Talvisota, Erkko ja jopa Stubb.

Minun kantani Suomen Talvisodan syihin ja seurauksiin on hyvin paasikiviläinen; se oli Erkon sota. Elettiin aikaa jolloin Neuvostoliiton piti valmistautua voimainkoitokseen Hitlerin kanssa ja ongelmana oli Leningradin turvallisuus Suomen rajan osalta. Se oli liian lähellä ja sitä kautta liian vaarallinen, varsinkin kun Suomen sisäpolitiikan tuntien, tavalla tai toisella suomalaiset tulisivat komppaamaan tulevaa saksalaishyökkäystä.

Stalin ei halunnut sotaa suomalaisten kanssa. Hän tarjosi rajasiirron vastineeksi Repolaa ja Porajärveä ja osallistui neuvotteluihin henkilökohtaisesti, koska piti asian rauhanomaista ratkaisua etusijalla. Paasikivi ymmärsi Stalinin ajatuskantaa ja erityisesti sitä ymmärsi Mannerheim. Marski oli sen verran maailmaa kokenut, että tiesi alueluovutuksella Suomen säilyttävän puolueettomuutensa ja pysyvän tulevan suursodan ulkopuolella. Pieni hinta. Ulkoministeri Erkko ei ymmärtänyt. Hän otti päätöksenteossaan vastaavan linjan mitä Puolan ulkoministeri Beck otti, eli kieltäytyi edes keskustelemasta Hitlerin kanssa ns. puolan käytävästä. Beck tiesi oikein hyvin ajavansa maansa sotaan, samalla tavalla kuin Erkonkin on se täytynyt käsittää. Aikakautensa kaksi suurta tyhmyriä.

Stalin toi selvästi esiin että jos sopua ei synny, puhuvat aseet. Hän sanoi sen suoraan. Erkko viittasi tälle varoitukselle kintaalla ja arveli generalissimuksen bluffaavan. Vastahakoisesti Suomen valtaamista alettiin suunnittelemaan. Kesken varustelujen Stalin yritti vielä kerran. Hän luopui kaikista vaateista poislukien itäkannaksen maakuntia ja muutamaa ulkosaarta. Se oli jo niin pieni vaade, että väkisinkin suomalaiset siihen suostuisivat ja sota voitaisiin välttää. Erkko tietenkin tulkitsi tämän niin, että Stalin oli heikko ja heikkoutensa merkkinä pikapuoleen luopuisi vaatimasta sitäkään vähää, jos vain pysyisi lujana. Näin ajoi Erkko Suomen toisen maailmansodan kurimukseen sivustapysymisen sijasta.

Talvisota johti sittemmin dominomaisesti jatkosotaan, lapinsotaan, sotakorvauksiin, alueluovutuksiin, sotasyyllisyysoikeudenkäynteihin, ja verisen tien reunustivat ne 85 000 sankarivainajaa. Kaikki vain yhden miehen härkäpäisyyden tulosta. Se mitä jäi käteen oli Erkon puolustus, että Stalin olisi hyökännyt yhtä kaikki, joka väitteenä on yhtä totuudenmukainen kuin kolmen euron kolikko. Tähän ihmeelliseen väitteeseen taitavat uskoa edelleen kaikki?

Syy miksi juuri näihin kiellettyihin ja närkästystä herättäviin havintoihin on takerruttava kerta toisensa jälkeen on perin yksinkertainen; jos ei tunne historiaansa, on pakotettu toistamaan se. Aina tulee uusi Erkko joka tekee korvaamatonta vahinkoa maalle.

Meillä on nykyisin toisenlaiset murheet. Vienti ei vedä, maa velkaantuu, työttömyys pysyy korkeana ja ongelman ydin voidaan tiivistää viiden miljardin vajeeseen valtionbudjetissa. harva kuitenkaan tietää mistä se vaje on syntynyt.

Suomi yhdessä muiden EU-maiden kanssa osallistui Venäjän vastaisiin talouspakotteisiin. talouspakotteet ovat vaarallisia, sillä niistä ei voi mikään EU-maa yksin irtisanoutua ja kokemuksesta tiedetään että ne voivat olla hyvin pitkäkestoisia, jopa vuosikymmenten mittaisia. Tosin jokaisella EU-maalla oli kansallista liikkumatilaa ja ymmärrettävästi itä-euroopan maat olivat hyvin penseitä niihin liittymään ja tekivät lähinnä kosmeettisia talouspakotteita.

Suomalaisten epäonneksi meillä oli silloin pääministerinä Aleksander Stubb. Hän oli ja on ulkosuomalainen joka ei sanottavasti tunne tätä maata, eikä siitä sanottavasti piittaa. Olen ollut näkevinäni että missä vain liehuu suomenlippu, vaikka jonkun urheilutapahtuman yhteydessä, hän vaikutti lähinnä kiusaantuneelta. Stubb oli ja on federalisti henkeen ja vereen ja ilmeisesti näkee itsenäisen tasavaltamme lähinnä muinaisjäänteenä jostain ensimmäisestä maailmansodasta. Oli kai aika selvää, että Stubb asetti sanktiot korkeimman päälle ns. nupit kaakossa ja tästä jäi muistoksi tuo viiden miljardin kauppavaje. Se on ja pysyy vielä monen hallituksen riesana samaan aikaan kun luemme miten venäläiset rekkakuskit salakuljettavat Oltermanneja Petroskoihin. Aiemmin se oli miljardikauppaa.

Nimenomaan juustoja sillä päävientituote Venäjälle on ollut maataloustuotteet ja sanktioiden ohella maitotilat joutuivat kriisiin. Tämä on näkynyt paremmin kuin hyvin nykyisenä keskusta-puolueen mahalaskuna. Oikeastaan kaikki tämänhetkiset koronanjälkeiset että sitä edeltäneet ongelmamme juontuvat noista sanktioista joiden laatu tehtiin hätiköiden ja ajattelematta.

Siinä missä Erkko ajoi maamme toisen maailmansodan kurimukseen, ja josta emme oppineet mitään, tuo tietämättömyys päästi Stubbin irti, joka vastaavasti romutti sodanjälkeisen hyvinvointivaltion. Molemmat isoja ja korvaamattomia vahinkoja.

Näin ei olisi tarvinnut käydä. Vastamyrkky löytyy historiantutkimuksesta. Mikäli olisimme alusta asti olleet historiamme osalta olleet rehellisiä ja läpikäyneet kipupisteitä myöden kaiken, olisimme osanneet ennalta varoa ”erkkoja” emmekä olisi päästäneet Stubbiakaan tekemästä ”erkkoja”. Näin ei ole käynyt, me elämme talvisodan osalta jonkinlaista herooista fantasiahistoriaa, ja siksi tulemme toistamaan virheemme vielä kolmannenkin kerran. Jossain kohtaa ja jossain muodossa. Jossain tuolla on kolmas Erkko jonka vaikutuksia emme vielä tiedä. Varmaan on puolalaisillakin oma beckinsä?

Lyhyesti sanoen, omien virheiden avoin käsittely ja tabu-aiheiden tuominen päivänvaloon on sitä oikeaa patrioottista ja isänmaallista historiantutkimusta. Ensinnäkin se on rehelllistä ja totuudenmukaista, vaikka ei ehkä kivaa, mutta sen punainen lanka on estää tekemästä virheitä. Koska siitä kumpuaa tieto että tietynlaisella politiikalla on tietynlaiset seuraukset. Sanalla sanoen, hyvän historiantutkimuksen motiivi on suojella omaa kansakuntaa varoittamalla ajautumasta kuilun tuolle puolen. Sen isänmaallisempaa tekoa ei olekaan kuin ruotia Erkkoa ja hänen rooliaan Talvisodan syntymisessä.

Joka tämän ymmärtää on viisas. Se jolle tämän saa karvat pystyyn, koska kokee kansallisen fantasiahistorian paremmaksi, saa tietenkin sitä mieltä olla. Mutta sellainen ihminen elää tietämättömyydessä ja on se jo nähty, että suomalaiset tuntevat oman historiansa ällistyttävän huonosti koska rutiininomaisesti sivuuttavat itselle epämieluisat asiat. Syntyy puppuhistoria. ja kun näin on päässyt käymään, ei tapahdu myöskään kehittymistä kansallisessa mittakaavassa. Suomalaisten käsitys itärajan tapahtumista ei oikeastaan ole muuttunut piiruakaan sitten vuoden 1922. Henkiseksi pattitilanteeksi sitä voi kutsua, ja sen myötä vääristyneeksi kansallistunteeksi.

JukkaNieminen11

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu