Sanna Marin ja setämiesten seksismi

Brittilehdistön mukaan Sanna Marinin kompastuskiveksi toiselle jatkokaudelle Suomessa koitui seksismi. Wikipedian mukaan seksismi on yhdenlainen sovinismin muoto, joka nojaa sukupuolittuneeseen vähättelyyn eli antaa ymmärtää ihmisen olevan alempiarvoisempi sukupuolensa vuoksi. Seksismin tarkoitus on ylläpitää nöyryyttävää ilmapiiriä tiettyä sukupuolta kohtaan.

Ymmärrettävästi pahimmat seksistit löytyvät keski-ikäisistä tai sitä varttuneimmista miehistä, eli ns. setämiehistä. Siinä ei ole mitään kummallista. Politiikka on ollut iät ajat keski-ikäisten miesten toimintakenttää ja aivan varmuudella politiikan seuraaminen. Kuten voimme arvatakin, parempaa tutkimuskenttää mitä UudenSuomen blogipohja tarjoaa, ei olekaan. Olenkin seurannut mielenkiinnolla täällä vallitsevaa Marin -kritiikkiä ja huomannut väistämättömiä yhteyksiä. Koetan niitä vähän valottaa mutta oikeastihan nämä olisivat oivaa kauraa johonkin yliopistolliseen tutkimukseen jolle voisi panna nimeksi vaikka `naisviha Suomessa´ tai jotain. Onhan tämä blogipohja oiva läpileikkaus setämiehistä kun heillä on täällä monopoli.

On aivan varmaa että ottaa täällä minkä tahansa Sanna Marinia käsittelevän kriittisen kirjoituksen ja/tai sen kommenttiosiot, asenne on aina 100% vähättelevä. Alentuva. Halveksiva. Yleensä joka toisessa tai ainakin joka kolmannessa kommentissa vilahtaa sivukaneetissa sana ”huulipuna” ”kassatyttö” tai ”nahkatakki” joka paljastaa taustamotiiveja. Adjektiivi on tässä alleviivaava. Nuori nainen on luonnostaan hepsankeikka, korkokengillä bileistä toiseen sipsuttava pimu. Voi sanoa että täällä esiintyvästä Marin -kritiikistä likemmäs 100% täyttää kevyesti seksismin määreen. Osalla se tulee varmasti alitajuisesti eivätkä itse tiedosta rakentavansa kritiikkiään silkan sovinismin pohjalle.

Vähättely ja kykyjen systemaattinen aliarviointi on siinä mielessä mielenkiintoinen, että se ei ollenkaan vastaa niitä päätöksiä joita Marin hallituskaudellaan teki. Ne olivat mittasuhteiltaan suuria, järisyttäviä ja toisinaan jopa maailmanlaajuisia. Hänhän joutui heti uransa alussa tekemään mammuttimaisen päätöksen koronasulusta, jollaista ei Suomen historia aiemmin tunne. Päätös oli valtava koska se ei ainoastaan kieltänyt matkustamasta maakunnasta toiseen vaan myös pysäytti koko maan talouden. Seuraava suuri päätös oli sitten kohdistaa koronaelvytys, panoksena oli maamme koko yrityssektori joka väärinsuunnitellusti kaataisi koko yritysmaailman. Molemmissa aikaa päätöksentekoon ei ollut, vaan ne piti tehdä nopeasti eikä virheisiin ollut varaa. Marinista kasvoi näiden myötä suurten päätösten ihminen, eikä sinänsä ihme että hän myös järjesti koko terveydenhuollon uudistamisen maaliinsa. Ottaen huomioon että jälkikäteen ei ole juurikaan sotessa esiintynyt valuvirheitä tai lastentauteja, ainoa kritiikki tuntuu käsittelevän sote-johtajien ökypalkkioita, joten uudistus meni selvästi maaliin asti. Tämäkin kritiikki on tätä tuttua kateuden ja kaunan luomaa, eli mitään asiakritiikkiä se ei ole.

Maailmanluokan päätös oli sitten Natoon liittyminen. Kun venäläisjoukot motitettiin Kiovan moottoritielle, avautui sille päätökselle pieni ja hetkellinen tilaisuus joka pian sulkeutuisi ja avautuisi uudelleen ehkä vasta 30 vuoden päästä.

Suurinta Marinin politiikassa oli ehdottomasti tukea osattomia ja vilpitön pyrkimys päästä eroon rakenteellisesta köyhyydestä, joka sekin monessa mielessä onnistui ainakin osittain. Köyhyydensyövereistä vedettiin paljon pois eri ihmisryhmiä.

Mielenkiintoinen debatti nähtiin Marinin toiveessa lähettää hävittäjäkoneita Ukrainaan, sillä siinä jos missä vastakkain olivat istuva pääministeri ja maamme setämiehet. Keski-ikäiset miehet vastustivat asiaa jääräpäisesti. Myös tällä palstalla. Siitä voimme oppia että paljon kaksilahkeiset puhuvat Ukrainan tukemisesta mutta kun pitäisi siirtyä sanoista tekoihin, suonissa virtaa pelkkää lastenlimsaa. Marinilla tuntui olevan enemmän munaa kuin tämän maan miesväestöllä yhteensä.

Palataksemme aiheeseen on vastaavan kokoluokan päätösten edessä ollut aiemmin vain yksi päättäjä; jalosukuinen marsalkka Mannerheim. Kansa muisti silloinkin marskiaan tarjoamalla hänelle palkkioksi kymmentä vuotta Kakolaa. Silloin hänet pelasti itse generalissimus Stalin joka jostakin syystä oli marsalkan lumoissa. Vaihtoehdoksi sitten tarjottiin elinikäistä karkotusta ja takaisin ei olisi koskaan asiaa. Paatunut kiittämättömyys onkin ollut meillä sukupolvesta toiseen jatkuva perinne ja suurenkin miehen tai naisen kukistaa lopuksi aina keskinkertaisten mafia.

Toisaalta ei parane olla epäoikeudenmukainen. Marinin kaltaista istuvaa pääministeriä kohtaan on vaikea olla kriittinen mikäli tämä tekee yksinomaan täydellisyyttä hipovia päätöksiä joiden kokoluokat heikompaa alkaisi jo huimata. Oli sentään aamiaiskohu joka saatiin aikaan – muuta ei. Kyllä lyövä aseen löytää kuten sanotaan.

Siinä missä Mannerheim viskattiin maasta ulos, lähti Marin sentään vapaaehtoisesti. Ainoana kiitoksena myytti tuhlailuhallituksesta ja muuta eivät monet siteerakaan. Tosin Marinin hallitus ei suhteessa ottanut velkaa yhtään sen enempää kuin edeltäjänsä kuin seuraajansakaan, mutta sillä ei ollut merkitystä, vaan negatiivisen mielikuvan istuttamisesta. Marinin hallituksen toimia ja sen vahvuuksia on hyvin vaikea kritisoida muun kuin seksismin kautta. Tuhlailussakin on selkeä viittaus siihen että bilehirmu ei ymmärrä rahankäytöstä mitään, joten siinäkin on selkeä seksistinen taka-ajatus.

Kirjoitukseni aavistuksen eksyi aiheestaan mutta kun täällä(kin) kuulee Marinin hallituksesta yhteenvedon ”eipä tuo paljoa osannut” ei voi kuin pöyristyä moisen julkean lauseen edessä. Toisaalta sellainen kyllä kielii enemmän kriitikosta kuin kritiikin kohteesta, jolta selvästi uupuu realismin taju ja se mitä ympärillä oikeasti tapahtui. Osaamattomuus, kyvyttömyys, millä sitä nimitämmekään, on osa seksismin vaatekertaa. Kiistatta Marin ratsasti paljon naiseudellaan ja naiseuteen yhdistyy helpolla osaamattomuuden leima, ainakin setämiesten maailmankuvassa. Erityisesti kansainvälisen muoti-ikonin rooli suututti ja aikaansai sovinismin ohella myös silkkaa kateutta. Kun nämä yhdistyvät muutenkin sielunpohjassa uinuvassa kaunantunteessa, syntyy kriittinen pohja jossa onnistuminen on aina jonkun muun ansiota, mutta sen sijaan kaikki epäonnistumiset Marinin henkilökohtaisesti. Yleensä nämä epäonnistumiset olivat jonkun alemman virkamiehen töppäyksiä. Kritiikki oli yhtä oikeudenmukainen kuin syyttäisi eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsentä kainuun prikaatin ampumaradalla tapahtuneesta onnettomuudesta.

Kun tämän kaiken ynnää, on pakko tunnustaa että brittilehdistö oli tyystin oikeassa. Sanotaan että palavaan taloon näkee parhaiten ulkoapäin. Olennaista näin setämiehenä olisi oppia itsetiedostusta. Kritiikkiä me kaikki esitämme mutta niiden motiivit voivat olla perustellut tai halpamaiset. Jälkimmäiset olisi hyvä tunnistaa itsestään ja kitkeä ne olemattomiin. Sitä odotellessa monen olisi syytä hävetä, kaikella kunnioituksella tietenkin.