös ratkaistavissa.

Ravistellaan ensin näitä pakanaväitteitä ja siirrytään siitä kohti oikeaa vastausta.

Lähtökohta on että alkujaan tämä päivä oli mithran syntymäpäivä. Sitä juhlaa olisi vietetty kauan ennen Jeesusta. Toinen yleisväite kuuluu että se olisi ollut aurinkojumala Sol Inviticuksen syntymähetki. Talviseisauspäivä siis jolloin aurinko voittaa taivaanalaa. Molemmissa on kyllä se heikkous että seisauspäivä on 21.12 eikä 25.12 mutta kun panee mutkat suoriksi, ei se niin nöpönuukaa. Nämä kaksi muuten liittyvät toisiinsa.

Voittamattoman auringon” juhlan perusti keisari Aurelianus niinkin myöhään kuin vasta vuonna 274 jKr. Epäilys että vastavedoksi varhaiskristityille jo tärkeäksi tulleelle päivälle, sillä kristillinen ääriryhmä donatolaiset viettivät joulua 250-300 jKr. Aikakautensa dokumentti muotoilee tämän aurinkojumalan bileet muodossa Natalis Invictus jossa Natalis voi toki tarkoittaa syntymäpäivää mutta yleisemmin sillä tarkoitetaan jonkun temppelin vihkimispäivää, joka lienee sekaannuksen aiheuttanut, tai siis tulkintavirheen. Se on sittemmin yhdistetty mithralaisuuden traditioon yksittäisen yleislauseen Deus Sol Invictus Mithras joka luki Julius Caesarin patsaan jalustassa. Sillä raaka totuus on, että Mithran syntymäpäivää ei tunneta eikä siinä kultissa tiedetä joulupäivän olleen mikään erityinen rituaalipäivä. Härän uhraaminen luolassa on voinut tapahtua koska tahansa. Se vain on linkattu yhteen Sol Inviticuksen kanssa myöhemmin. Näin on Mithras syntynyt joulupäivänä mutta mikään aikakautensa viite ei sellaisesta puhu.

Oliko sekavaa? Ette ymmärtäneet mitään? Homma on sekavaa kuten antiikissa yleensäkin. Nyrkkisääntö kuitenkin on, että mitään vuotta 274 jKr. vanhempaa traditiota ei tunneta joulupäivän kohdalla.

Germaaniteoriasta en sano muuta kuin että joulun nimi Yule tulee kylläkin germaaneilta. Sellainen juhla oli joulukuussa. Totean vain että etymologiansa puolesta se on selvää latinaa Juli-us kuten kuukauden nimet yleensäkin. Julius Caesar onkin saanut heinäkuun nimekseen, augustus elokuun jne. Latina tässä yhteydessä puhuu enemmänkin pimeän keskiajan vuosista kuin muinaisista germaaniheimoista ajalta ennen ajanlaskua. Täystyrmäyksen tälle germaanijuhlalle voi antaa sillä että se oli uudenkuun juhla. Koska uusikuu on joka vuosi eri aikaan, voi Yulea viettää varhaisimmillaan 2.12 ja viimeisillään vasta tammikuun puolella. Sillä ei oikeastaan ole mitään tekoa jonkun yksittäisen päivän kanssa joka on laskettu aurinkokalenterista.

Mutta sitten siihen Jeesukseen. Se selviääkin kirkon omista traditioista joista tärkein on huomio, että juutalaisessa perinteessä suuret profeetat kuolivat aina syntymäpäivinään. Jeesus naulittiin ristille pitkäperjantaina eli nisan-kuun 14. päivä joka on siis kuukalenterista laskettu, ja tapahtui 25.3 mikäli traditioon kuolinvuodesta on uskominen. Se olisi myös syntymähetki. Tämä on hetki jolloin vapahtaja sikisi pyhästä hengestä ja maalliseen maailmaan hän astui 9kk myöhemmin eli 25.12.

Näin yksinkertaista se on.

Ongelmaksi nousee että on muitakin kalentereita. Juliaanisen kalenterin mukaan samainen päivämäärä on 6.4. ja jos siitä laskee 9kk eteenpäin päätyy loppiaiseen 6.1.

Ei siis ole useita syntymäpäiviä, on vain useita kalentereita.

Siihen en ota kantaa miten perusteltu Luukkaan jouluevankeliumi on tai miten perusteltua on olettaa, että joku kuolee syntymäpäivänään. Tämä vastaa vain siihen kirkkohistorialliseen kysymykseen miten nimenomaisesti 25.12 tuli Vapahtajan syntymäpäiväksi eikä jokin muu päivä. Kirkollinen teoria on monessa mielessä perusteltu, looginen ja suht aukoton joten pakanoiden roolia ei oikeastaan tarvita mihinkään. Nyt tiedätte. Tarkoitus on tietenkin yleissivistää. Me varmaan kaikki olemme ikämme kuulleet näitä pakanavarkausjuttuja ja koska emme niihin ole osanneet suhtautua oikeanlaisella kritiikillä, olemme olleet väärän tiedon varassa koko ikämme.

Sen myötä kaiketi hyvää joulua koko jengille. Saakaa paljon lahjoja.

+3
JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu