Tutustumme valtionvelkaan ja erityisesti velkojiin

Pääministeri P. Orpo katsoo kameraan ja sanoo valtion velkaantuvan kiihtyvällä tahdilla. Jakovaraa ei ole ja julkisen sektorin velka kasvaa kasvamistaan. Näin ei voi jatkua, parahtaa pääministeri ja häntä komppaa luonnollisesti myös valtiovarainministeri Purra. Presidenttikin siinä valtiopäivän avajaisissa parahti, että vientivetoa ei ole ollut miesmuistiin mutta velka sen kun kasvaa. Velka ei ole kiva sana, se saa väreet menemään selkäruotoa pitkin. Valtiovelka sananakin on jotain hirmuista, jota ei tohdi valveutunut kansalainen ajatellakaan ellei halua menettää hyväntuulisuuttaan / ruokahaluaan / yöuniaan.

Vaan mitä me oikeasti tiedämme valtionvelasta. Otetaan selvää. Ensin on kyynisesti sanottava että Marinin hallitus eli velalla mutta aikaansai sillä aikas tavallakin asioita. Nykyhallitus ottaa velkaa saman summan ellei enemmänkin ja leikkaa vielä päälle, eikä hallitusohjelmasta päätellen saa sillä mitään aikaan. Näin jälkikäteen ajatellen Marinin hallitus olisi ollut hullu, ellei se olisi tätä velkaa ottanut niinkin massiivisessa inflaatiokierteessä. Velkahan halpenee kaiken aikaa tekemättä mitään. Orpon hallituksellakin on etunaan inflaatio, joskin pienempi, mutta rasitteena koronnousut, joka tekee velasta suhteessa kalliimpaa.

Suurin velanantaja – Oma keskuspankki

Kun hallitus päättää ottaa velkaa, se ottaa yhteyttä omistamaansa Suomen Pankkiin, joka vuorostaan pyytää rahanpainatuslupaa Euroopan Keskuspankilta. Kun se saa tämän luvan, se lainaa summan valtiolle. Toisin sanoen, valtio lainaa itseltään. Valtio joka on velkaa omalle keskuspankilleen, joutuu maksamaan sille myös korkoa. Se on SP:lle silkkaa liikevoittoa ja tästä liikevoitosta se laittaa puolet sukanvarteen – eli rahastoihinsa – ja toisen puolen antaa osinkoina omistajalleen eli valtiolle. Valtio siis maksaa korkoa vain itselleen ja puolet sen maksamasta korosta palaa valtionbudjettiin ja toisen puolen se säästää pahanpäivän varalle. Velkakorko ei suinkaan katoa mihinkään ulkomaille ja itse asiassa koko velkakin pyörii täällä nälkämaan sisällä.

Usein kuulee kainon toiveen että jos hallitus vain päättäisi nollata velkansa omalle keskuspankilleen, maa olisi käytännössä kokonaan velaton. No ehkei kokonaan mutta melkoisen lailla kyllä. Näin ei kylläkään tapahdu koska joku EU-sääntö sen kieltää ja toisekseen on pelko että Suomen Pankin velkakirjat eivät olisi sen tempun jälkeen kovinkaan uskottavia kansainvälisillä finanssimatkkinoilla. Mutta luultavasti tulevaisuudessa koettaa päivä jolloin EU-maat yhdessä nollaavat omat velkansa, se vain vaatii yhteisen päätöksen.

Toiseksi suurin velanantaja – Valtion omat rahastot

Vaikka SP onkin suurin velkoja se ei ole suinkaan ainoa. Valtio lainaa myös eläke- vakuutus- ym rahastoista. Näihin rahastoihin kannattaa tutustua, sillä jos ei nyt valtaosa olekaan valtion omistamia, niin ainakin suurimmat, sillä ne on perustettu valtion rahoilla ja valtio ne myös omistaa. Nehän ovat aikanaan silloisen pääministeri Vanhasen luomus ns eläkepuskuriksi, ja tätä nykyä eri rahastojen yhteenlaskettu omaisuus on mittaamaton. Yhteenlaskettu varallisuus huitelee jossakin 424 miljardin tietämillä, ja koska ne ovat sijoitettu sijoituskohteisiin, niiden määrä kasvaa lähivuosina yli 500 miljardin. Joku saattaa haaveilla että jos tuosta edes osan saisi budjettiin, Suomesta saisi hetkessä velattoman. Näinkin. Ne ovat kuitenkin tarkoitettu eläkkeiden maksuun johon katoaa vuositasolla muutama sata miljoonaa, mutta toisaalta ne saavat maailmalta vuosituottoa suurin piirtein miljardin lisää, joten potti kasvaa kaiken aikaa.

Kun siis tasvaltamme presidentti valittelee että yrityskasvua ei ole ja vielä vähemmän pyritään vientiä kasvattamaan alkaa vääjäämätön kansalaiskeskustel mistä uusi Nokia -ilmiö? Tämä on täysin vanhanaikaista ajattelua. Näiden rahastojen kansainväliset sijoittelut ovat huomattavasti tuottoisampaa kuin roudata perinteisiä sellukuormia maasta ulos. Ja koska rahastot tuottavat niinkin lihavasti, ei ole edes mielekästä rakennella tänne mitään vientiin tähtäävää tehdasta. Riittää kun ostaa osuuksia kiinalaisista suuryhtiöistä ja raha virtaa.

Ikäväkseen nämä rahastot ovat vain budjetin ulkopuolella mikä ei tietenkään auta valtion velkaista asemaa. Niinpä on keksitty että rahastot ostavat niin ikään SP:n velkakirjoja. Tietty arvo niilläkin, varsinkin kun korkotuloa on odotettavissa. Tässäkin siis sama ilmiö; valtio ostaa itseltään ja maksamansa koron se liittää omaan omaisuuteensa.

Kolmas velanantaja – EKP

Jossakin määrin SP;n velkakirjoja saattaa löytyä myös EKP;n pankkiholveista. Näitä roskalainoja joita ei koskaan makseta ja joiden nollakorot takaavat, että ne ovat todellakin roskalainoja joilla on korkeintaan nimellisarvo. Yleensä myös eri maiden keskuspankit ostelevat naapurimaidensa velkakirjoja ristiin eikä niistäkään sen enempää. Pieni osa löytyy myös suurpankeilta joita ne myyvät ja ostavat kuin mitä tahansa hyödykettä. Nämä määrät ovat hyvin marginaalisia eivätkä niiden korot hetkauta maamme valtiovarainministeriötä tuon taivaallista.

Kohta pääministeri Orpo katsoo taas kameraan, ottaa huolestuneen ilmeen ja toteaa että velkaantuminen on nyt pysäytettävä tai muuten uhkaa pankrohti. Hänellä on syytäkin ottaa huolestunut ilme, sillä hän tietää, että te ymmärrätte siitä kenelle valtio velkaantuu, yhtä pätevästi kuin sika soittaa vetopasuunaa, eli ette mitään. Siihen voi aina politiikko luottaa että valheet pitää vaan esittää riittävän suurissa mittakaavoissa, niin ne menee aina läpi.

JukkaNieminen11
Sitoutumaton Tampere

Ikuisesti eri mieltä - tarvittaessa itsensäkin kanssa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu