Sanna ja Ukrainan hävitty sota

En ole tunnustautunut kovinkaan Ukraina -myönteiseksi ja katson että Ukraina on saanut mitä se on pitkään nenästään kerjännyt. Ei silti voi olla ajattelematta säälinsekaisin tuntein Zelenskyä, joka tätänykyä on sellainen piruparka. Jos hän määritti voiton ajamalla venäläiset pois ensin nykyisen Ukrainan alueelta, ja sitten vielä paluuta vuoden 2014 rajoihin, on ne haaveet lopullisesti kuopattu. Enää on jäljellä päivittäiset 200-500 miehen tappiot ja siellä missä venäläiset puskevat lävitse, voi ukrainalaisten tappioluvut kasvaa äkkiäkin nelinumeroisiin lukuihin vain muutamassa päivässä. Sota on hävitty ja sillä sipuli. Ja kuten sen Koskelakin sanoi että hävinneille vain luu kurkkuun. Jopa Yhdysvallat asemoi Ukrainan strategisen aseman uudelleen; nyt vain yritetään pitää mitä vielä venäläisiltä valtaamatta on, eli on siirrytty pysyvästi puolustustaisteluun. Syytä onkin, näköpiirissä alkaa olla venäläisten kevätoffensiivi sillä hyökkäysaloite on sinne päin siirtynyt – ja ilmeisesti pysyvästi.

Silti ei voi olla miettimättä viime kesän hyökkäystä kun Zelensky pisti kaiken yhden kortin varaan ja lähetti joukot liikkeelle vahvoin maavoimin, jotka piankin rusentuivat miinakenttiin ja tykistön rumputuleen. Se oli vähän kuin Ardennien taistelun toisinto vuodelta 1944. Olisi se voinut mennä toisinkin. Tuskin olen ainoa joka on sitä mieltä että ilmasuoja olisi ollut kova sana, jolla häätää venäläisten helikopterit pois. Nythän venäläiskopterit saivat ammuskella Leopardeja kuin harjoitusradalla ikään. Enemmänkin. Hävittäjät olisivat voineet käryttää venäläisten tykistöasemat napalmilla ja sirpalepommeilla ja mikä tärkeintä – bunkkeriketjut valkoisella fosforilla. Fosforihan on siitä metka aine, että se tekee vaarattomaksi bunkkerin kuin bunkkerin, olkoon tämä kuinka syvään tahansa kaivettu.

Tosin nykypäivänä hävittäjäkone, ja erityisesti maataistelukone, on suhteellisen avuton vastatoimia vastaan. Panssarivaunu on sitä enemmän sillä tankki voidaan tuhota lukemattomin eri tavoin. Lentokoneella sentään on jotain millä vastata. Taivas voidaan sekoittaa alumiinisilpulla joka sekoittaa ilmatorjunnan tutkat. Siltä varalta että jokin BUK-ohjus näkee silti hävittäjän, voidaan taivas kyllästää magnesium-soihduin. Muusta elektronisesta häirinnästä puhumattakaan. Jos voidaan taivas sekoittaa edes tunnin ajaksi, siinä ajassa saa ihmeitä aikaan eikä ukrainalaisten panssarivoimien olisi tarvinnut kuin ajaa ohi tuhottujen PST-bunkkerien.

Vaan ei ollut lentokoneita. Ei niitä halunnut Biden antaa koska hävittäjällä pääsee kauas Venäjän puolelle tuhoamaan mitä tuhoaa. Se olisi ollut sitä sodan eskaloitumista. EU ei päässyt yksimiellisyyteen mistään, kuten se ei koskaan pääse.

Paitsi Sanna. Silloinen pääministerimme Sanna Marin oli ja on kiistaton tahtoihminen, joka puhui vahvasti Ukrainan ilmatuesta suurhyökkäyksen alla. Luonnollisesti hän sai jo tässä maassa vastaansa istuvan Presidentin, pääesikunnan, eduskunnan miespolitiikot ja jopa tavalliset rivikansalaiset, jotka loivat yleistä mielipidettä, että omasta puolustuskyvystä ei voi tinkiä eikä lahjoitella muille. Kyynisesti näin silloin saman kuin Sannakin; kukin puhuu kyllä Ukrainan auttamisesta vaikka miten ylevin juhlapuhein, mutta kun on aika siirtyä puheista tekoihin, virtaa suonissa pelkkää lastenlimsaa. Ironisesti Sannassa oli enemmän munaa kuin kaksilahkeisissa yhteensä jotka tosipaikan tullen osoittautuvat heikoiksi vätyksiksi.

Jos Sanna olisi edelleen pääministeri, hän olisi varmasti EU-tasolla kääntänyt maat ja taivaat hankkiessaan ukrainalaisille lentokoneita suurhyökkäyksen alla. D-Dayna olisi Ukrainan sinitaivas täyttynyt lentoarmadasta, jossa olisi lentänyt sekaisin vaikka mitä ranskalaisia ja tsekkiläisiä koneita jyräten kaiken alleen kun Sanna olisi niitä hankkiessaan hakannut nyrkkiä pöytään. Näin ei käynyt. Sanna ei voittanut vaaleja eikä toista niin terhakkaa lentokaluston kerääjää löytynyt koko Euroopan alueelta, eikä löydy vieläkään. Tämän myötä Zelensky hyökkäsi ilman ilmatukea ja koki rökäletappion josta maa ei enää toivu. Tappio koostuu monesta eri tekijästä. Miinakentistä tietty mutta myös Suomen eduskuntavaalit aiheuttivat suurtappion, koska sen myötä Zelensky menetti EU-alueella tärkeimmän lobbarinsa ja puolestapuhujansa.

Jäljellä on enää se koska Ukraina alkaa saada tarpeekseen ja palaa neuvottelupöytään vaikka tietääkin siellä odottavan häpeällisen pakkorauhan. Silti sitä miettii että jos kansa olisi Suomessa asettunut vaaleissa Sannan taakse, näkisimmekö nyt Zelenskyn uhoavan Mariupolin torilla tulevaa maihinnousua Krimin niemimaalle?