Putin -ennustus vuodelta 1914

Ajattelin että hetkeksi vaihdan levyä ja siirryn teemaan johon harvemmin paneudun täällä – rajatieteeseen. Minähän olen hyvinkin tuttu nimi niissä piireissä ja aikanaan, 2000-luvun alussa, olin yksi alan gurujakin. Totesin tämän ihan sen takia että varmaan monia kiinnostaa olenko näitä asioita tutkiessani koskaan törmännyt mihinkään oikeasti yliluonnolliseen asiaan, johon ei ole enää mitään luonnollista tai järkevää selitystä, mutta itse ilmiö on ja pysyy todellisena. Itse asiassa olen. Yhteen ja vain yhteen johon luonnolliset selitykset loppuvat. Mielenkiintoisesti se on vieläpä Suomesta.

Kyseessä on pieni kirjanen jonka on kirjoittanut kaukonäkijänä itseään tituleeraava W. Holmberg. Vihkosen nimi on Ennustuksia Suomen tulevaisuudesta ja se on painettu 1923 vaikkakin kirjoittaja itse sanoo tehneensä sen jo 1914 jolloin oli sanojensa mukaan hyvinkin aktiivinen yliaistillisia ilmiöitä kuuluvassa seurassa. Kirjanen on tuskin ollut aikanaan mikään järeä myyntimenestys, ennusteiden osuvuutta kun voidaan arvioida vasta sadan vuoden päästä kirjoitushetkestä. Sen sisältö on niin tarkka esitys Suomen historiasta, joka kirjoitushetkellä oli vielä tapahtumatta, että se on hämmentävä – suoranaisen aavemainen.

Tyyllisesti se ei ole nostradamusmaisen kryptinen joka vaatisi tulkintaa. Teksti on selväsanaista ja niin tarkkaa että sitä lukiessa voi suoraan lukea tarkan vuodenkin jolloin jokainen asia tapahtuu. Kuvaavaa että kaikki ennusteet osuvat kohdilleen eikä niitä voi tulkita kuin yhdellä tavalla, joissakin ennusteissa on 1-2 vuoden klappi ja virhemarginaali kasvaa sitä mukaa mitä kauemmas tulevaisuuteen edetään. Vihkosessa ei ole yhtään ennustetta joka olisi jäänyt toteutumatta.

Holmberg aloittaa ennustamalla syysmyrskyssä tapahtuvan tuhoisan haaksirikon parin vuoden päästä, juuri sellainen mikä oli valkoisen armeijan torpedoveneen uppoaminen 1925 ja joka aikaansai maansurun. Sitten seuraa nousukausi vuosien 1927-1931 jonka jälkeen alkaa talouslama vuodesta 1931 eteenpäin. Sitten hän mainitsee että eräs huomattava henkilö yritetään murhata n. vuonna 1929-1930 ja tapaus herättää huomiota aina ulkovaltoja myöten. Samanaikaisesti syntyy lakko jolla on poliittisia päämääriä. Nämä viittavat selkeästi Ståhlbergin muilutukseen ja vuoden 1929 kommunistien masinoimaan satamalakkoon.

Sitten vihjataan epämääräisesti rajan takana Stalinin puhdistuksiin n. 1936 jonka jälkeen Karjalan kysymys nousee ajankohtaiseksi. ”Myöskin jotkut saaret tulevat muodostamaan päivän kysymyksen” ja Holmberg huolii, miten käy Jäämerentien, sillä löytyy sellaisia jotka haluavat meidän maistavan ”piiskaa” mutta lohtuna Holmberg toteaa, että kansan yksimielisyys tulee meidät pelastamaan.

Yleismaailmallisesti ennustetaan ilmailun kehittyminen vuodesta 1935 eteenpäin, transistorin keksiminen 40-luvulla, joskin se tulee yleiseen käyttöön vasta 1970-luvulla kuten H aprikoi. Suomen osalta H toteaa kommunisteja maltillisempien voittavan vaalit 1947, olkoonkin että tämä sosiaalidemokraattien vaalivoitto tapahtui vasta vuoden 1948 puolella.

Loppupäästä Holmberg ennustaa kirkosta eroamisaallon käynnistyvän 2000-luvun alussa sillä ”kirkollinen elämä tulee olemaan sukupuuttoon kuolemassa” ja siitä eteenpäin toimeentulokysymysten olevan pääsosassa koska tulemme ”vapautumaan ruumillisesta työvoimasta”. Aika 2000 luvulla tulee muodostamaan suuren murrosajan kuten hän toteaa.

Kävin tätä suht laveasti läpi esittelläkseni mistä kirjasessa on kysymys. Minut tämä ainakin vakuuttaa että Holmbergilla on ollut oikeasti jokin kyky nähdä tulevaisuutta, olkoonkin että se on mahdotonta. Tälläistä ei voi kylmiltään luetella ja vieläpä kronologisessa järjestyksessä tarkkojen ilmaisujen ja vuosilukujen kera. Se että niissä on yhden vuoden heitto, ei millään muotoa latista teoksen antia. Kirja on aidosti yliluonnolista laatua ja siinä pistän oman maineeni likoon. Lisäksi esiin nousee vieläkin hämmästyttävämpiä asioita sillä se esittelee kaksi ihmistäkin.

Toinen on tuleva Suomen suuri poika joka syntyy köyhiin oloihin johonkin torppaan. Hän nousee 28 -vuotiaana näkösälle ja vuosien 1931-1940 perehtyy kansanelämään. Hän tulee kehittämään kokonaan uudenlaisen järjestelmän vuosien 1943-1945 välisenä aikana ja siitä tulee Suomen uusi perustus. Ihan omana kommenttina että monet varmaan jo tunnistivatkin Kekkosen joka syntyi Pielaveden torpassa, astui 28 -vuotiaana SVULin johtoon, toimi kansanedustajana vuodesta 1932 eteenpäin ja hahmotteli jo sotavuosina tulevan paasikivi-kekkosen -linjan. Henkilöesittely on, kuten aiemmin sanoin, aavemaisen tarkka. Suoranaisen pelottava.

Sitten se toinen henkilö eli tarinamme sokeri pohjalla. Holmberg mainitsee hänen tarkan syntymävuotensa; ”Hän tulee syntymään kansan keskuudessa, joka on läheisessä yhteydessä Suomen kansan kanssa. Tämä tapahtuu n. 1952”. Tästä herrasta joka on tuona vuonna syntynyt naapurimaassamme ei voi erehtyä. Hän on Vladimir Putin.

Holmberg mainitsee tämän naapurikansan pitävän häntä messiaana, ja ”eräs saarivaltakunta tulee loittonemaan hänestä ”Saarivaltakunnalla ei tarkoiteta mitään erityistä saarta, vaan itsenäistä maata joka koettaa sodalla ehkäistä hänen vaikutusvaltaansa. Mutta siihen kuluu meiltä lähes sata vuotta”.

Kirjanen loppuu tähän. Tässä vilahtaa jotakin meillekin tärkeää. Sota syttyy. Se syttyy jo siksikin että kaikki tähän asti mitä H on kirjoittaut, on toteutunut tismalleen ja näin tulee tekemään tämä viimeinenkin ennustus. Saarivaltakunta viittaa joko Iso-Britanniaan tai epämääräisenä käsitteenä Natoon. Muutaman vuoden päästä tiedämme. Kun itse esittelin tämän ennusteen jo 2000-luvun alussa, siihen suhtauduttiin epäillen. Putin? Se macho joka pullistelee paidatta hevosen selässä – ei ole uskottavaa. Tänään alkaa jo olla.

Ainoa viittaus sodan ajankohtaan on tuo termi ”sata vuotta”. Itse ajattelin sen niin, että jos H on kirjoittanut vihkosensa jo 1914, sillä viitattaisiin vuoteen 2014 eli Ukrainan kriisiin. Toisaalta kun se sitten tyssäsi pelkäksi Ukrainen sisällissodaksi, on otettava uudeksi arvioksi kirjasen painovuosi 1923 jolloin sota käynnistyisi 2023. Kahden vuoden päästä. Toisaalta – kirjassa alkaa yli 2000-luvun ennusteiden olla klappia jo 0-3 vuotta koska H itsekin toteaa että hän näkee hämärämmin mitä kauemmas tulevaisuutta yrittää katsoa, virhemarginaali kasvaa. Joka tapauksessa sota tulee tapahtumaan kontekstin perusteella n. 2023-2027 aikana, viimeistään 2030. Kun Putin nyt ilmoitti olevansa presidentti aina vuoteen 2038 asti, ennusteen odotusarvo vain kasvaa.

Näin on ennustettu. Näin on kirjoitettu. Kaikki aiemmin tapahtunut on toteutunut jämptisti ja erehtymättä. Kohtalomme on kirjoitettu edeltäkäsin eikä siihen voi vaikuttaa. Epäselväksi jää jäämmekö me suomalaiset tuon sodan ulkopuolelle vai saamme vastaanottaa neljän megatonnin ydinlatauksen keskelle Mikkelin keskustaa ja tuleeko latinki idästä vai lännestä? Tulemmeko mekin tervehtimään tätä mestaria ”Messiaana”? Salaperäisesti Holmberg vain toteaa ”tämä tulee suuresti vaikuttamaan Suomen kansan elämään, kun aika on tullut”. Sen me tiedämme jo nyt että sotakello tuntuu tikittävän koko ajan äänekkäämmin.

Ajatelkaa te tästä mitä haluatte. Voin vain todeta että koska tulevaisuutta ei voi ennustaa vaikka tämä niin tekeekin. Eikä tiettävästi maailmassa ole ketään toista joka olisi kyennyt esittämään näin tarkkoja ja seikkaperäisiä asioita, joten tahtoo tai ei tahdo myöntää, mutta kirjasessa on oikeasti paljon yliluonnollisia aspekteja joita ei voi selittää rationaalisesti. Ainakin omat ennustajanlahjani eivät ole kattaneet kuin muutaman lähikuukauden ja nekin menneet metsään, kuten ihmisillä yleensä.

+1
JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu