Sakkorysien suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito.

Eihän se mieli joulunvalkoisena pysy jos ajaa päräyttää kamera-autoon n. 53-55km/h 40km alueella. Joten ihan vaan tuulettaakseni tunteitani palautan jokakertaisen aiheeni poliisin salaliitosta kansaa vastaan.

Pitkäänhän on epäilty että sakkojen ainoa tarkoitus on kerätä tuloja valtionkassaan ja liikenneturvallisuus siinä sivussa on yks ja hailee. Nykyisin kun sakkotulot on budjetoitu jokavuotiseen meno- ja tuloarvioon, epäilykset ovat vain vahvistuneet.

Poliisimestarin murheeksi on tullut, että hyvin pian paikalliset oppii tolppakameroiden sijainnit ja nykyiset navigaattorit paljastaa ne jo kaukaa. Silti sisäministeriöstä tulee kipakoita puhelinsoittoja joissa vaaditaan keräämään lisää sakkotuloja. Valtiovallan kannalta sakkotulot ovatkin pudonneet alun 80 miljoonasta 50 miljoonaan. ”Liikenneturvallisuuden” nimissä onkin esitetty liikennevirhemaksun korottamista, uusien huomaamattomien ja kauempaa kuvaavien tolppakameroiden lisäämistä ja ylinopeuden sakottaminen jo olemattomasta ylinopeudesta. Ennätysesitys taitaa olla 1km/h ja sakko heilahtaisi. Sitten on ne sakkorysien tietoinen rakennuttaminen ja ylläpitäminen. Erityisesti tämä viimeinen on se salaliitto josta ajattelin mainita sanasen, sillä se on nimenomaan salaliitto.

Tämänkertainen välähdys tapahtui tampereen Iidesranta -tiellä. Sehän on suora, hyvänäkymäinen tie jossa ei ole sanottavasti suojateitä ja jossa 50km nopeus on perusteltu. Poislukien Järvensivun koulu jonka lähistöllä nopeus muuttuu matelevaksi neljäksikympiksi. Ainoa vaan että tässä homekoulussa ei oppilaita ole ollut yli kymmeneen vuoteen ja rakennus on seistä jököttänyt tyhjillään jo monen oppilaspolven ajan. Nopeusrajoitus on silti olemassa. Ihan puhtaasti poliisin vaateesta kaupunki ei poista kylttiä vaikka syytä olisi, sillä parempaa paikkaa kamera-autolle ei olekaan. Opimme tästä että poliisi tietoisesti rakentaa tiestöön sakkorysiä. Tampere on kuitenkin iso paikka ja aina ei ole mahdollista sanoa missä päin kaaharit liikkuu. Niinpä homma on kuin kalastamista; turha heitellä uistinta sinne tänne ja tonne koska samaan tulokseen pääsee katiskallakin. Ja jos kala ei käy katiskaan, tarvitaan jotain syötiksi. Kyseessä on siis tietoinen ansan rakentaminen. En tiedä onko toisissa kaupungeissa vastaavia salajuonia.

Vastaavia sakkorysäpaikkoja Tampereella joita poliisi rakennuttaa on Kalevantie jossa nopeus mystisesti alenee kesken tien ilman mitään järkevää syytä. Syy tuskin on muussa kuin sakkotuloissa. Tämähän on siitä hyvä paikka että sinne useimmiten eksyy ulkopaikkakuntalaiset. Ratinansilta jossa ei saa ajaa yli neljääkymppiä ja joka tästä alentuneesta nopeudesta johtuen on tukossa kaikki ruuhka-ajat luoden jättiruuhkan koko hämeenpuiston pituudelta, koska tie ei vedä autoja siihen tahtiin kun kuuluisi. Tiehän itse on leveä, suojatietön ja näköesteitä ei ole. Sen etu on se että sitä kautta mennään Helsinkiin ja se houkuttelee niin ikään ulkopaikkakuntalaisia jotka ovat poistumassa Tampereelta.

Legendaarisin on rantatiellä jossa keskimäärin on 70km tuntinopeus. Paitsi jos ajaa länteen päin poispäin kaupungista Vaasan suuntaan, samalla tiellä on 60km tuntinopeus. Sama tie. Viivasuora ohitustie jossa ei ole näköesteitä eikä mutkia. Se että länteen päin ajettaessa on alempi nopeusrajoitus kuin itäänpäin ajaessa, ei pohjaa muuhun kuin poliisilaitoksen juoneen valmistaa ennalta sakkopaikkoja, jossa kamera-auto välähtelee ja kassakone kilisee.

Tampere on kuten muutkin kaupungit. On teitä jossa 70km tuntuu olevan liian vähän ja sitten on pahoja paikkoja jossa jopa 20km on liikaa. Todellinen liikenteenvalvonta olisi analysoida todellisia vaaranpaikkoja ja kaikkia missä tapahtuu supermäärä kolareita. Sellaisia löytyy Jyväskyläntien alkupäästä jossa pelti rytisee väliin pahastikin, ja erityisesti niitä löytyy isoilta teiltä jotka halkovat väestötiheitä lähiöitä kuten Tesoman- ja Hervannan valtaväylät. Ne tunnistaa siitä että niissä ei koskaan näy poliisia. Siis ei koskaan. Poliisin tehtävä on täyttää budjettia omissa tieten rakennetuissa sakkorysissään joihin ovat saaneet halutunlaiset nopeusrajoitusmerkit ja kyttäävät sen päässä.

Tottakai nyt jurppii. Sanon sen silti että uskon näiden tietoisesti rakennettujen sakkorysien olemassaoloon eikä tiettyjen kohtien nopeusrajoituksilla ole muuta tarkoitusperää kun rakentaa valtion budjettia. Tätä kautta ajateltuna poliisin liikennevalvonta, jota poliisi joutuu tekemään työajastaan 30% on korruptoitunutta toimintaa.

Ainoa hyvä puoli asiassa on, että niin kauan kun vain viitsin olla piittaamaton, ei sitä maksateta muilla. Sillä kun sakkotulot alkavat putoamaan, ensimmäisenä todellakin korotetaan sakkoa, ettei tulot putoa. Jos ei se toimi, nämä pylväsmäiset ja lähes näkymättömät kameratolpat lisääntyvät, ja ellei sekään auta, niistä suunnitellaan kierosti liikuteltavia. Jos tulot siitä huolimatta putoavat, otetaan käyttöön alemmat taajamanopeudet ”liikenneturvallisuuden” nimissä ja kytätään kauanko työmatkalainen viitsii ajaa lamminpäästä olkahisiin 30km/h nopeutta sillä kotonahan on vasta tunnin päästä jos silloinkaan. Vaarana kamerat jotka lainsäätäjä on asettanut sakottamaan jo yhden kilometrin ylinopeudesta. Jos tapahtuu pahin ja autokansa alkaakin ajamaan nuhteetta niin sitten on tyydyttävä perinteisiin; auto- ja polttoaineveroon.

Mitään kohtuuttahan ei lainsäätäjällä tässä asiassa ole. Hän kiusaa autoilijan vaikka hengiltä kunhan saa rahansa. Kun sisäministeriö haluaa sen 80 miljoonaansa vuodessa hän ottaa sen vaikka väkisin.

En tiedä mikä vastavedoksi. Ensin pitäisi kai saada ministeri tunnustamaan että kaupunkiliikenteen kattonopeuksia todellakin manipuloidaan sakkotulojen pohjalta ja autoilijaa provosoidaan rikkeeseen. Että poliisin tehtävä on tätä nykyä liikenteenvalvonnan osalta todellakin korruptoitunut. Jos poliisin ainoa tehtävä tässä maailmassa on todellakin kerätä rahaa kansalaisilta epäreiluin ja kyseenalaisin tempuin, ei se ole univormunsa arvoinen.

JukkaNieminen11

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu