Satakunnan muinainen kuningaskunta

Tuossa edellisessä bloggauksessa alkoi kommenttiosiossa tulla ihmetteleviä kysymyksiä siitä olenko pätevä kirjoittamaan ihka aitoa sotakirjaa, kun kerran menneessä olen kunnostautunut rajatieteen ym hämärän rajamailla. Pelko tuntuu olevan että vastuu asiassa siirtyy lukijakunnalle. Kun ei tässä muutakaan niin kerron miten olen maineeni hankkinut.

Se alkoi huomiosta jonka tein vahingossa ja puhtaasti sattumatta. Satakunnan kirkot ovat järjestään saman etäisyyden päässä toisistaan. Täsmälleen 33,3 km välein. Ei tietenkään kaikki eikä absoluuttisesti. Sillä kun vanha lahoava kirkko on purettu ja viereen tehty uusi on uusi etäisyys sitten joko 33.2 km tai 33,4 km. Pientä klappia tuntui olevan mukana, ei niin paljoa etteikö homman tarkoituksellisuutta nähnyt. Ja niitä oli paljon. Mitä enemmän tutki ja mittasi niin ilmiö vain kasvoi kasvamistaan ja lopulta ei ollut oikeastaan yhtään kirkkoa tai kappelia josta ei joku toinen kirkko olisi ollut 33,3 km päässä – joistakin lähti sama mitta useaankin eri suuntaan.

Mikä ihme tämä juttu on? Mistä moinen etäisyys ja miksi sitä ei tiedetä?

a) Ilmiö tuntuu rajoittuvan satakunnan historiallisen maakunnan sisälle ja loppuu kuin veitsellä leikaten toisten maakuntien rajoilla.

b) Lähes yksinomaan ne menevät sisämaasta rannikolle ja

c) varsin usein ne seuraavat jokiuomia tai

d) korreloivat vahvasti keskiaikaisen tiestön kanssa.

Niissä on siis kaava!

Nyt joku sanoo tässä kohtaa että niin ne menee ne huoltoasematkin 33,3 km välein. Väitettä kannattaa tarkastella. Jos tosiaan ottaa kaikki eteläsuomen huoltoasemat ja mittaa niiden kaikkien etäisyydet toisistaan, seuraa tähtitieteellinen määrä erilaisia etäisyyksiä. Varmasti yksin 33,3 km mittaa on useita satoja. Vaan eihän sitä niin lasketa. Se kuuluu laskea niin että onko jotakin mittaa prosentuaalisesti enemmän kuin jotain muuta. Tästä saadaan sattuma-arvo joka eteläsuomen alueen huoltoasemien keskinäisissä etäisyyksissä on 0, 01 %. Satakunta, joka on pienempi maa-alue, sattuma-arvo kasvaa ja siellä huoltoasemia, tai pesäpallokenttiä tai mitä tahansa rakennelmia on 0,2 % sattuma-arvolla.

Joten ei muuta kuin kirkkojen keskinäisiä etäisyyksiä laskemaan. Käytännössä sama sattuma-arvo seuraa; pääosin kirkkojen etäisyydet eivät omaa vastaavuuksia kuin 0,2 % arvolla. Kunnes laskee kaikki etäisyydet jotka on 30-40km välein ja keskeltä 33 -ilmiö suoraan pomppaa silmille. Niitä esiintyy prosenttiarvolla 1.8 %. Luku ylittää sattuma-arvon moninkertaisesti. Ilmiö on siis todellinen, matematiikka todistaa sen.

Itse luku on helpoin tutkittava. Se on eräänlainen varhaiseurooppalainen standardimitta. Roomalainen jalkaväkisotilaan päivämarssi oli 11,1 km ja hevosella päivämarssi oli 33,3 km. Mittaa löytää myös Suomesta keskiajalla ennen ruotsinvallan aikaa – joskin pienempänä ja maatalousmittana. Toisaalta tietomme noilta ajoilta on muutenkin rajalliset ja hyvä että löytyy edes jotakin. Kyynärä oli 0.55m ja kuusi kyynärää muodosti yhden tangon ts. 3,33m. Tällä mitalla on mitattu mm useimmat keskiajan kivikirkot ja ne on edelleen todettavissa niiden kiviseinistä. Vielä 1600-luvulla kärrykauden alkaessa Pietari Brahe määräsi tiet rakennettavaksi tangon levyisiksi jonka talonpoikaisto teki omalla mitallaan.

Aulis Oja väitöskirjassaan ”keskiaikaisen eteläsuomen asutus- ja aluejaot” (1955) totesi että kirkonpaikat olivat ennen kirkkolaitosta turkiskaupan keskuksia ja että kirkkolaitos astuessaan tilalle sai kaiken valmiina. Tämä antaa meille tarvittavan tiedon.

Lyhyesti sanoen nämä mitat edustavat sen ajan talvitieverkostoa. Sen vuoksi niillä on varaa mennä viivasuoraan. Jos oli keskiajan suvitiet mitä oli, niin talvella luisti. Reellä vaan viivasuoraan turkislasti kyydissä kohti rannikkoa. Ongelmahan näissä on että kun pakkanen paukkuu puissa niin täytyy sitä jossain yöpyäkin, niin miehen kuin rekihevosen. Aivan varmasti nämä salaperäiset paikat olivat etappipisteitä josta saada särvintä ja lämmintä olkikasaa alleen kunnes matka aamulla jatkuu. Ne olivat kievarilaitos ennen kievarilaitosta. Vaikeahan tätä on näyttää toteen koska talvitiellä on ikävä tapa sulaa olemattomiin joka kevät.

Olen ottanut vapauden esittää että moisen järjestelmän ylläpito vaatii jotakuta auktoriteettia, keskitettyä hallintoa jotta se voi toimia ja myös ylläpitää varsinaista kaupparauhaa. ja se joka omistaa nuo etappipisteet, omistaa sanalla sanoen kaiken. Hän omistaa koko turkis- kuin majavanhauste -bisneksen monopolissaan eikä moista auktoriteettia oikein voi muuta olla kuin jonkinlainen maakunnan haltija ts kuningas. Niihin aikoihin kuningaskunnat olivat muuallakin maakuntien kokoisia. Satakunnan historiallisesta maakunnasta on vieläpä mielenkiintoisesti löydettävissä vieläpä ns. ley-linjoja eli kirkkoja jotka menevät viivasuoraan toisiinsa nähden. Ne sijaitsevat joko satakunnan ja varsinais-suomen tai satakunnan ja hämeen rajoilla. Ne ovat lyhyesti sanoen rajoja. Kirkot ovat luonnollisesti niiden keskellä koska raja on tehty tieuraan. Sellaisetkin rajat on olleet olemassa tässä maassa jo viikinkikaudella joka vain syventää näkemystä pitkälle organisoituneesta yhteisöstä.

Tätä emme tiedä koska historia on kadonnut. Vain Matti Kurjesta (1200-1300 -luku) mainitaan että hänen isoisänsä olisi ollut viimeinen Satakunnan kuningas.

Rannansiirtymän perusteella 33- järjestelmä on alkanut syntyä jo germaanikaudella 500-600 -luvulta ja viimeisin on tehty 1300-luvun lopulla. Sen jälkeenhän myös satakunta ajautui Ruotsin kuninkaan valtapiiriin. On nähtävissä että ilmeisesti satakuntalaiset hävittivät 700-luvulla toisen kuningaskunnan; kyrönlaaksossa sijainneen myyttisen muinais-kainuun yhdessä svealaisten ja juuttien kanssa. Mikäli oletammme tutkijoiden tavoin että kalevalainen runous on pääosin satakuntalaista alkuperää, vastaisi muinais-kainuu silloin mytologista Pohjolaa. Varmuudella pohjanmaalle syntyi 700-luvulla ”asutustyhjiö” ja se alkoi täyttymään satakuntalaisilla uudisasukkailla. Tämä selittää miksi myös tietyt pohjanmaan kirkot esiintyvät 33,3 km välein – ilmiö syntyi myös siellä.

Kun esitin tämän ammattitutkjoille he raivostuivat tyystin. Ajatuskin siitä että satakunnassa olisi ollut talviteitä jonka varrella yöpymispaikkoja tasaisin 33,3 km välein jotka hevonen jaksaa juosta on huuhaata pahimmasta päästä. Esittäjä on pöpi päästään, ja hänestä kannattaa säällisten ihmisten pysytellä mahdollisimman kaukana kuten se Muinaistutkija -lehdessä nasevasti tiivistettiin. Kirjoitushan allekirjoittanutta vastaan oli muhkeat kahdeksan ja puoli sivua pitkä josta seitsemässä rytättiin allekirjoittaneen persoonaa ja annettiin ymmärtää että olisin maanis-depressiivinen uusnatsi, patologinen valehtelija ja henkisesti epävakaa ja mitä kaikkea siinä nyt solvattiinkaan.

Eivätkä he koskaan anteeksi antaneet. Inkeri Koskisen kirjassa olin saanut roolin jonkinlaisena huijarina, vaikka siinä vain naurettiinkin allekirjoittaneelle hyväntahtoisesti.

Noh, teillä on arvostelukykyä. Nyt tiedätte mistä olen huuharimaineeni ansainnut ja miksi minut nivotetaan osaksi foliopäitä. Olette myös päteviä arvoimaan itse teorian onko se silkkaa fantasiavetoista huuhailua vai olisiko ansainnut vakavammankin tarkastelun.

Itse olen sitä mieltä että olemme vielä nuori ja kypsymätön kansakunta ja meidän tietomme menneestä ovat vielä hatarat ja ylimalkaiset mutta se on vain minun mielipiteeni se.

+5
JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu