Talvisodan molemminpuolinen tiedustelutieto

Olen ilokseni huomannut että myös kotomaassamme on hitaasti herätty kansainväliseen tutkimukseen ja ruvettu näkemään Talvisodan syttymissyyt paremmassa valossa. Meillähän on ollut tästä asiasta pitkään kansallisvetoinen tulkinta joka on yhtä aito kuin kolmen euron kolikko. Senhän on muuten muotoillut sen aikainen propagandatoimisto Valtion tiedotustoimisto. Sen intresseissä on ollut vain luoda taistelutahtoa, tärkeää sekin, mutta tulkinnasta olisi pitänyt osata luopua jo heti sotien jälkeen.

Hivenen karrikoiden kansallistulkinta rakentuu sille että veli Viro rakensi puolustushökötyksensä oljista kunnes tuli iso paha Stalin ja uhkasi puhkua ja puhaltaa olkimajan kumoon. Pani sitten virolaiset pataansa. Paremmin ei mennyt veli Baltialla joka vuorostaan teki oman puolustusjärjestelmänsä risuista. Mutta veli Ponteva rakensi Mannerheim-linjan järeistä tiilistä ja turhaan puhkui iso paha Stalin sitä kumoon. Tämä kyseinen variaatio sadusta ”Kolme pientä porsasta” on kasvatustieteilijöiden mukaan sellainen että sen sisäistää jokainen yli 3-vuotias, joten siitä ei ollut vaikea leipoa ”totuutta” Talvisodasta. On sitten oma asiansa onko siitä Suomen viralliseksi historiaksi? Ollut ainakin tähän asti. Oikeat syyt ovat aivan erilaisia.

Lähtökohtaisesti ongelma oli jonka piti olla niin silloin kuin nykyäänkin kaikkien tiedossa. Hitler tulee ennemmin tai myöhemmin hyökkäämään Neuvostoliittoon. Yhtä selvää oli että Leningrad tulee olemaan yksi pääkohteista ja vielä selvempää oli että jos ja kun Leningrad kukistuu, siitä aiheutuu dominoefekti joka kaataa koko Neuvostoliiton. Neuvostoliitolle Leningradin puolustaminen oli silkka elämän ja kuoleman kysymys. Suurvaltapoliittinen realismi pakotti Viron myöntämään sotilastukikohtia kaupungin puolustusrenkaaksi ja käymään suomalaisten kanssa neuvotteluja itä-kannnaksen muutamasta pitäjästä. Stalin tarjosi vastineeksi maa-alueita karjalasta ja oli varma suomalaisten suostumuksesta sillä liiketaloudellisesti se oli hyvä suomalaisille hyvä kauppa. Leningrad saisi puolustusrenkaansa ja huonot suhteet, jotka olivat olleet leimallisia suomalaisten kanssa koko 30-luvun, voisivat jopa lämmetä.

Suomen ulkoministeri Eljas Erkko yhdessä pääministeri Cajanderin ja puolustusministeri Niukkasen kanssa ei aikonut antaa ryssälle mitään. Hänen ylhäisyytensä Erkko ei edes viitsinyt matkustaa Moskovaan vaan lähetti sinne kakkosketjunsa Paasikiven johtaman valtuuskunnan. Ei ole tiedossa miten Stalin otti vastaan moisen loukkauksen mutta jos pahastui, salasi sen hyvin. Hän halusi ratkaista asian rauhanomaisesti joten nieli ylpeytensä ja osallistui henkilökohtaisesti neuvotteluihin suomalaisten kanssa joille ei annettu lupaa myöntyä mihinkään eikä myöskään valtuuksia. Ihmeen kärsivällinen Stalin oli loppuun asti ja tinki vaateistaan lähes kaiken paitsi oleellisimman neuvottelujen myötä. Suomalaiset eivät taipuneet edes muutaman pitäjän ja ulkoluodon luovuttamiseen, kuten eivät mihinkään. Hissuksiin sävy muuttui uhkaavammaksi ja Stalin joutui selittämään että tilanne on nyt se, että jos ei hyvällä niin pakko on ottaa pakolla. Siinä vaiheessa kun Stalin uhkasi ottaa alueet väkisin, ja että sodan myötä vallattaisiin koko maakin, ei se tehnyt asiasta kuulleeseen Erkkoon minkäänlaista vaikutusta. Erkko osasi suhtautua Staliniin kuin johonkin mitättömään banaanivaltion kuninkaaseen.

Suomen hallitusta pitää toki ymmärtää. Sille oli täysin epäselvää mistä on kysymys Leningradin turvallisuudessa koska sille oli epäselvää jo sekin tosiasia, että maailmansota oli syttynyt. Suomalaiset elivät omassa todellisuudessaan ja tyystin kuutamolla kaikesta mihin muu maailma oli varautumassa. Tiettävästi vain Mannerheim oli kartalla, hänellä oli ainoana kansainvälisen tason tietämystä ja näköalapaikka. Mannerheim olisi suostunut aluevaateisiin ilman muuta. Suomalaisten pöhköydestä kielii sekin että kun lähteissä Moskovasta Molotov sanoi että nyt on aika antaa sotilaiden puhua, Erkko tulkitsi tämän niin että rajakysymys siirtyy hallitustasolta sotilasvirkamiesten pohdittavaksi.

Kuultuaan neuvottelujen katkeamisesta Suomen naapurivaltiot järkyttyivät. He tiesivät mitä se merkitsee. Ruotsin diplomaattipiireissä tieto otettiin kauhistuneena vastaan – pian oltaisiin Neuvostoliiton rajanaapureita ja suomalaispakolaisia vyöryisi rajan yli. Koetettiin varmastikin vedota suomalaisiin jotta aloittaisivat neuvottelut uudelleen. Iso-Britannian lähetystö sai lähettää saman tiedon kauhistuneelle Chamberlainille joka Talvisodan aikana saikin käyttää valtaisan määrän maansa resursseja suomalaisten auttamiseksi politiikalta johon olivat itsensä syösseet. Syvin shokki iski Saksaan. Sieltä lähetettiin valtuuskuntia tämän tästä puhumaan järkeä suostumalla vaateisiin mutta koska te olette nähneet ulkomaalaisen joka suomalaiselle järkeä pystyy puhumaan? Hitler antoi ymmärtää että tällä päätöksellä suomalaiset ovat menettäneet järjenrippeensäkin.

Järjenkäytöstä ei voi tosiaan kehua.

Entä mikä oli Neuvostoliiton asenne? Pettynyt tietenkin kun ilman sotaa ei asiaa näemmä voitu ratkaista. Niin hirmu kuin Stalin olikin, hänellä oli tietynlainen huumorintaju. Vaikka häntä harmittikin että suomalaiset tieten pakottivat venäläiset Talvisotaan, häntä toisaalta huvitti suomalaisten umpiluinen tollous. Ei hän pitänyt neuvottelujen katkeamista suinkaan siitä syystä johtuvana että olisi kuvitellut suomalaisten olevan jotenkin erityisen neuvostovihamielisiä tai ilkeäluonteisia vaan siksi että olivat vain niin toivottoman pölkkypäisiä. Isä Aurinkoinen sen sitten ilmaisi kuolemattomalla tavalla sanoessaan että suomalaisten päähän on taottava lekalla järkeä.

Neuvottelujen katkettua alkoi rajalla joukkojen keskitys mikä oli odotettavissakin. Neuvostoliitto teki sen tiedusteluvirheen että antoi propadandisesti ymmärtää että Suomen työväestö huutaa puna-armeijaa apuun ja kaikki tiedustelutieto piti tehdä tämän pohjalta. Näkemättä jäi niin suomalaisten moraali kuin kannaksen linnoitteetkin. Tätä ideologisoitunutta tiedustelutietoa on meillä Talvisodan historiikeissa vähän pilkattukin mutta niinhän se pata kattilaa soimaa.

Paremmin kun ei mennyt tiedustelutyö tällä puolen. Maamme huoleton hallitus teki päätöksen Neuvostoliiton puolesta ettei se aio hyökätä. Jos oli rajalta lähtenyt pakolaisia, niiden käskettiin palata rajakyliinsä takaisin. Aseostoja ulkomailta ei edes harkittu ja reserviläisten varusteiksi riitti malli Cajander. Pääesikunta lähetti kunnollista tietoa valmisteluista rajan takana joka sai vastauksena nuhteita ja pian pääesikunta oppikin että pitää vain myötäillä ajatusta etteivät venäläiset hyökkää. Kokonaan valmisteluilta ei voinut päätään työntää hiekkaan. Ne vain tulkittiin painostamiskeinoiksi, bluffiksi. Tämä oli Erkon vankkumaton kanta siihen hetken kunnes näki omin silmin pommikoneet Helsingin yläpuolella. Tämä tulee olemaan tulevaisuuden akateemikoille mielenkiintoinen vaihe kun molemmat osapuolet värittivät sotilastietojaan poliittisen tahtotilan mukaisiksi.

Armeija itse Mannerheimin johdolla tietenkin varustautui ja julisti liikekannallepanon sillä se ei elänyt laput silmillä. Hallituksen toimista kuitenkin johtui sen verran kitkaa, että Talvisodan kaksi epäonnista viikkoa menivät yhtämittaiseen perääntymiseen runsaslukuisemman vihollisen tieltä. Mannerheimia tietenkin harmitti että Suomi oli yliopäänsä lähtenyt mittelöimään suurvallan kanssa tieten tahtoen ja taisi marski jossain kohtaa sanoakin että Erkko olisi pitänyt ammuttaa. Se oli ilmeisesti sanottu aivan tosissaan?

Ja juuri näinhän se Talvisota syttyi jos seuraa faktoja lastensadun sijasta. Tarvitaan annos perisuomalaista tyhmyyttä, jääräpäisyyttä ja sitä että tietoisesti lähtee hakemaan sotaa monikymmenkertaisen vihollisvoiman kanssa. Varsinkin kun oli tiedossa että voitettuaan sodan, bolselvikeilla oli ikävä tapa kiikuttaa puoli väestöä tavaravaunuissa Gulagiin ja jättää älymystö NKVDn niskalaukausspesialistien käsiin. Mutta suomalaiseen tyyliin, jos pokeripöydässä on maan kohtalo ja kädessä kolmospari on vain lyötävä taalaa tiskiin.

Tämä on asia josta herooiseen historiantulkintaan perehtyneet eivät pidä. Siitä on kuitenkin pidettävä koska asiat ovat näin ja loputtomiin ei voi mikään kansakunta itselleen valehdella. Varsinkin jos sen hintana on eriytyminen kansainvälisestä tulkinnasta. Jossakin kohtaa tulee vaihe jolloin lastensaduista on päästettävä irti ja punnittava asioita aikuismaisesti. Olkoonkin että sen loppupäässä on varsin ikävä toteamus: diplomaattisemmalla politiikalla Suomelta olisi jäänyt Talvisota käymättä!

0
JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu