Svekomaanitulkinta

Eilinen kirjoitukseni ristiretkien olemattomuudesta valitettavasti meni vähän ohitse. Kommenteista näki että leipätekstiä ei ollut luettu eikä sisäistettty. Syy on tietenkin yksinomaan minun. En tuonut riittävän hyvin esiin asioiden raameja eli pohjatietoja. Koetan korjata sen nyt ja selitän raamien kautta miten ruotsalaisvetoinen historiankirjoitus on onnistunut väärentämään omankin historiamme suurissa mittakaavoissa.

Suomen itsenäistyttyä oli nuorella kansalla tarve saada pikaisesti itselleen historia. Sen pääsivät kansalaissodan jälkimeiningeissä kirjoittamaan pahamaineinen svekomaaninen aatevirtaus. Juuri nämä suomenruotsalainen eliitti, rotuteoreetikot joiden mielestä suomenkieliset olivat mongolisia ali-ihmisiä ja alkujaan oli teoria jonka mukaan ruotsalaiset olivat maamme alkuperäisasukkaat ja suomalaiset tulivat vasta myöhemmin, mistä lie mongolian liepeiltä olevasta babrariasta.

Suunta kuitenkin muuttui kun Ruotsin kansallisromantikot hyppäsivät mukaan aikansa vallitsevaan germaaniteoriaan. Silloin ruotsalaiset olivatkin goottien perillisiä. Lyhykäisyydessään germaaniteoria oli saksalaisten kehittämä viritys joka syntyi kateudesta roomalaisia ja kreikkalaisia kohtaan. Päätettiin että pohjoisessa kaikki kulttuuri oli kotoisin Saksasta, joko germaanien, goottien tai jopa varhaisempien kelttikansojen toimesta. Kaikki nämä englannit saivat kiittää saksalaisia kulttuuristaan. Ajatus otettiin avosylin vastaan Ruotsissa josta se yhdessä rotuteorioiden kanssa levisi hyvin äkkiä myös suomenruotsalaisten kulttuuripiireihin. Ruotsalaisethan sen sivistyksen toivat.

Tämä oli näkynyt jo aiemmin Porthanin teorioissa. Porthan otti sen linjan että vain kirjallinen aineisto kelpaa lähteeksi – joka sinänsä oli oikeaoppista – ja muuta kirjallista aineistoa ei ollut, kuin se mikä kirkkolaitoksen jäljiltä löytyi aurajoenlaaksosta. Näin ollen Porthanin käsissä Suomen historia oli sama kuin aurajoenlaakson historia ja sen ulkopuolelle jäävä Itämaa – se ei ollut noteeramisen arvoistakaan. Näin suomenruotsalaisuudesta tuli vallitseva agenda joka on edelleen yliopistotutkimusten paradigma jota mikään ei horjuta. Suomen keskiajan historiaa peilataan edelleen ruotsin/ruotsinsuomalaisen eliitin silmälasien kautta, asia jota yksikään rehellinen tutkija tuskin voi kiistää. Kutsuvat sitä vain germaaniteoriaksi koska svekomania terminä herättäisi liikaa poliittisia kiivailuja.

Tästä on jäänyt muistoksi historiankirjoituksen punainen lanka että on Suomessa tapahtunut mitä tahansa päätään pidempää – se on poikkeuksetta Ruotsista. Valkoisena aikana oltiin myös haluttomia tutkimaan niitä kulttuurikehityksiä joita saapui idästä päin, joten tietty monopoli näille svekomaaneille jäi vaikuttaa historiankirjoitukseen. Germaaniteoria tiedostetaan kylläkin nykyisin, mutta kukaan ei sitä ota asiakseen korjata, ruotsinsuomalainen vaikutus yliopistoissa on edelleen liian tiukassa.

Tätä puolta ei voi ymmärtää myös paneutumatta Ruotsin omaan historiaan keskiajan osalta. Pitää aina muistaa että Ruotsia ovat historian hyökyaallot heittäneet 1500-luvulta alkaen suurvallaksi ja suurvalta ansaitsee suurvallan historiankin. Sen on näytettävä siltä että loistokaudet ovat jo jostakin viikinkikaudelta vähintään ja ikiajat Ruotsin kuningashuone on ollut pysyvä, staattinen, ja ikivanha. Tältä pohjalta ei liene ihme että suurvaltahistoriaa kirjoittaessaan ei aina ollut niin nöpönuukaa oliko menneiden kirjaaminen totta vai ei. Kunhan oli suureellista.

Pähkinäsaaren raja on tyyppiesimerkki jo lähes munchausenilaisesta suuruudenhulluudesta. Koko raja on mielikuvituksellinen kehitelmä vasta jostakin 1400-luvun loppupuolelta jolloin tarvittiin suurvallan arvoista historiaa. Omana aikanaan, 1323, Ruotsi oli maakuntiin hajonnut mosaiikki jossa kaikki kävivät sotaa kaikkia vastaan ja mitään valtakunnallisia – ulkopoliittisia – ambitioita sillä ei voinut olla koska se ei ollut valtio, joka sellaista olisi voinut ylläpitää. Vuonna 1323 sillä ei ollut edes kuningasta. Tiedän tiedän.. tätä voi olla vaikea hahmottaa jos on elänyt ja sisäistänyt kansallisvaltioiden ajan, on lähes mahdoton ymmärtää maata jossa kaikki on romahtanut pitäjäkuninkaiden tasolle. Pähkinänsaaren rajahan on vielä vaatimatonta. Hyvin pian ruotsalaiset lisäisivät historiaansa että alkuperäinen Eedenin puutarhakin sijaitsi Ruotsissa. 1800-luvun kansallisromantikot vain ammensivat tästä vuosisataisesta hybriksestä.

Suomalaisen historiankirjoituksen ongelma on, että se ei ole olemassaolonsa ajan suorittanut näihin juttuihin minkäänlaista lähdekriittistä ajattelua. Eerikinkronikka on edelleen kulmakivi ja kaikki on edelleen voimissaan mitään kyseenalaistamatta. Ei se sinänsä ihme, kun ajattelee näitä meidän maalaisyliopistojamme jossa professorinvirat periytyvät isältä pojalle ja muutenkin väkimäärä on liian pieni luomaan laatua. Ei se korjausliike täältä suunnasta koskaan ala. Se alkaa Ruotsista, edellyttäen etteivät täällä meillä pimitä näitä korjausliikkeitä kuten on nähty yhdessä fantasiakirjallisuuden osiossa nimeltään Birgerin ristiretki.

Fantasiahistoria nojaa Suomen puolella muutamaan perusajatukseen. Ensimmäinen on se että Ruotsi tavataan nähdä meilläpäin pysyvänä, homogeenisenä ja jykevänä kansallisvaltiona. Muistan kuinka haastattelussa Herman Lindqvist koetti oikoa suomalaisia tässä asiassa – turhaan. Näkemyksestä on tosiaan tiputettu ruotsin oma historia pois jossa on ikiajat maakunnat sotineet keskenään, teutoniritarit riehuneet pitkin Ruotsia ja pitkät ajat on Ruotsi ollut tanskalaisikeen alla. Siirtomaa ei pidä siirtomaita.

Fantasiahistoria ulottaa siis juurensa kauemmaksi. Ruotsin osuus Suomesta alkaa vasta Kustaa Vaasan ajoista ja lopullisesti se ruotsiintui vasta nuijasodan jälkimainingeissa kun Kaarle herttua ajoi täältä saksalaisaateliset maanpakoon tai mestautti. Suomihan oli 1200-1400 -luvuilla täysin saksalaistunut valtio mutta äkkiäkös ne kummaa historianlehdiltä pois ja nimittää ruotsalaiset tilalle. On kuitenkin syytä muistaa että osa kivilinnoistamme kuin lähes kaikki kivikirkot ovat saksalaisrahoilla tehtyjä. Jos asiaa katsastaa asiallisesri niin ruotsi-suomen aika kesti vain muutaman sata vuotta, ei vuodesta 1150 kuten on tavattu uskotella.

Satakunta, Kyrö ja tavastia olivat näihin aikoihin täysin itsellisiä kuningaskuntia, sillä saksmannien kanssa kyse oli vain kaupasta. Tiedän että sana särähtää. Sana kuningas toimii kuitenkin samassa kontekstissa kuten Britannian tai Ruotsin maakunnat omasivat kuninkaansa, kuten myös Norjan maakunnat eli fylket. Tämä on siis aikaa ennen kansallisvaltioiden syntyä ja nämä kuninkaat pitää nähdä tietenkin ennemminkin herttuakunnan kokoisina. Termissä ei pitäisi olla mitään liioittelevaa. Tosin svekomaanisuuden ideassa on tehty selväksi, että ali-ihmiset ovat olleet kykenemättömiä hallitsijan luomiseen koska ovat siihen liian primitiivisiä. Svekomaaninen aatevirtaus edellyttää että jos on tarvittu päätöstä, ne ovat tapahtuneet käräjäkivillä yhteisesti kuten todella alkeelliset yhteisöt toimivat.

Kun me siis puhumme maamme keskiaikaisesta historiasta, siitä suurinpiirtein fantasiaa on 60-70% eli asioita jotka eivät pidä paikkaansa. Jos ja kun germaaniteorian siivoaisi pois, paljoa ei jäisi jäljelle. Tämä on ehkä kiinnostavaa – tai sitten ei – mutta kysyä sopii, mikä se oikea historia sitten on, jos tämä ei ole oikea? Hyvä kysymys sillä alkeitakaan sen esiinkaivamiseksi ei ole vielä tehty. kuten sanoin aiemmin, alemmuudenluonteinen kansanluonteemme sikiää juurikin tästä. Kun ymmärrämme että tämä väärennetty fantasiahistoria on luotu henkisen alistamisen strategiaksi, saatamme viimein vapautua heikosta itsetunnostamme. Sillä totuus vapauttaa.

JukkaNieminen11

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu